Luonnosta vieraantuneet
Alottaisinko tarinani siitä, kuinka meinasin sisustusmyymälässä maksaa rahaa oksankarahkoista? Vai siitä, kuinka eräässä toisessa sisustusmyymälässä maksoin rahaa kävyistä? Vai siitä, kun lähdin retkelle luontoon ja upposin polviani myöten ojaan? Aloitetaan vaikka niistä kävyistä, kun ne on jo teille kaikille tutut.
Aloin tässä joulunalusajan pyörteissä kaipaamaan meidän himaan lisää luonnonläheisiä elementtejä, talvista tunnelmaa luomaan. Jotain kontrastia viherkasvien viidakkoon. Törmäsin Bahnessa glitterkäpyihin ja siitä se lähti. Joulufiiistely.
Eräänä toisena päivänä olin eräässä toisessa liikkeessä ja huomioni kiinnittyi ruokapöydän esillepanokattausta koristavaan oksarykelmään. Tollanen munkin on pakko saada. Seison sisustusmarketissa, minä vanha Laajasalon metsien kasvatti, ja harkitsen oksapinon nostamista ostoskärryyn. Ja sitten mua alkoi hävettää. Näinkö kauas luonnosta keskusta-asuminen on mut parissa vuodessa kuljettanut? Oonko oikeesti unohtanut, mistä oksia ja niitä käpyjäkin saa jokainen ihan ilmaiseksi – ja melko pienellä vaivalla? Niin, sieltä metsästä. Kyllä täällä Tanskassakin kai on metsiä.
Seuraavana päivänä puettiin armaan poikaystävän kanssa lämpimät vaatteet päälle, pakkauduttiin autoon (en edes kommentoi miten p*rseestä on, että pitää ajaa autolla päästäkseen metsään) ja suhautettiin kohti villiä luontoa. Jätettiin auto parkkiin suuren puiston laitamille, katsottiin toisiamme, liitettiin käsi käteen ja lähdettiin tarpomaan kohti metsiköitä. Ei muuten oltu ainoat luonnosta vieraantuneet samoilla apajilla, joten päätettiin suunnata alueille, joita eivät turhat polut ole pilanneet.
Vartin verran samoiltiin hijaisuudessa, ylpeys rinta-alassamme sykkien. Täällä me ollaan. Aktiivisina, luontoon palanneina. Alkukantaiset. Säälittiin varmaan kaupunkiin jääneitä nössyköitä vähän.
Ei helvetti! Tää on joki! Tai siis joku suo! Älä as…
Mun kenkä! Mun kenkä!
Ja siinä sitä oltiin. Kaksi kaupunkilaista ojan reunalla huohottaen, polviin asti mudassa ja vedessä, meikäläisen kenkäraasu ojan pohjalle imaistuna. Poikkis teki vielä viimeisen urotekonsa, rakensi paksuista oksista sillan ja onki kenkäni turvaan. Vartin luontoretken jälkeen suunnattiin takaisin kohti autoa. Mutaisina, kylmyydestä täristen, varpaat tunnottomina, naurusta kippuralla.
Mutta sain kuin sainkin ilmaisen, jouluisen oksa-asetelman. Ha! Ja kengät pääsivät himassa kylpyyn. Luonto, oli kiva taas tavata.
Kaupunkiasuminen ei välttämättä oo pitkällä tähtäimellä mua varten. Ymmärrän sen nyt. En ehkä ikinä enää asu lempipaikassani Laajasalossa, mutta jossain sellaisessa toivottavasti kuitenkin, josta pääsisi kävellen metsään. Luonnon läheisyys rauhoittaa, on kuin terapiaa. Toistaiseksi sisustuselementit saavat riittää luontoa korvaamaan, mutta lupaan, etten osta enää mitään sellaista kaupasta, jonka voin hakea itse metsästä. Ja jatkossa suhtaudun varauksella ojan näköisiin muodostelmiin.
—
I’ve been to a forest.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: