7.6.2017 marjapilami

Ihmiset, jotka loistaa toisilleen kirkkaampina kuin toiset

Ihmisiä joihin ei voi täysin luottaa. Niitä tyyppejä, ketkä ehkä vastaavat viesteihin, ehkä eivät. Tulevat paikalle tunnin myöhässä, mutta onneksi ootte isolla porukalla liikenteessä. Tyyppejä, joiden käytöstä täytyy tulkita. Hauskoja hetkiä, joiden tahtoisit olevan vähän luontevampia, tapahtuvan itsestään. Toivoa, odotuksia, oletuksia, pettymyksiä, joskus iloisiakin yllätyksiä. Yllätyksiä, ei niiden pitäisi mun mielestä olla yllätyksiä, vaan normi. Kun voit olla rennosti ja oma itsesi, muttet silti oo varma mitä toinen on siitä mieltä. Kaikki ei oo ihan kohdallaan. Ei niin kuin vanhassa elämässä, niiden tuttujen tyyppien kanssa.

Ei niin kuin sen soisi tässä iässä ja elämäntilanteessa jo olevan.

Mua ei hetkittäinen erakkous enää haittaa. Tulin Kööpenhaminaan, sain paljon kavereita, vetelin niiden kanssa drinkkejä kolmelta aamuyöllä, Uber oli vielä toiminnassa ja ajelin sillä kotiin. Se tuntui siihen aikaan tärkeältä, halusin löytää paikkani, ihmiseni, täyttää iltani jollain sellaisella, mikä vastasi ajatuksiani tästä uudesta elämästä. Se oli tosi hauskaa, silloin. Nyt sen muistelu tuntuu vieraalta.

Nykyään nään mieluummin muutamaa turvallista, luotettavaa, luontevaa, niitä ketkä on paikalla sovittuna aikana. Päivänä, joka lyötiin ehkä lukkoon kaksi viikkoa sitten eikä siitä tarvinnut lähetellä muistutus- ja varmistelutekstareita. Sellaisia kenen kanssa luvataan, että ensi kerralla lähdetään kerrankin ulos ulos ja sitten taas yhden maissa sitä polkee toisen luota tai autioituneesta viinibaarista himaan.

Keskusteluja, jotka syvenee kerta kerralta ja jatkuu siitä mihin ne viimeksi jäi.

Kai tää kaikki kuuluu sopeutumisprosessiin, siihen että kokeilee vähän eri juttuja ja löytää lopulta ne oikeat tyylit ja tyypit. Se johtuu henkilökemioista, elämäntilanteista, arvoista ja joskus jopa naapurustosta, jossa satutte asumaan tai olemaan asumatta, mutta tietyt ihmiset loistaa toisilleen kirkkaampina kuin toiset. Muidenkin kanssa voi hengata, toivoa ehkä jotain syvempää, mutta pikkuhiljaa suhteita ei enää yritä tekohengittää joksikin mitä ne ei vaan ole. Ainakaan tällä hetkellä.

Tuloksena on vähemmän yllätyksiä, enemmän tavallisuutta ja helppoutta, aitoja juttuja. Ainakin mulle se on hirmu tärkeää. En tiedä teistä, mutta mä en enää 32-vuotiaana vaan jaksa säätää. En oikeestaan minkään suhteen. Joskus harmittaa ja satuttaakin, mutta toisaalta,

if it’s meant to be, it will be.

Siihen saakka, juodaan silloin tällöin pari lasia viiniä yhdessä, vaihdetaan kvartaalin kuulumiset eikä yritetä moukaroida sitä muuhun muottiin.