Jättäisinkö turkoosit vedet kokematta?
Mä elän taas sitä klassista vaihetta syksyssä, jolloin en muka oo lähdössä talvilomareissuun, mutta sitten en kuitenkaan kestä sitä että kaikki muut on muka suuntaamassa kaiken maailman Kuubiin, Mauritiuksille ja Sri Lankoihin ja mullei oo mitään. Tänä vuonna mä jo kertaalleen vakaasti päätin, että todellakin matkustan sysitalvella johonkin lämpimään, mutta sitten peruin koko suunnitelman, päätin olla tolkun ihminen ja käyttää mun massit kämpän roikkumaan jääneeseen remontointiin. Sitten tuli viime perjantai, tuli skumppa ja osterit viinibaarin ikkunapöydässä, ihana duuniviikon jälkeinen hiprakka ystävän kanssa, puhe auringosta ja lämpimästä hiekasta. Niin.
Katselin eilen meidän olkkarin ikkunasta ulos, harmaata syyskaupunkia, ja se iski taas. Käännyin ympäri, painauduin ikkunalautaan kuin nurkkaan ahdettu (erityisen etuoikeutettu) häkkieläin ja sanoin sen ääneen poikaystävälle – päästin sydämen voittamaan järjen äänen, jälleen kerran: en mä vaan voi priorisoida mitään keittiöremppaa, mun on pakko reissata. Mä haluisin ihan hirveesti nähdä säästötililläni nököttävän numeron kasvavan nousujohteisesti, hoitaa muutaman aikuisten asian pois alta, sinnitellä sinne kesään saakka ilman lomaa.
Mutta siis sinnitellä sinne kesään saakka ilman lomaa. Mitä helvetin elämää se taas on, valita valkoinen marmoritaso keittiöön ja jättää turkoosit vedet kokematta. Ei ei ei ja ei.
F on tässä ihan erilainen, se teki jo kauan sitten selväksi että tänä talvena sille jokin muu on reissua tärkeämpää. Hetken yritin mukailla sen logiikkaa, tarpoa samaa polkua kohti kesälomaa, oishan se tosi fiksua ja kauaskantoista. Se haluaa paahtaa uudessa duunissaan, hoitaa muutaman aikuisten asian pois alta, ei tahdo kinuta ylimääräistä lomaa. Ja mikä mä oon sitä vaatimaan. Kunhan sä ymmärrät, että mun on pakko mennä nyt – ja on varmaan tulevaisuudessakin. Ois ihana mennä yhdessä, muttei niin ihana että mun kakkosvaihtoehto ois jäädä sun kanssa himaan. Kyllähän se ymmärtää, ei se muuten ois maailman paras poikaystävä (eikä ylipäätään mun poikaystävä).
Nyt mä oon sen ihka oikeesti päättänyt: ensi viikolla aion kinuta ylimääräistä lomaa. Jos vastaus on myöntävä, varaan lennot jonnekin kauas. Pakkaan mukaani ystävän, neljäsataa kirjaa, aurinkorasvan ja uikkarit, enkä varmasti tuu koskaan katumaan sijoitustani.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta <3