Kiukkupetterin paluu
Tai no, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin krapulapetterin.
Joku ehkä muistaakin, että viime viikonloppuna selvisi, ettei maalaaminen oo mun juttu. Kauan unholassa olleet ala-asteen käsityötunneilla koetut tunteet nousivat pintaan, kun olin taas ihan tumpelo, hitaampi kuin muut ja aivan liian kärsimätön hyvään jälkeen. Ja todella, todella tuskastunut ja kiukkuinen.
Seurasi harmoninen viikko, jolloin sain tehdä kaikkia muita askareita. Pesin, kuurasin, avustin kaapin kokoamisessa, imuroin, porasin ja tasoitin. Kun pinta-alaa on reilut 100 neliömetriä, tulee kuitenkin eteen päivä, jolloin jäljellä on vaan maalaamista. Ja sitä onkin vielä ihan hemmetisti. Ja sitten niitä maalaukseen liittyviä vielä tylsempiä tehtäviä, kuten hiomista ja suojaamista.
En voinut paeta enää. Mun piti taas maalata.
Eikä siinä kaikki, olen lisäksi 30-vuotias, joten edellisen illan dinneriviinit olivat luonnollisesti suoneet mulle ihan hirveen jysäridarran.
Kuvaan on lätkäisty filtteri oikein isolla kädellä. Koska todellisuus oli hurja.
Yritin neuvotella; eikö me nyt oikeesti voida maksaa jollekin, että hoitaa tän loppuun? Onks mun pakko? Miks? Sain aikaan yhden oven karmien hionnan ja maalauksen – huokaillen ja murjottaen – kunnes oli vaan lähdettävä maitojunalla vanhaan kotiin, päänsärky meinasi viedä tajun. Sitä ennen makasin jonkin aikaa lattialla ja otin selfieitä.
Onneksi tässä on nyt kolmen päivän viikonloppu menossa, joten mun lusmuilu ei ollut ihan katastrofi. Ja kunnostauduin heti seuraavana päivänä. Kai maalailuunkin voi tottua. Hommat etenee. Viisi yötä muuttoon!
—
Painting when hungover is the worst.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: