Ei oo oikeen ollut ketään kelle puhua
Tällä viikolla on ollut koko ajan kiire. Suureksi osaksi sellainen hyvä, onnellinen kiire, kuoppa johon oon itse itseni kaivanut. Ja sitten kanssa vähän sellainen, joka ahdistaa. Elämässä tapahtuu niin paljon! On monia ihmeellisiä juttuja ja suuria kysymysmerkkejä. Ois ollut hirveesti puhuttavaa ja fiilisteltävää, mutta ei oo oikeen ollut ketään kelle puhua. Poikkiksen kanssa tietenkin puhutaan paljon ja se on ihanaa seuraa. Mutta. Mutta.
Ei se oo ollenkaan sama, kun vaikkapa viikottaiset after workit mun Stadin bestiksen kanssa. Afterit, jotka aina vahingossa venyi jopa kuusituntisiksi ja joiden aikana liikuttiin jouhevasti läpi duunikuvioiden, asuntojen, unelmien ja parisuhteiden, joskus ruotien lapsuuden traumatkin (jos lapsuuteen asti jutuissamme päästiin, tiedettiin, että huomisesta työpäivästä tulee ihan kamala).
Mun ekan Köpis-vuoden tavoitteena oli löytää hyvä duuni ja paljon uusia kavereita. Done. Olkoon tokan vuoden tavoite vahvistaa paria orastavaa ystävyyttä ja löytää ehkä vielä jokunen aito tyyppi lisää.
Tanska-vuosi on opettanut, että ystävät on elämässä ehkä kaikkein tärkeintä. Hyvistä jutuista kun tuppaa katoamaan se kirkkain tähtisade, jos niitä ei pysty tuoreeltaan jakamaan frendin kanssa vaikkapa viinilasillis(t)en äärellä. Samoin ahdistavat hommat tuntuu miljoona kertaa pahemmilta, kun niitä ei voi ratkoa parhaan kaverin kanssa. Tällä viikolla oon kaivannut Helsingin tyyppejä niin, että melkein sattuu. Joo joo pitäisi skypettää tai jotain, mutten mä vaan osaa. Tai ei se oo ikinä sama, en tiedä miksi. Ehkä pitäisi yrittää kovempaa.
Ja oon ollut niin kiireinen, ettei mulla ois varmaan ollut edes aikaa nähdä ketään tai puhua kenenkään kanssa tuntitolkulla. Mutta silti.
Kenties ikävä ja harmitus johtuu siitä, etten nyt pääse Suomeen pitkään aikaan. Tajusin sen tällä viikolla, kun valkeni seuraavien pidempien vapaiden olevan jouluna. Ja Stadiin on turha lähteä pariksi yöksi – oon sitäkin kokeillut ja ne kahden tunnin slotit per frendi tai perheenjäsen… ei kiitti.
No oho. Tää postaus otti ihan oman suuntansa. Otsikon ja kategoriatkin jouduin vaihtamaan, koska aloitin kirjoittamaan jostain ihan muusta ja tästä tulikin vuodatus ikävästä ja ystävyydestä. Joskus on kai hyvä näin, aitoja tunteita ja tosielämää.
Loppukaneettina kotikapunkiinsa kyllästyneille ja maailmalle halajaville:
Nauttikaa hyvät ihmiset tässä ja nyt, juoruilkaa ja naurakaa niin että mahaan sattuu. Älkää haaveilko lähdöstä ainakaan tänään. Teidän frendit on lähellä ja se on aivan valtava onni se. Onni, jonka tajuaa kunnolla ehkä vasta sitten kun on jo lähtenyt.
(Vaikkakin suosittelen myös lähtemistä. Ajoittaisia itsesäälipuuskia lukuunottamatta täällä maailmalla on upeeta. Mutta ei puhuta siitä nyt.)
—
This week I missed my old Helsinki friends <3
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: