Positiivisuus ruokkii positiivisuutta + 3 muuta inspiraation lähdettä

Bongasin instagramista hauskan ”haasteen”, jossa ideana on jakaa omaan storyyn itseä inspiroivia instagramtilejä. Tää hyvänmielen haaste sai alkunsa ihanan piiavibes -tilin Piialta ja on musta ihan huikee idea! Mä ainakin inspiroidun toisten upeista ig-tileistä ihan hirveesti, joten miks ihmeessä en jakais niitä kauniita tilejä muidenkin seurattavaks?  Tästä haasteesta haasteesta itsekin inspiroituneena mä päätin koota postauksen asioista, jotka mua tällä hetkellä inspiroi.

Kevät

Keväisin kauppojen vaatevalikoimat oikeen herää henkiin, hirveesti ihanii värejä ja kuoseja ja tulee se fiilis, et haluisin ihan kaiken. Tänä keväänä oon kuitenki saanu hillittyä mun sisäistä himoshoppailijaa. Oon ostanut ihan muutaman vaatteen ja pyrkinyt niitä ostaessa valitsemaan ne niin, että niistä sais koottua mahdollisimman monta asukokonaisuutta mun jo omistamien vaatekappaleiden kaa. Kauppojen värikkään tarjonnan lisäks mua keväässä inspiroi lisääntynyt valon määrä, lämpimät päivät, luonnon kauneus ja lintujen viserrys. Tiivistettynä vois varmaan sanoo, et kevät on siis mun lempivuodenaika.

Ekologisuus

Voiks sanoa et kierrätys inspiroi? En todellakaan tiiä, mut mä ainakin nään sen jotenki näin. Meillä kierrätetään nykyään muovin ja pahvin lisäks metallit. Ja se sai mussa aikaan ihan mieletöntä hyvän olon tunnetta, kun sen sain vihdoin aikaseks. Mä oon ruvennut näkemään mun oman vaatekaapin sisällön ja meidän kodin sisustuksen ihan eri tavalla, kun oon alkanut ajatella asioita enemmän siltä kannalta mitä jo löytyy sen sijaan, et mitä uutta haluisin. Kirppiksellä silmään pistää ihan erilaiset jutut kun vaate- ja huonekaluliikkeissä yleensä ja mulla on mielessä jo muutamia sisustushankintoja , jotka yritän löytää käytettynä. Kuinka siistii, et joku näin kertakaikkisen hyvä asia voi toimii inspiraation lähteenä?

Maanläheisyys

Aiemmin vannoutuneena musta-valko-harmaan sisustuksen fanina oon nyt alkanut rakastua erilaisin ruskeen sävyihin ja materiaalina puuhun. Pari vuotta vanhan sohvan metallijalat tuntuu kauheen kylmiltä ja itse asiassa haaveilen ruskeesta nahkasohvasta. En kyl vieläkään ihan tunnista näitä ajatuksia omikseni, joka ehkä onkin syy siihen etten oo pää kolmanten jalkana rynnänny  ostoksille. Viherkasvit ja kukat mua inspiroi myös ihan hirveesti ja saa mut jotenkin tosi hyvälle tuulelle. Onhan nyt kukkakimppu keittiön pöydällä aika ihanaa pientä arjen luksusta, vai mitä?

Kiltteys

Tää on mun lemppari. Kiltit, ystävälliset ja lämpimät ihmiset inspiroi mua ihan suunnattomasti. En koe aina olleeni itse kovinkaan kiva, mutta täs aiheessa oon kokenut ison herätyksen ja yritän jatkuvasti kehittää itteeni. Oon ottanut mun loppuvuoden tavotteeks yrittää antaa mahdollisimman paljon positiivista palautetta ja kehua ihmisiä. Ja oon jopa vähän yllättynyt kuinka hyvä mieli siitä tuleekaan myös itselle. Eks se niin oo, että positiivisuus ruokkii positiivisuutta? Ja sama tietty toisinki päin. Muista säkin olla mukava muille ja jakaa hyvää mieltä!

Musta ois ihana kuulla, et mikä just sua inspiroi täl hetkellä?

<3: Noora

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli hyva-olo

Nyt kelpaa saunoo – länsisiiven remontti ennen/jälkeen

Me ostettiin viime lokakuussa omakotitalo. Tää on 60-luvun lopulla rakennettu, u:n muotoinen aika perustorppa. Sisältä ihan todellaki siistissä asumiskunnossa, mut pintoja päivitellään pikkuhiljaa tälle vuosikymmenelle ja oman mielen mukasiks. Kuitenki kodinhoitohuone, kylppäri ja sauna oli ostohetkellä melko mielenkiintoset. Uskaltaisin käyttää jopa sanoja hirvee ja käyttökelvoton. Hauskasta talonmuodosta johtuen ollaan nimitetty kyseisten huoneiden aluetta länsisiiveks. Ja nää kolme huonetta pääs meillä heti Vilhelmiinan huoneen maalaamisen jälkeen käsittelyyn. Aattelin jakaa tänne ihan perinteiset ennen- ja jälkeen-kuvat, kun eihän kuvat pelkästä lopputuloksesta millään kerro koko totuutta. Me ollaan toteutettu tää remontti sähkö- ja putkitöitä lukuunottamatta itse (lue: mies on rempannu ystäväs kaa mun tehdessä ei-yhtään-mitään-remppaan-liittyvää). Sain kumminki luvan hehkuttaa tätä täällä, vaikkei ihan mun kädenjäljestä ookkaan kyse.

Jos alotetaan kodinhoitohuoneesta! Lienee turha kertoa mistään allaolevista, että mitkä on ennen remonttia ja mitkä jälkeen-kuvia.

Ennen-kuvasta pois rajautui vanha pesukoneen paikka, joka oli kuvaa katsoessa vähän niinkun tossa oikeella alanurkassa. Vanhan omistajan mukaan siinä on joskus vähän kärvähtäny jollain pesukone ja muovimatossa oli siitä muistona iso ruskee, palanut jälki. Hei onhan tää uus nyt aika magee vaiks ite sanonkin! Kodinhoitohuoneen seinät on maalattu Tikkurilan Piazza -sävyllä, kaapit on Ikeasta, pöytälevy Kodin Terrasta ja lattialaatat huippulöytö RTV:n poistomyyntilavalta. Tason päälle asennettiin kattoon pari upotettuu led-spottia ja huoneen keskellä on vielä ihan perus plafondi. Kodinhoitohuonetta lämmitti ainoastaan meiän ite roudaama sähköpatteri, joten sinne asennettiin vesikiertonen lattialämmitys.

Sitten kylppäriin:

Suihkuhuoneessa oli jonkun oman elämänsä sisustusartesaanin kauniisti asettelemat lintu-laatat ruskeiden seinälaattojen kaverina. Seinälaatat oli ympäri huonetta puolentoista metrin korkeudelta halki epätasasten pohjien takia. Ja mitä kuvista varmaan voi päätellä vaikkei se virallisesti näykkään, lattia oli (itse asiassa jokases kolmes huoneessa) niin kylmä, et suihkussakin ois ollu hyvä pitää kenkii jalassa.

Tää meidän uus kylppäri on niiiin ihana! Suihku vaihto seinää ja itseasiassa oviaukkokin siirtyi seinän reunalta toiselle ja sai maitolasisen ovenkin pelkän reiän sijaan. Lattialaatta on samaa kuin kodinhuoneessa (ja sama jatkuu saunaanki tietty), seinälaatat löyty myös RTV:n poistolavalta ja tehostelaatta suihkun takana on Novum -merkkistä valemosaiikkilaattaa. Suihku on Damixan ja noi mun silmään superkivat lasihyllyt Ikeasta. Mikä vaan ois ollu parempi kun toi alkuperänen suihkuhuone, mut tää on kyllä ihan mun unelma. Kelpaa suihkutella todellaki ja Vilhelmiinanki mukava kylpee huoneessa, jossa kiitos uuden lattialämmityksen on lämpötila 20 asteen paremmal puolella.

Viimisenä, mut ei todellakaan vähäsimpänä esittelen viel meiän saunan.

Joo okei ennen-kuvassa lauteiden purkuu on jo vähän ehditty alottaa, tos oli kyl siis viel kaide. Ja ei, Vilhelmiinaa ei todellakaan uskallettu noille lauteille viedä saunomaan. Ihan kovin montaa kertaa en itteenikään tuolta kyllä löytäny.

Vasemmanpuoliselta seinältä muurailtiin umpeen kaikki turhat, epämääräset kolot ja päälle vedettiin valkonen antiikkilaasti. Kiukaan alla ollut myöskin aika turha ja epämääränen koroke piikattiin veks. Seinäpaneelit ja lauteet on lämpökäsiteltyy haapaa. Yks mun lempparijutuista täs saunassa on se, et Jesse teki lauteet ihan tota porrasaskelmaa myöten itte alusta loppuun. Vedettiin viel (itse asiassa tää on mun panostus tähän remonttiin, eli mä vedin) parafiiniöljy lauteitten suojaks. Ja kiuaski on ku uus kun hiuka putsattiin ja vaihdettiin uudet kivet.

Kodinhoitohuoneen ja kylppärin suhteen mulla oli aika paljonki mielipiteitä, mut saunassa annoin miehen oikeestaan toteuttaa ihan omaa visiotaan. Ja onneks annoin, siitäkin tuli ihan hullun hieno. Ihanaa päästä koko perhe yhessä nauttimaan meidän kodin uusituista huoneista, muutama kerta ollaan jo saunottukki! En malta oottaa et päästään seuraavan huoneen kimppuun. On kyllä siistii saada muokkailtua tää talo ihan meidän omannäköseks.

Koitin kertoo seikat joiden aattelin eniten kiinnostavan, mut jos sua mietityttää joku mitä jätin kertomatta, niin kysy! Vastaan mielelläni 🙂 Mitä sä tykkäät ?

<3: Noora

koti remontointi oma-elama