Eka aamu uudessa kodissa

Nørrebro Summers

Vihdoin ja viimein: me ollaan muutettu uuteen kotiin. Eilinen oli uuvuttava, mutta maailman ihanin päivä. Mun piti ottaa muuttokuorman purkamisen kanssa iisisti, ei mitään kiirettä, pikkuhiljaa.

Yhdeksän tauotonta tuntia raatamista. En voinut lopettaa ennen kun saatiin olkkariin (jonne kuorma oltiin rahdattu) sen verran tilaa, että maton mahtui rullaamaan auki. Muuttokuorman purkaminen uudessa kodissa on vaan niin kivaa, ei sitä malta lopettaa ennen kuin jalat lähtee alta ja käsiin sattuu.

 

Kuva ei muuten ole lavastettu. F kantoi kitaran esiin ja alkoi rämpyttää heti, kun tuoli oltiin kaivettu taas esiin. Ja jätti sen tohon lojumaan kun kyllästyi - miehet.

 

Tänään on luvassa vähintään yhtä paljon duunia, kun loput tavarat etsivät paikkaansa uudessa kodissa.

Sohva saapuu iltapäivällä. Sen tulo jännittää ehkä eniten. Sohva on niin massiivinen osa olkkaria (ja elämää!), rukoilen että ollaan osattu valita oikean kokoinen ja sävyinen.

 

Mikäkö on meidän lempiharrastus? Kirjojen ostelu, ei niinkään niiden lukeminen.

 

Mitä tulee muuhun asuntoon; kaikki on yhä edelleen rempallaan. Maalaamista ja fiksaamista riittää seuraaviksikin viikoiksi. Ja nyt sen tosiaan tajuaa:

meillä ei ole mitään huonekaluja. Millekään ei ole paikkaa.

Akuuteimmin puuttuu tässä vaiheessa kunnon kirjahyllysysteemi ja pari laatikostoa. Myös keittiön täysremppa mahdollisimman pian alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, nyt kun olen yrittänyt huonolla menestyksellä änkeä sinne meidän kamat.

 

 

Nyt siirryn loppuviikonlopuksi sisustuspuuhiin.

Hauskaa vappua kaikille! <3

(Sitä ei onneksi juhlita Tanskassa, joten voin keskittyä oleelliseen kotosalla.)

 

Vitriinin virkaa toimittaa toistaiseksi ikivanha kaappi, josta jo melkein luovuttiin.

 

P.S. Meikäläinen ei ainakaan omalta osalta edesauta blogeissa vallitsevaa kiilloteltua kuvaa elämästä. Bloggausnurkkaukseni, olkaa hyvät:

 

 

---

First morning in our new home!

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

BLOGLOVIN'

BLOGIPOLKU

BLOGIT.FI

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu) http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html

Ihania kuvia, toimii!

Mahtavaa viikonloppua!

marjapilami
Nørrebro Summers

Voi kiitos! Hauskaa viikonloppua sinnekin :) 

Super ihania kuvia sinulla!

Hyvää viikonloppua ja vappua :)

 

// Olen aloittanut uuden blogin pitämisen, käythän kasomassa:

www.lily/.fi/blogit/vaaleanpunainen-vadelma

marjapilami

Kiitos kovasti! Toivottavasti sulla oli hauska vappu :)

Kate Valentine

Meillä on ihan samanlainen kirjakerho olkkarin lattialla seinää vasten. Ja se kirjahylly/vitriini/jokuihanasäilytysratkaisu puuttuu vielä. Niin kuin moni muukin asia. Keskeneräisen kodin kuvaaminen tuntuu hankalalle vaikka kaikki varmaan tajuaa, ettei hetkessä ole kaikki valmista ja tilapäisratkaisuja joutuu käyttämään. Ihana koti teillä <3

marjapilami

Kiitos! <3

Pitäisi tosiaan malttaa olla tavoittelematta täydellisyyttä kuvissa ja kotona. Ainakin heti muuton jälkeisinä viikkoina... Teidän koti näyttää jo nyt niin ihanalta & tunnelmalliselta! 

Kommentoi