Elokuun ekat arkipäivät
Maanantai oli eka kerta kenties koskaan kun ei ahdistanut aivan jäätävästi mennä takaisin duuniin loman jälkeen. Kerroin perinteisenä ehkä vähän liiankin rehtinä suomalaisena saman myös pomolle, siis ei siinä että duuneissa ois kaikkien näiden vuosien varrella varsinaisesti ollut mitään vikaa (tai no, kröhömm) mutta kyseenalaistan aina koko elämäni tarkoituksen ekaa työpäivää edeltävänä iltana. Tiiäksä. (En jotenkin usko että se ihan täysin tietää.) Kerroin kanssa sen, että yritän lähteä uuteen syksyyn sillä asenteella, etten ota niin kovin vakavasti seuraavaa emämunaustani tai sellaista tilannetta kun en taas osaa mielestäni yhtään mitään ja oon ihan turhake.
Yritin kanssa lounasruokalan kastikejonossa vääntää yhdelle puolitutulle työkaverille (tositapahtumiin perustuvaa) puujalkavitsiä siitä, että naisen kuusi lihapullaa on viisi lihapullaa, mutta se setti meni tosi pahasti metsään. Hei anteeks, tää kuulosti paljon paremmalta mun päässä, palaillaan. On sellainen olo, että arki on alkanut ja mä oon siellä missä mun kuuluu olla – mutta että ehkä joku päivä voisin oppia vähän miettimään ennen kuin puhun. Olkoon se vaikka vuoden 2019 juttuja, tai 2020. Ei kaikkea voi eikä tarvitse saavuttaa kerralla.
Muuten elokuun ekat arkiset päivät ovat kuluneet leppoisasti:
vähän viiniä ja simpukoita mun ja Susan vanhassa kantiksessa, lainatapaaminen ekassa pankissa (jaiks!!!!), frisbeen heittelyä ja trampoliineilla pomppimista F:n kanssa. Oon yrittänyt lukea lomalta jääneen trillerin jämiä, mutta se on ihan liian pelottava iltalukemiseksi. Kaiken kaikkiaan on sopivan mukava fiilis, ei sellainen yliriemukas tila josta tietää rämähtävänsä alas ennemmin tai myöhemmin, vaan sanalla sanoen kiva.
Elämä on kivaa, duuni on kivaa, Köpis on kiva, kesä on kiva, tuleva syksy tuntuu kivalta, julkinen liikenne ja pyöräurpot on perseestä, meidän koti on kiva, poikaystävä saa mut nauramaan niin kovaa että meinaan oksentaa jaloilleni, kaverit on kivoja ja erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden pohtiminen on kivaa. Tuossa maanantain ja tiistain aikana koin hetkellisen tuskastumisen ja kyseenalaistin elämäni tarkoitusta, mutta siihenkin auttoi se frisbeen heittely.
Voisko tää olla se vuosi, kun kaikki ei ala luisumaan päin helvettiä lokakussa? Voisko?
P.S. F on innostunut muutaman vuoden tauon jälkeen tosissaan kuvauksesta, eli oon saanut leikkiä aika paljon oman elämäni fäshönmodelia! Oon vaan alkanut miettimään, että pitäisköhän mun joskus käyttää jotain toistakin kassia kuin tuota ainaista Makian kangasnyssykkää. En oo vielä kuitenkaan käyttänyt, eli lähitulevaisuudessa saatatte nähdä muutamankin kuvasarjan, jossa hengailen lukemattomissa asuissa ja paikoissa tuo sama kassi kainalossa. Toisaalta tää tirisevän kuuma kesä on entisestään vahvistanut tunnetta siitä, etten halua ostaa enää koskaan turhaa räyhnää, eli näillä mennään.
P.P.S. Sinä lukija joka erään aiemman postauksen kommenttikentässä ilmaisit huolesi Nørrebro Summersin mahdollisesta muuttumisesta selfieblogiksi ja annoin sulle luvan tulla läpsäisemään mua jos niin tapahtuu, MÄ NIIN TIEDÄN MILTÄ TÄÄ NÄYTTÄÄ JA MITÄ SÄ NYT AJATTELET JA TÄÄ EI OO SITÄ MILTÄ SE NÄYTTÄÄ JA NYT ON SYYLLINEN LUIKKUOLO! Lupaan, että kotikuvia ja muuta sälää jossa ei oo tietoakaan mun pärstästä on pian luvassa (ja sen jälkeen taas ehkä kuvia musta ja tuosta kassista). Otin olohuoneen uudet sisustuskuvatkin kokonaan uusiksi, koska niihin ekoihin olin unohtanut laastarinväriset rintsikat sohvalle.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta
