28.10.2016 marjapilami

Arjen makuista arkea

Tuijotin tuossa toissailtana läppärin ruutua yli puoli tuntia, tavoitteena kirjoittaa tänne postaus. Jostain. Lähes mistä vaan. Ääk. Olin rättiväsynyt (niin väsynyt, että menin lopulta sänkyyn jo ysiltä). Sisustusaiheiset virkkeenalut pyyhin pois samantien. Vaikka blogin ei todellakaan oo tarkoitus olla peilintarkka heijastus mun tosielämästä, tuntui kotifiilistely blogissa ihan liian feikiltä, kun en jaksanut edes kynttilöitä sytyttää. Sitä paitsi mun mielestä kynttilöitä sytytellessä kodin pitää olla muutenkin viihtyisä ja siisti, enkä just nyt meidän kämppää noilla adjektiiveilla kuvailisi.

Väsymys on yhtä kuin epäjärjestys, nähtävästi. Aloitin tuona samaisena iltana D-vitamiinin popsimisen ja nyt oon taas oma itseni. Kotia ei oo sentään vielä siivottu.

Oon viime aikoina huomannut, että meikäläisen elämä täällä Tanskassa on vaivihkaa vähän muuttunut. Parempaan, tutumpaan suuntaan.

Maanantaina oltiin kaverin kanssa töiden jälkeen pizzalla ja valitettiin siitä, miten ne taas onnistui kämmimään meidän tilauksen jotenkin. Kuvitelkaa! Mulla on täällä kaveri, kenen kanssa yhteiset muistot menee jo yli vuoden taakse, jonka kanssa ollaan lähes työnaapurit ja jonka kanssa meillä on pizzallakäyntirutiini. Ja nähtävästi pizzatilauksenkämmimisrutiini. Tän täytyy olla jo ainakin taso kolme maahanmuuttajuudessa.

Mun elämässä on muitakin uudehkoja, mutta ei enää upouusia ihmisiä: ihana ex-kollega edelliseltä työpaikalta (ajalta muuttoni jälkeen, kun hilluin Suomi-duunin takia Köpiksen toimistolla pari kuukautta), joka kutsui mut niiden toimistolle verkostoitumaan, kun törmättiin ja kerroin nykyisen työsopparini uhkaavasti lähenevän loppuaan. Toinen ex-kollega samalta toimistolta, joka on mun ainoa tanskalainen frendi (siis aivan oma tanskalainen frendi, ei F:n kautta). Muutama Suomi-mimmi nykyiseltä työpaikalta, joiden kanssa en oo ehtinyt viinille, mutta tiedän ehtiväni vielä moneen kertaan. Yksi parhaista Köpis-kavereista, jonka oon pelännyt lähtevän pian maasta – mutta jolle tarjottiin täältä vakituista unelmaduunia ja joka suunnittelee nyt asunnon ostoa.

Ikioma kantabaari ihan tuossa nurkan takana. Meinattiin mennä jonnekin muualle poikkiksen kanssa tiistaina syömään, mutta kun kantis on niin perhanan cozy. Miten siistiä, että mulla on kantis.

Kantiksesta toiseen suuntaan nurkan takana asuu mun kenties paras Köpis-kaveri, jonka kanssa oon menossa sovittelemaan hääpukukuja ens viikolla (allekirjoittaneella ei oo häitä tiedossa, mutta aion kylläkin sovitella kun viimeistä päivää) (ja lähettää poikkikselle sata selfietä, josko herra viimein tajuaisi vihjeen).

Eikö tää setti kuulostakin aika tavalliselta, mutta tosi kivalta? Väsyneitä päiviä, d-vitamiinipillereitä, välillä epäjärjestystä, joskus siisteyttä, kantabaareja, afterworkpizzoja, kavereita ja ainakin silloin tällöin pitkiä yöunia. Arjen makuista arkea, ei enää pelkästään juuri maahan muuttaneen mimmin sopeutumista, selviytymistä ja kaikkea uutta koko ajan.