Kaupunki ja tyypit
Voin nyt julistaa olevani hyvällä omallatunnolla varustettu, ei enää sisustus-, vaan sekalaisbloggaaja. Kiitos teille ihanuuksille virallisesta synninpäästöstä lauantaisen kriiseilypostauksen tiimoilta. Nyt blogin suunta on jälleen riemastuttavan selvä. Tai siis se, että suuntaa ei juurikaan ole eikä tartte ollakaan. Aitous ja kaikki poukkoileva on ookoo.
Ihanan helppoa, ja toivottavasti juurikin sitä aitoa. Lupaan, etten kuitenkaan unohda blogin juuria kokonaan ja täällä on sisustusfaneillekin asiaa.
Kutsuin itteni uuteen asuntoon muuttaneen frendin luo lauantaina. Mikä siinä onkin, että muiden ihmisten kämpät näyttää aina miljoona kertaa söpömmille ja muiden kotien lievä kaaos on vaan kodikasta? Ja miten kavereiden huonekasvitkin onnistuu olemaan jotenkin katu-uskottavampia kuin omat?
Köpis-aikaiset kaverisuhteet on muuttaneet viime aikoina muotoaan, monikin niistä, vaivihkaa. Yhtäkkiä ei enää ollakaan sellaisessa puolivillaisessa tutustumisvaiheessa. Hengaisin kuulkaa näiden kanssa Stadissakin, vaikka 24/7.
Me nähdään ja jatketaan juttua siitä mihin viimeksi jäätiin. Puhutaan ihan mistä vaan, eikä kattavat taustakartoitukset oo enää tarpeen – koska me tiedetään valmiiksi. Me ollaan ajan tasalla, kaikki on rentoa ja tavallista. En pysty kunnolla samaistumaan stooreihin pinnallisista kaverisuhteista ja siitä, miten vaikeeta on löytää mitään aitoa. Koska vau, miten paljon epäpinnallista ja nimenomaan aitoa elämääni on tupsahtanut. Kai tästä mummomaisuudesta ja hitaasta lämpenemisestä on pitkällä tähtäimellä jotain hyötyäkin.
Muuttopuuhien uuvuttaman frendin väsähdettyä liian aikaisin lauantaina, tekstasin toiselle. Koska kuinka ollakaan, asutaan nyt kaikki Nørrebrossa. Ehkä vielä yhdet, pienet, jossain lähellä. Kun talutin pyöräni viinibaarin edustalle ja istuttiin ikkunapöytään, tuli jotenkin ihan superkotoisa olo. Tää on mun kaupunki ja nää on ne mun tyypit. Ihan oikeesti.
—
Friends, Nørrebro and good times.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: