Mukavuusalueena syvälliset jubailut
Kuten aiemminkin oon maininnut, small talk ei oikein oo mun juttu. Näin viime yönä unta siitä, miten istuin jossain työpaikan perehdytystapahtumassa ja mun piti kertoa heikkous itsestäni. Aika hyvin osasin unessakin improta vastauksen, kun selitin miten oon usein mielummin ihan vaan hiljaa kun väännän väkisin pinnallista keskustelua, joka ei johda mihinkään. En koe hiljaisuuksia edes kiusallisina enää. Mielummin oma rauha, kuin tyhjä puhe vaan puhumisen vuoksi. Tai mikä pahinta, itsekkäiden motiivien vuoksi.
Mun small talk -taidot on toki parantuneet uuteen maahan muuton myötä, onhan aika tehokas tulikaste saapua paikkaan josta ei vaan tunne yhtään ketään ja on pakko jubata jostain. Muuten oisin ollut kohta kaksi vuotta mykkänä.
Mä korvaan small talk -puutteeni toisella ominaisuudella. Mielestäni paljon hauskemmalla. On nimittäin tässä käynyt ilmi, että oon melkoisen lahjakas syvällisistä asioista keskustelija.
En millään malttaisi jutskata viittä minuuttia kauempaa kotipaikkakunnista, säästä, lasten harrastuksista tai auton vaihtamisesta uudempaan. Miten ois sen sijaan vaikka pari rehellistä kommenttia tän hetken suurimmasta stressitekijästä, tai siitä miten tapasit kumppanisi, miten uusi elämä on lähtenyt käyntiin eron jälkeen, miten toivot eläväsi kolmen vuoden päästä, mikä on tärkein oivallus viimeisten viiden vuoden ajalta, mitä pelkäät tällä hetkellä eniten, miltä susta tuntuu ikääntyä tai miten tahtoisit muuttaa arkeasi.
Joo. Paljon, paljon kiinnostavampaa kuin toi sää, jonka mäkin muuten nään ihan ikkunasta.
Mulle on luontevaa puhua avoimesti, en koe tarvetta salailla tai kaunistella juuri mitään. Syvälliset jubailut ja hommeleiden analysointi on mukavuusaluetta mulle. Varmaan siksi tapaan ajautua lähes yllättäen ihan mahtaviin keskusteluihin.
Viimeisen viikon aikana oon löytänyt itseni esimerkiksi näistä tilanteista:
– Kun ruodittiin työkaverin vaimon vaikeuksia ja yritettiin keksiä niihin apukeinoja. Jotta kollegan ilme muuttuisi vähemmän lannistuneeksi, jaoin toki oman kasvutarinani epävakaasta nuoresta aikuisesta seesteiseen nykyisyyteen. Lounasruokalassa. Oon ollut firmassa kuukauden.
– Kun istuttiin F:n vanhan kaverin tyttöystävän kanssa sohvan nurkkaan viinilasit kädessä, yhteisen viltin alle ja se kysyi: niin pitäiskö nyt käydä ne meidän lapsuudet läpi? Juttu keskeytyi ehkä tuntia myöhemmin, kun pojat alkoivat kikattaa meille.
– Kun sitten käännettiin katse muuhun porukkaan ja alettiin lennosta purkamaan yhden miehistä isäsuhdetta. Uskon, että saavutettiin lopulta jopa pieni läpimurto.
– Ja sen jälkeen puntaroitiin toisen tuhoontuomitulta vaikuttavia parisuhdekaavoja. (Tän tyypin kanssa kävin kasuaalisti lapsuustraumat läpi jo vuosia sitten, varmaan kolmannella tapaamisella, samalla kun syötiin tacoja.)
– Kun kerrankin yritin smalltalkata toisesta tiimistä olevan kollegan kanssa ja yhtäkkiä keskustelu olikin lipunut sen perheenperustamishaaveisiin. Kerrattiin toki myös parisuhteidemme virstanpylväät. Kaikki tää alle vartissa, entuudestaan tuntemattoman mimmin kanssa kahviautomaatilla.
Täällä mä sen jo mainitsinkin, mutta on älyttömän onnekas olo kaikista Kööpenhaminassa elämääni tupsahtaneista ihmisistä. Oikeista, aidoista asioista ja tällaisista keskusteluista.
Puss <3 Hyviä juttutuokioita sinne!
—
I might not be the best in small talk, but sure am in real talk.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: