Miten valmistaudun synnytykseen? (Ja miten en.)
Soriiiii, taas raskausjuttuja! Jos nää alkaa jo kyllästyttää, niin voitte kuvitella miltä musta tuntuu, koska olen ollut raskaana kuusisataa vuotta, eikä vauva vieläkään osoita kiinnostusta tulla ulos. Ikinä. Eli toivottavasti vielä jonkin aikaa kestätte tätä aihepiiriä.
Mutta niin, h-hetki lähenee, vaikken sitä mitenkään pysty oikeasti käsittämään. Jollain tasolla tietysti ymmärrän, että mahassani riekkuu ihan oikea ihmisvauva, mutta 75 % ajasta ajattelen vieläkin että siellä on esimerkiksi mielikuvituseläin tai ilmavaiva. Vauvaa toivottiin niin kauan ja polku tähän saakka on ollut monella tapaa niin kivinen, etten saa taottua tajuntaani että ihan kohta ollaankin kolmen hengen perhe. Muutama tuttu, kenellä oli laskettu aika omani lähellä, ovat jo saaneet bebensä ja katson heidän vauvakuviaan somessa huuli pyöreänä. Onko munkin mahassa muka oikeesti tommonen?
Oon perusluonteeltani valmistautuja- ja kontrollityyppiä, joten on aika yllättävää etten oo valmistautunut synnytykseen sen kummemmin. Suurin syy valmistautumattomuuteen lienee se, etten tosiaan käsitä että mähän oikeasti kohta synnytän (myös alkuraskauden traumojen takia on vieläkin vaikea uskoa, että tässä asti jo ollaan ja kaikki menee hyvin), mutta osittain se johtuu myös siitä, etten kertakaikkiaan halua valmistautua. Oon nimittäin huomannut, että usein pakonomainen tarve yrittää pitää lankoja käsissäni ja valmistautua kaikkeen mahdolliseen etukäteen aiheuttaa mulle enemmän stressiä ja ahdistusta, kuin mitään hyvää. Ja just noita fiiliksiä pyrin synnytyksessä välttämään, kiitti vaan.
Ollaan juteltu poikaystävän kanssa synnytyshommista ja toiveistani erinäisten asioiden suhteen, ja se on meinannut repiä vähäiset hiukset päästään, kun en esimerkiksi oo halunnut puhua kivunlievityksestä. Ymmärrän toki, että asiaa on hyvä miettiä ja olenkin sen verran lueskellut, että ymmärrän suunnilleen eri kivunlievityskeinojen plussat ja miinukset – mutta sen syvemmin en niitä etukäteen halua pohtia. Sairaalan papereissa lukee, että toivoo mahdollisimman luonnollista synnytystä, mutta on avoin epiduraalille jne tarpeen mukaan. Sen lisäksi oon ilmoittanut kätilölle, etten halua ottaa mitään ylimääräisiä riskejä vauvan terveyden suhteen ja tarvittaessa tahdon sektion vähän liian aikaisin kuin vähän liian myöhään, ja että toivon kuulevani säännöllisesti vauvan voivan mahassa hyvin, ettei mun tartte sitä synnytyskuplassani stressailla (koska raskauden aikaisten kokemusten vuoksi odotan synnytykseenkin liittyvän pelkoja vauvan tilasta). Mutta noin niin kuin muuten, mistä ihmeestä mä voin tietää millaista kivunlievitystä tai muita härpäkkeitä synnytykseni aikaan kaipailen, kun en oo puuhaa aiemmin kokeillut? Niinpä, en mistään. Aion siis pyrkiä mahdollisimman zeniin tilaan ja vetää tilanteen muuten lonkalta. En halua piehtaroida varsinaisessa synnytyssuunnitelmassa yhtään tätä enempää ennen h-hetkeä.
Muutenkin synnytykseen valmistautuminen on koronasta johtuen ollut erityisen heiveröistä. Sairaalan tarjoama synnytys- ja perhevalmennus – peruttu. Viikonlopun mittainen synnytysworkshop kundaliiniohjaajani kanssa – peruttu. Juttutuokiot synnyttäneiden kamujen kanssa kahvikuppien äärellä – peruttu. Ollaan vähän kateltu jotain videoita ja lueskeltu artikkeleita, mutta that’s it. Lockdownin alussa tilanne aiheutti mulle enemmän ahdistusta, mutta nyt oon jo tähän tottunut. Ei aiemmilla sukupolvillakaan oo ollut kaikkia näitä palveluita tarjolla ja silti kaikki on sujunut ihan hyvin. Kaiken muun stressattavan päälle, en jaksa stressata tätäkin.
Näillä mennään. Eiköhän ne kätilöt siellä sairaalassa saa avustuksellani vauvan ulos.
Tulipas tästä pitkä alustus, nähtävästi mulla oli enemmän painavaa sanottavaa valmistautumattomuudestani kuin siitä, miten itse asiassa oon synnytykseen valmistautunut :D Mutta, asiaan. Näin siis valmistaudun synnytykseen:
Sairaalakassin pakkaus
Melkein hävettää tunnustaa, että pakattiin sairaalakassi valmiiksi vasta tällä viikolla. Ei vaan jotenkin saatu aikaiseksi aiemmin, ei vaikka jossain vaiheessa ilmassa oli jopa ennenaikaisen synnytyksen uhkaa. Ei sentään olla ihan holtittomia, eli kyllä meillä oli tärkeimmät kamat ojossa jo viikkojen ajan, mutta tosiaan vasta nyt saatiin homma kunnolla pakettiin ja sairaalakassi (itse asiassa kaksi!) autoon odottamaan actionia.
Ruokasuunnitelmat
En siis halua miettiä kivunlievitystä, synnytysasentoja tai muita varsinaiseen synnytykseen liittyviä aikuisten asioita ollenkaan, mutta oon jo kuukausia pohtinut sitä, mitä ihmettä mä syön sairaalassa synnytyksen aikaan! Oon kroonisesti sudennälkäinen ihminen, jo ennen raskauttani, enkä kertakaikkiaan pysty toimimaan nälkäisenä. Lisäksi oon nälkäisenä uupunut, pahantuulinen ja suorastaan masentunut, eikä mikään kivakaan kiinnosta – joten tuskin myöskään diskopallon puskeminen ulos sieltä. Kaikki toistelee mulle että synnytyksen aikaan oon adrenaliinipäissäni enkä ajattelekaan ruokaa, mutta uskon tämän vasta kun näen. Siihen saakka SOS, mä ajattelen aina ruokaa.
Oon lisäksi nälkäisenä varsin nirso ja kaikki paitsi rehellinen kunnon ruoka suorastaan oksettaa, eli kaikki maailman snacksit, keksit, patukat ja pähkinät… ei kiitos. Jos saisin päättää, tarjoiltaisiin mulle uunilämmintä makaronilaatikkoa synnytyksessä. Ollaan siis tehty kuukausien varrella kattava suunnitelma syömisteni varalle eri skenaarioihin, ja nyt kaapissa ja pakkasessa on aika hyvä arsenaali ruokaisia vaihtoehtoja erikokoisiin mahdollisiin nälkä- ja janotilanteisiin synnytyksen aikana. (Sairaalassa on tietysti myös kiska josta vois hakea ruokaa, mutta oon kieltänyt poikaystävää astumasta jalallakaan siihen koronalandiaan. Omien eväiden on riitettävä, nimim. Hysteerinen mutsi.)
Ruoka-aatokset käsittää siis koko ajan synnärillä, ei tietenkään varsinaista päkerrysvaihetta, jolloin oletan että edes mua ei kiinnosta ruoka.
Kauneudenhoito
Tää on tosi absurdi kiinnostuksen kohde, varsinkin kun yleensä vietän mielelläni päiväkausia rupupetterinä ulkonäköäni sen suuremmin miettimättä. Mutta jostain syystä oon saanut päähäni, että haluan olla synnytyksen aikaan niin hehkeä, kuin vaan mahdollista! Oon siis kunnostautunut kulmien säännöllisessä värjäyksessä, ihon kosteutuksessa erinäisin seerumein, säärten epiloinnissa, varpaankynsien lakkauksessa sekä hiusten pesussa.
En tiedä mistä tämä into kumpuaa, mutta seuraan vaistoani ja puunaan menemään. On oikeastaan ihan kiva, että saa näihin pitkiin päiviin jotain ylimääräistä tekemistä. (Ja joo joo, tiedän näyttäväni synnytyksessä ja sen jälkeen ihan miinakenttään paiskatulta variksenpelättimeltä, mutta antakaa mun edes yrittää.)
Kodin puunaus
Tää ei niinkään liity synnytykseen vaan sen jälkeiseen aikaan, mutta yritän pitää kodin jatkuvasti siistissä kunnossa, jotta voitais sitten lähteä nätistä kodista synnärille kun sen aika koittaa. Ja tietty palata siistiin kotiin vauvelin kanssa.
Pyykit on pestynä, pyyhkeet raikkaat, lakanat rapsakat, nurkat pölyttömät, you name it.
Nukkuminen
Mun unenlaatu vaihtelee tosi paljon yöstä toiseen, mutta veikkaisin että nukun loppuraskauden mittapuulla aika hyvin. Ainut ongelma on se, että herään tosiaan kuudelta joka ikinen aamu ilman syytä, eli ellen oo illalla kybältä sängyssä, jää unet turhan lyhyiksi mun nykytarpeeseen (unitunneista kun pitää vielä vähentää kolmisen vessareissua ja muutama hyljemäinen kääntyminen, jotka herättää lisäkseni koko naapuruston tuskaisan ähkinän vuoksi).
Oon yrittänyt kanavoida vauvalleni ajatusta siitä, että synnytyksen ois suotavaa alkaa kuudelta aamulla ja olla ohi kello 23 mennessä. Mutta saamieni tietojen mukaan synnytykset saattavat alkaa ihan milloin tahansa ja kestää mitä vaan tunneista päiviin. Damn it. Joten tällä hetkellä pyrin siihen, että mulla ois koko ajan suht pirteä olo, eli jos väsyttää niin otan tunnin synnytykseenvarautumispäikkärit – en sitä pidempiä, koska sit en taas saa nukahdettua kympiltä ja seuraava päivä on tuhoon tuomittu ja sit just tietty alan synnyttää.
Liikunta
Olin käytännössä liikuntakiellossa suurin piirtein raskausviikot 26-35, koska sain kovia harjoitussupistuksia jopa kahden minuutin välein kellon ympäri ja piti ottaa tosi varovasti, ettei tilanne ois eskaloitunut ennenaikaiseen synnytykseen (oh the irony, että nyt ollaan jo kätilön kanssa puhuttu mahdollisen käynnistyksen aikataulusta). Kun pitkään liikuntakieltoon yhdistää raskauden ekan puoliskon kauhut, jolloin lähinnä vaan makasin sohvalla paniikissa, ehti peruskuntoni tyystin rapautua.
Luojan kiitos oon puhjennut raskauskukkaan ihan tässä viime metreillä ja ehtinyt vähän kohottaa kuntoani. Yritän päivittäin käydä kävelyllä, pomppia ja venytellä jumppapallolla useaan otteeseen, pelailla jotain pallopeliä tai heitellä frisbeetä poikkiksen kanssa. En toki vieläkään oo missään superkunnossa, mutta olo on jo paaaaljon voimakkaampi kuin pari viikkoa sitten. Toivon synnytyksen olevan vähän iisimpi kestää, kun en oo raihnainen vuodepotilas.
Joo, tässä vissiin kaikki. Eli aika rennolla meiningillä mennään. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu ettei synnytys oo lähelläkään – tuskin tapahtumassa laisinkaan – eli voi olla että valmistautumis-game tästä vielä lisääntyy kun lähestytään vääjäämätöntä raskauden loppua.
Voin sitten synnytyksen toisella puolen kertoa, oliko yllä olevista jutuista mitään apua – ja toisaalta, toivoisinko että olisin tehnyt jotakin enemmän. Ja hei pliis, jos teillä on viime hetken ruokavinkkejä synnärille, niin antakaa tulla! (Mutta älkää vinkatko pähkinöitä, hyi.)
—