42-prosenttisen ärsyttävä viikko

Siinä missä viime viikko oli sellaista kaikkialle rynnistävää, hengästyttävää, sydäntä läpättävää kirkkaankeltaista intoa ja kevätonnea, on tästä kuoriutunut vähän toisenlainen. On tääkin viikko ollut mukava, älkää käsittäkö väärin, mutta sellaisella oudon liukkaalla tavalla kun ei oikeen saa mistään kiinni ja yhtäkkiä onkin jo perjantai. Kiireisiä aamuja, eräästä tärkeästä workshopista myöhästyminen (sinä ainoana maailman kertana kun ne muut 15 henkilöä olivat kaikki ajoissa paikalla), päänsärkyä, valitettavasti myös stressiä – joskaan ei onneksi lannistavalta tuntuvaa. Liian kovaan ääneen kerrottuja vitsejä, kesken vitsin iskevää ramppikuumetta ja sanojen sekoilua, kiusaantunutta hiljaisuutta ja kohteliaan kansainvälisen kollegan tekonaurua – sitä kun herää aamuyöllä silmät auki rävähtäen ja kylmä hiki valuu niskalla, miksimiksimiksi mä sanoin jotain niin aivotonta kaikkien niiden kuunnellessa, kukaan ei koskaan ota mua tosissaan niin kauan kun mä puhun näin tyhmiä.

Ja sitten sitä, kun mikään ei taaskaan tunnu yhtä vakavalta tai nololta pian seuraavan aamun valossa. Liisteröi huulensa kirkkaan pinkillä punalla ja kävelee sen kolme minsaa myöhässä neukkariin jossa kaikki jo istuu ja miettii tyynesti mielessään, 

I’ve got this.

Ja oikeastaan ihan sama. Mä oon suomalainen, pistäköön mun sekoilun vaikka kulttuurierojen piikkiin ja oman kapeakatseisuutensa. 

Eli kaiken kaikkiaan, vaikka oon ollut välillä todella pahantuulinen enkä olisi jaksanut suoraan sanottuna noin 42% tästä viikosta ollenkaan, ja satoi lunta ja sitten se suli pois ja sitten satoi lisää ja sitten se muuttui loskaksi ja mun kenkä kastui läpimäräksi matkalla töihin, voin olla tyytyväinen. Selvisin, ja muutuin taas vähän sisukkaammaksi ja itsevarmemmaksi. 

Ja aivan just kohta on taas viikonloppu <3

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta