Erakon kesäongelmat

Ei varmaan tuu tässä vaiheessa kenellekään yllätyksenä, että mä rakastan kesää. Kesän tuoksua, kesän valoa, kesän ääniä, kesän taikaa, kesän mahdollisuuksia, kesän vähän kaikkea. Mutta sitten seuraa se ongelmallinen osuus: rakastan kaikkea tuota edellä mainittua vain tasan sen verran kuin sattuu natsaamaan ja sen yli menevä lähinnä ärsyttää.

Naputtelen tätä postausta meidän synkässä, mutta pätsimäisen kuumassa tilapäisessä kaupunkiasunnossa. Kylppärin viemäri haisee taas, ei olla varmoja mistä ja miksi tuo eksoottinen tuoksu välillä tulvahtaa (ehkä parempi ollakin tietämättä). Parvekkeen ovia on pakko pitää helteellä auki ja meidän naapurilla on menossa 80-luvun hittien luukutus. On tää silti parempi kuin viime lauantai, jolloin korttelin nuoriso järkkäsi bileet ja ulvoi pihassa aamukolmeen asti. Lapset nauttivat meidän kaikuvasta, suuresta pihasta ja niillä on riehakas leikki meneillään (tai murha, äänistä päätellen en ole aivan varma). On siis hirveä hiki, korvat tulvii kaupunkielämän moninaisia ääniä ja nenä – no sitä viemäriä.

Älkää käsittäkö väärin, rakastan eloa ja ihmisiä. Kaupunkeja ja kesäiltoja. Mutta siis vaan silloin kuin rakastan. Ja musta tuntuu, että muutun vuosi vuodelta ääni- ja ihmisherkemmäksi erakoksi ja alkaa käydä harvinaisen selväksi, että pitkällä tähtäimellä cityelämä ei oo mua varten (nyt kun naapurin biisi on vaihtunut Billie Jeaniin niin sanoisin ettei ihan tälleen neljäntoista sekunninkaan tähtäimellä).

Aina välillä mua alkaa huolestuttamaan, että mitä jos saan jonkun psykoosin siellä talosssa, tunnen itseni eristetyksi ja huomaan tehneeni virheen. Jos se vain tunnin välein kulkeva yöjuna alkaa tympimään ja kadun koko hommaa. Mietin, oonko hullu kun lapsettomana uraihmisenä jätän kaupungin vapaaehtoisesti ja muutan niin kauas, ettei sinne kulje edes sivistyksen vihoviimeinen merkki, S-juna. Sitten on tällaiset vapaat kesäillat kun luimistelen sisällä koska en kestä parvekkeella raikavia ääniä ja tunnen jonkintasoisen varmuuden taas luissani asti. Erakkona sovellun paremmin landelle, muistuttakaa mua sitten tästä kaikesta jos kadun. Muistuttakaa erityisesti siitä, että Billie Jeaniin jälkeen tuli Shaggy. V*ttu Shaggy.

Kaupunkielämä ja Köpis. Rakastan teitä, mutta liika on liikaa. Tai ainakin tarpeeksi. Odotan ensi kesää oman puutarhan suojissa niin kauheasti, että meinaan pakahtua.

—

Facebook | Bloglovin | Instagram