Kahden viikon kuulumiset vauvakuplasta
Jos oon jotain oppinut viimeisen kahden viikon aikana vastasyntyneen äitinä, niin sen, että aika vain katoaa. En vielä oo keksinyt mihin tarkalleen, koska bebemme on toistaiseksi ollut todella tyytyväinen sekä hyväuninen ja mielestäni elomme on ollut kovin helppoa. Silti päivät vilisevät ohi pikakelauksella ja blogikirjoitusten työstäminen ajan kanssa antaumuksella on tällä hetkellä kaunis muisto vain.
Nyt saatiin vauva sikeään aamupäivän uneen isänsä kainaloon (julkaisen postauksen iltapäivällä, eli siitä voitte päätellä mitä niille unille lopulta kävi), joten huomasin tilaisuuteni tulleen – harmi vaan, että tuhlasin jo vartin tästä kultaisesta mahdollisuudesta hemmetin läppärini etsintään 😀 Läppis löytyi lopulta tietysti taas pinnasängystä, josta on tullut oiva sekalaisen roippeen säilytyspaikka vauvan siirtyessä toisena yönään perhepetiin. Elämä upouuden perheenjäsenen kanssa sujuu jo paljon sutjakkaammin kuin ihan ekoina päivinä, mutta kyllä tässä vielä työnsarkaa on ennen kuin voidaan retostella homman olevan tyystin hallussa.
Vitsailut sikseen, pakko sanoa että ihan kaikki on sujunut miljoona kertaa paremmin kuin osasin etukäteen odottaa. Vauva täytti tänään kaksi viikkoa, enkä vielä oo päässyt yhtäkään päivää läpi itkemättä jossain kohtaa silkasta onnesta. Raskaaksitulemishaasteiden ja raskausajan pelkojen jälkeen koen niin mittaamatonta kiitollisuutta ihanasta, terveestä, silkinpehmoisesta pienestä tytöstäni, etten kertakaikkiaan osaa lopettaa pillittämistä kun katson häntä ja mietin miten onnekas olen. Kaikki maalliset huolenaiheet ja murheet ovat pysyneet poissa, oon keskittynyt vain tähän auvoiseen kuplaan.
Yksi juttu mitä etukäteen uumoilin haastavaksi on imetys, joka on sekin lähtenyt käyntiin ihan älyttömän hyvin. Syntyessään luikunpuoleinen vauvamme oli jo kuuden päivän iässä ylittänyt syntymäpainonsa, eli ruoka selkeästi on hänelle maistunut – ja meikäläinen on paljastunut luontaiseksi julki-imettäjäksi, kysykää vaikka niiltä kahdelta pahaa-aavistamattomalta sedältä ketkä saivat yllätysnäytöksen vasempaan tissiini eilen läheisessä keskustassa, kun yksinkertaisesti unohdin nostaa rintsikat takaisin paikalleen äkillisen ruokailusession jälkeen. Senkin oon näiden viikkojen aikana oppinut, että helppous, mukavuus ja vauvan tyytyväisyys jyrää kaikki aiemmat järkeilyt ja mielipiteet alleen (joskin jatkossa koitan hieman ryhdistäytyä pukeutumisessa julkisilla paikoilla).
Eniten mua vauva-arjessa etukäteen huolestutti oman ajan puute ja se, ettei enää olisi rajattomasti mahiksia tehdä kaikkea sitä mitä haluaa aina kun itse haluaa. Tämänkin huolen voin ilokseni kertoa osoittautuneen toistaiseksi turhaksi! Tai siis, niin, aikaa ei tosiaan ole, mutta voi jösses miten upealta luksukselta pienikin oma hetki nykyään tuntuu. Nautin suuresti hengailusta vauvelin kanssa, mutta kun hän nukahtaa ja voin kipittää kuumaan suihkuun tai kuunnella äänikirjaa karkkia mässyttäen vauva tyytyväisenä rinnallani tuhisten, tuntuu se miljoona kertaa paremmalta kuin koskaan ennen. Elämä on just nyt suunnittelematon rivistö lekotteluhetkiä perheen kesken ja juhlalta tuntuvia pikkujuttuja. On mahdottoman hauskaa elää hetkessä, perusasioiden äärellä.
Ja onhan tässä ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Jo kahdesti oon nauttinut lasillisen viiniä, yhden sushi-illallisen poikaystävän kanssa vauvan uinuessa vieressä ruokapöydällä (joskaan Tanskassa sushia ei ole raskaana olevilta kielletty, eli siitä en ole ollut yhtä pahassa paitsiossa kuin Suomen baby mamat), muutamat vaunukävelyt kauniilla rantatiellä, oon rupatellut tuntikausia puhelimessa ja meidän terassilla perheen ja ystävien kanssa sekä kirjoittanut eepoksen verran synnytyskertomusta, jonka toivottavasti tällä viikolla ehdin vielä julkaista. Ja sitten on vielä yksi ERITYISEN IHANA JUTTU, josta kerron teille vähän myöhemmin <3
Kaiken kaikkiaan siis olo on mitä mainioin ja elo mitä mukavinta. Meillä on tähän saakka nukuttukin ihmeen hyvin – poikaystävä vetelee vähintään yhdeksän tunnin yöunia ja mäkin niiden ekojen sekoiluöiden jälkeen oon päässyt melko helposti seitsemään tuntiin (ja saisin nukuttua paljon enemmänkin jos en ois niin surkea aamunukkuja). Keho ja mieli tuntuvat virkeiltä, nyt täytyy vielä jotenkin saada päiväjärjestys sen verran parempaan ojoon, että meikäläisellekin jää pari tuntia omaa aikaa puuhailla kaikkea kivaa, kuten vaikkapa kirjoitella tänne. Toivottavasti postaustahti tästä siis piakkoin taas hieman elpyy :) (Jos ei elvy tai jos kommentteihin ja viesteihin vastauksessa on viivettä, niin tiedätte mistä se johtuu…)
Pusssss!
P.S. Instagramin story-osio päivittyy tällä hetkellä someistani ahkerimmin – joskin siellä on käynnissä jatkuva vauvaspämmi. Nähdään siis IG:ssa, mikäli kiinnostaa seurata meidän päivittäisiä bebekuulumisia.
—
Facebook | Bloglovin | Instagram