Eräs sysitalven viikko
Voi sitä kiusallista olotilaa, kun mun duunikaveri kovaan ääneen kysyi keskiviikkoaamuna, että mitenkäs mä jakselen ja onko näkynyt lomaltapaluu-bluesia tällä kertaa. Mun pomo seisoskeli kuuloetäisyydellä ja oli jotenkin tosi hiljaista, kaikki korvat tuntui kohdistuneen minuun. Umpirehellisenä suomalaisena pään sisällä humahti seuraavanlainen vastaus:
no ihan hirveä viikon alku, oon tässä taas pohtinut että oonko oikealla uralla laisinkaan. Väsyttää, selkää sattuu, iho kuoriutuu, ahdistaa ja eilen itkettikin salaa.
Hah, ei oo blueseja näkynyt, ihan superkiva olla täällä, vastasin tanskalaistuneella autopilotilla. Ja jotenkin se sitten siitä, keskiviikon loppuun mennessä aloin jo oikeasti tuntea niin. Ehkei vielä superkivaa, mutta ehdottomasti kivaa. Muistin taas, että mulla totta vie on taipumusta ihan jäätäviin lomaltapaluumasiksiin ja olin kyseiselle duunikaverille aiheesta ennen lomaa heittänytkin läpänderiä – tietty sen verran sarkastisella tyylillä, ettei se tainnut tajuta että kyse on oikeasta ongelmasta eikä siitä että torkutan parina päivänä vähän pitempään.
Ja god damn, lopulta se perjantai sieltä tuli ja mä selvisin.
Tää on ollut köpisläisittäin tooooosi talvinen viikko, luntakin tuli viime lauantaina! Ehdin just ostaa keveämmän villakangastakin, täkäläisiin talvipäiviin mun jättitoppaa soveliaamman vaihtoehdon, mutta vielä mitä. On ollut ihan sairaan kylmä ja oon vedellyt ihmismakuupussina menemään. Ja oikeastaan tässä on tapahtunut jo montakin ihanaa juttua loman jälkeen:
– Se eräs ilta kun mä ja F ei yllättäen mahduttu pikaruokaraflaan sisään ja seistiin umpijäässä kadulla, nälkäisinä ja shokissa. Katseltiin hätääntyneinä ympärillemme ja siinä se oli, pieni kreikkalainen ravintola kadun toisella puolella. Mentiin sisään, tilattiin kaksi annosta jaettavaksi sekä puolen litran punkkukarahvi. Kuunneltiin kreikkalaista musaa ja muisteltiin menneitä kesäreissuja. Parhaat treffit vähään aikaan, ja ihan yllärinä.
– Se brunssi Østerbrossa, kun piti oikein pysähtyä olemaan onnellinen siitä että tänne on vaivihkaa muodostunut niin huippu ystäväporukka. Viime kesänä koetut draaman hetket tuntuivat kovin kaukaisilta, kun hörpin kuumaa kahvia ja kuuntelin ystävien tarinoita. Tuntui kodilta.
– Se kun afterworkin jälkeen oli liian kylmä kävellä kaks kilsaa putkeen ulkona, ja jäätiin lämmittäville välipunkuille puolessa välissä matkaa.
– Ja kun kävin yin-joogassa elämäni ekaa kertaa ja f*cking loved it. Ehkä musta vielä tulee sellainen parempi ihminen, jonka repusta sojottaa joogamatto ja kenen elämä on hallinnassa.
Vuoristoratamaisista käänteistä huolimatta – vaiko niistä johtuen – tää sysitalven viikko on ollut tosi jees. Ja sanon tän nyt ääneen: todellakin tunnen jo kevään ilmassa, sieltä se tulee.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta