Ääripäiden viikko (ja äärimmäisen paljon sulkuja)
Tää on ollut ääripäiden viikko. Talsin maanantaina intoa puhkuen töihin, riuduin helvetin kiirastulessa tiistain ja keskiviikon (iski siis pieni flunssa ja olin tavalliseen tapaani tosi cool about it – nooot), torstaina palasin toimistolle ja tietysti heti riehaannuin eli tuli taas huono olo, söin duunin jälkeen vähän bibimbapia Susan kanssa. Joku jenkkifirma halusi maksaa mulle ylläolevasta kolmen vuoden takaisesta donitsikuvasta 150 dollaria, mutten löytänyt originaalia ja se siitä (kaduin hetken kaikkia uravalintojani, jos kerta donitseja kuvaamallakin voisi tienata). Tänään päätin viisipäiväisen arkipätkän kundaliinijoogaan, jossa valkoiseen turbaaniin pukeutunut parrakas mies johti meidän meditatiivista yhteislaulua (kuulostaa ihan skitsolta, mutta on suorastaan taivaallista).
F on tänään sosiaalisessa riennossaan, joten joogan jälkeen keitin itselleni pari perunaa ja herkkusienikastiketta, söin muutaman (no okei ehkä 16) karkin ja katsoin jakson ärsyttävää komediasarjaa. Kävin suihkussa, kaadoin lasiin punkkua ja aloin näpytellä blogia pikkuisen tauon jälkeen. Oon eloni aikana kokeillut lukuisia erilaisia perjantain olomuotoja (esimerkiksi pari viikkoa sitten kun lähdin viettämään iltaa duunikamujen kanssa ja nostin kytkintä kesken ekan drinkin, kun kävi ilmi että ne tanskalaiset peijoonit aikoo pelata jotain noppapeliä monta tunia), mutta tää tuntuu tässä elämäntilanteessa siltä parhaalta.
Niin, elämäntilanteessa. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä se, että (johtuneeko kundaliinijoogasta vai eräästä vakavasta keskustelusta työpaikalla vai jostain ihan muusta) on kerta kaikkiaan hyvä olo, päätä kaksi vuotta kiristänyt rengas on itse asiassa ollut löystymään päin jo monta kuukautta ja viimein kadonnut kokonaan, on ystäviä, inspiraatiota, koko ajan lisää energiaa, paljon naurua, rakkautta ja kevät. Toisaalta ahdistaa aika paljonkin tää loputtomalta tuntuva klaustrofobinen säkkipimeys (onko maaliskuun yhdeksäs yleensä vielä näin ankea?), toisaalta taas tää on just se maailman paras aika kun koko kevät ja koko kesä on vielä edessä. Joojoo, muistan nauttia tästä hämärästä hiljaisesta koti-illasta punkkuineni, mutta oon niin valmis siihen seuraavaan kauteen.
Tällä viikolla viimeistelin (tuntuu että kuuluisi sanoa viimeisteltiin, mutta ei se kyllä ihan niin mennyt) kesäloman reissusuunnitelmatkin. Olin ensin varannut meille vaikka mitä hotelleja ja resortteja, mutta vaihdoinkin ne lennossa kämppiin ja mökkeihin keskellä ei mitään (joskin keskellä ei mitään reilun kahden tuhannen kilsan päässä täältä). Tuli sellainen olo, että heinäkuun lopulla on hyvä hetki irtautua vähän kaikesta ja kokata pastaa meidän omassa lomakeittiössä.
Oli miten oli, mun sisällä kupliva olo voi merkata vain yhtä: pimeys väistyy pian. Tai ehkä se on vaan tää perjantai.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta