Eräs hyggeilyhetki (ja miksi minusta ei tule piirakkaleipuria)
En tiedä miksi kesän loppu tuntuu joka vuosi niin kovin haikealta, koska loppujen lopuksi mä rakastan syksyä. Viileitä öitä kun saa taas hyvin nukuttua (tai köhöm, saisi ellei taloudessamme asuisi eräskin hulinoitsija), pitkiä lahkeita ja sitä kun iskee kunnon kotoilubuumi. Näin mammalomaillessa syksy tuntuu erityisen kivalta; saan nauttia kirpeistä päivistä yhdessä pikkuiseni kanssa ja fiilistellä kotona niin paljon kuin sielu sietää. Kuten blogistakin on varmasti välittynyt, elämäni on aika mukavaa just nyt.
Yksi mun tämän syksyn kotiteemoista onkin ihan vaan hyggeily. Lähes koko viime vuosi kun meni ankeassa tilapäiskämpässä, sitä seuraava talvi superraskaana hämärässä talossa, kevät ja kesä intensiivisessä vauvakuplassa. En oo läheskään tarpeeksi saanut ihan vaan olla ja pysähtyä. Nyt on vihdoin koittanut aika nauttia kodista vailla sen suurempaa agendaa, elää sitä elämää josta talosta haaveillessani kuvittelin eläväni.
Sain Pentikiltä yhteistyön tiimoilta graafisen ajatonta suomalaista designia syyskotiimme. Mikä ihana tilaisuus piristää olohuoneemme sisustusta ja pysähtyä huomaamaan, miten kauniilta täällä sittenkin jo omaan silmääni näyttää, vaikka alati valitan huoneen keskeneräisyydestä. Toimikoon tämä myös oivana muistutuksena siitä, ettei muutosta kotiin kaivatessaan tarvitse pistää koko sisustusta uusiksi, vaan pienet ilahduttavat jutut riittävät.
Nyt syyskuussa julkaistun Pentikin Jäkälä-malliston on suunnitellut Minna Niskakangas, joka ammensi inspiraationsa Suomen luonnosta. Kuosi on graafisen selkeälinjainen mutta yhtälailla pehmeä, ja sopii näin ollen monenlaiseen kotiin – myös tänne meidän taloon Tanskassa. Mallisto on suunniteltu kestämään aikaa; sen kaikilla tuotteilla on Design from Finland -tunnus, Posiolla valmistetuilla kynttilöillä ja keramiikalla lisäksi Avainlippu-tunnus. Mulle on itselleni tosi tärkeää, etten sisustuksessa tyystin unohda suomalaisia vivahteita, ja Jäkälä-malliston tuotteet ovatkin kaivattu kotimainen silaus talolle.
Jokunen päivä sitten oli poikaystävän viimeinen työpäivä ennen hänen pitkää syyslomaansa ja uuteen duuniin siirtymistä, joten päätin yllättää hänet perjantai-iltapäivän teetuokiolla. Kaivaa sisäisen kotihengettäreni naftaliinista. Tänään leivon sen omenapiirakan, jota olen viitenä syksynä suunnitellut mutten koskaan toteuttanut. Omenat olin napannut naapuritalon edessä olevasta Saa ottaa -korista jokunen päivä aiemmin, kaupasta kävin hakemassa kardemummaa, munia ja leivinjauhetta. Oli kutkuttavan levollinen olo, just tällaisia iltapäivien kuuluisi olla. Tällainen minun kuuluu olla, seesteinen ihminen joka leipoo. Alakerrassamme leijui huumaavan syksyinen, vastaleivotun omenapiirakan tuoksu.
Viihtyisän kodin sekä kauniiden, laadukkaiden ja aikaa kestävien sisustusesineiden merkitystä ei tule vähätellä, sillä joskus ne toimivat juuri näin, loitsun lailla. Innostavat tekemään arkisesta päivästä erityisen ja jopa toteuttamaan pikkuisen unelman, jos nyt omenapiirakan leipaisu unelmaksi lasketaan.
Tuleeko minusta leipuri? Tuskin. Piirakasta tuli lättänä, kuivakka ja se kärventyi reunoilta. Ihmettelin myös kun se maistui epäilyttävän terveelliseltä, ja huomasin käyttäneeni jotain ihmeen kokojyväjauhoja. Poikaystävä kehui piirakkaa kuitenkin ihan hyväksi ja söi palansa kiltisti, hän tosiaan rakastaa minua. Ja jos totta puhutaan, itse söin kaksi palaa – vaikka sisustuksen suhteen olenkin nirso, niin piirakoiden suhteen en. Yhteinen hyggeilyhetki oli ihana ja loi lämpöisen lupauksen syksyisistä päivistä.
Juuri tällaisia tuokioita lisää, kiitos.
Kuvissa näkyy seuraavat Jäkälä-malliston tuotteet: tyynynpäällinen, vahakangaskaitaliina, tarjotin, muki, valkoinen sekä vaaleanruskea kynttilä.
P.S. Mun pitää antaa oikein erityismaininta Jäkälä-kynttilöille! Ne ovat aivan mielettömän upeat, en kestä. Etenkään näin vauvakodissa en viitsi enää poltella mittavaa kynttilärivistöä, joten juuri tällaiset yksittäiset suuret ja näyttävät tuikkelssonit sopivat meille hyvin.
—