2 kk kohdalla elo vauvan kanssa alkaa luistaa

Aloitin tän postauksen rustaamisen kasilta aamulla, kahvikuppi kädessä, hyvin levänneenä, aamiainen vatsassa, lapsen sekä isänsä nukkuessa tyytyväisinä yläkerrassa. Olkoon se todiste siitä, että vähän smoothimpi ajanjakso on meidän perheessä nyt meneillään. (Tietysti just kun kirjoitin tämän, kuulin uhkaavan narahduksen makkarista – se oli vauvani, joka tajusi äitinsä hänet hyljänneen. Ehdin kuitenkin syödä aamupalan ja edes aloittaa uuden blogipostauksen, eli lasketaan tämä riemuvoitoksi.)

Pääpiirteittäin meidän elo vauvan kanssa on mennyt tähän saakka näin:

Eka kuukausi oli ihan tajutonta auvoa ja jatkuvaa ilotulitusta, olisin voinut huutoitkeä onnesta kellon ympäri. Vauva nukkui hyvin öisin ja minä suureksi osaksi myöskin, kaikki oli uutta, ihmeellistä ja ah niin ihanaa. Bebe oli mussa kiinni kellon ympäri, mutta se ei haitannut yhtään – päinvastoin! Minäkin halusin olla koko ajan kiinni vauvassa, olinhan yhdeksän kuukautta odottanut hänen tapaamistaan ja rukoillut että tyyppi pääsee turvassa mahan tälle puolen.

Toinen kuukausi oli haastavampi; vauva nukkui huonosti muutaman viikon ajan ja niin myös minä. Uutuudenviehätys alkoi sen verran laantua, että tajusin jo hieman ärsyyntyä siitä ettei mulla oo päivässä välttämättä tuntiakaan omaa aikaa kun vauva on in my face jatkuvasti ja vähintään mun toinen käsi on koko ajan pois pelistä. Oli turhauttavaa kun poikkis ei voinut osallistua 50-prosenttisesti, tai edes 25-prosenttisesti, beben hoitoon – johtuen imetyksestä ja siitä että vauva usein kelpuutti vain äitinsä sylin tai seurasi hysteerinen itku. Vauvalla oli yhdessä välissä lisäksi naamassa ihottumaa jota me ei ihottumaksi heti tajuttu, ja se aiheutti viiden päivän huudon – olin jo diagnosoimassa raasulle koliikkia, kunnes tajusin testata Bepanthenia kasvojen punoittavaan ihoon. Saimme perustyytyväisen vauvamme takaisin ja homma alkoi asteittain taas helpottaa.

Noin kuuden viikon iässä bebe alkoi kunnolla hymyillä ja seitsemän viikon ikäisenä nukkua 9-10 tunnin yöunia 1-2 välisyötöllä. Hän alkoi jokeltelemaan koko ajan enemmän, reagoimaan hassutteluun ja seuraamaan meitä katseellaan huoneen poikki. Innostui parin kuun paikkeilla istumaan sylissä yhdellä kädellä tuettuna, hankalan makaavan asennon sijaan. Tykästyi isovanhempiensa halailuun ja viihtyi isänsä kanssa kaksin pitkiä aikoja. Huomattiin, että kun vauva sai itkukohtauksen, oli se entistä helpompi hyssytellä pois – eikä hyssyttelyyn enää yleensä tarvinnut tissiä kuten aina ennen. Vanhempansa alkoivat nukkua paremmin, ärsyyntyä toisiinsa vähemmän, eikä kaikki aikuisten ateriat enää menneet metsään vaativan vauvan takia. Elo alkoi niin sanotusti rullaamaan.

Bebe on edelleen niiiiin pieni ja mahdottoman suloinen, mutta sen kanssa on enenevästä vuorovaikutuksesta johtuen entistäkin hauskempi hengata. Lisäksi on supersiistiä nähdä horisontissa jo häivähdys elämää, missä en oo hänen pienen korkeutensa palvelija 24/7. Ehkä vielä jonakin päivänä pääsen esimerkiksi Köpikseen drinkeille kamun kanssa kaksin tai vaikkapa itsekseni joogaan. Ehkä.

Tässä kahden kuun hujakoilla meistä tuntuu siltä kuin vauvamme olisi herännyt maailmaan. Rakastin hyggeillä sylikkäin vastasyntyneen kanssa ja minivauva-aika oli ihan parasta, ja bebemme on ollut syntymästään saakka maailman ihanin, mutta täytyy sanoa että nyt tää touhu vasta kivaa onkin. Hyvä balanssi tuhansia pusuja maailman pehmeimmille pullaposkille ja kolme blogipostausta puolessatoissa viikossa. I have it all!     

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *