En halua tehdä lomalla juuri mitään
Jos jokin on aina ollut varmaa, niin se että lomailu on mun juttu. Viime vuonnakin taisin pitää yhteensä hieman yli kuusi viikkoa lomaa, joka oli työpaikan vaihdosta johtuen lähes kaikki palkatonta (okei sainhan mä edellisen duunin pitämättömät lomat rahana, mutta palkattomalta se silti tuntui ja jos olisin valinnut pitää vähemmän lomaa, olisi lompakkoon kertynyt tukku ylimääräistä käteistä). Oon tullut laskelmissani siihen tulokseen, että kuusi viikkoa lomaa vuodessa riittää melko mukavasti – silti se seitsemän olisi optimaalinen. Ehkä vielä jonakin päivänä.
Sen ohella että tiedän rakastavani lomailua, on Sen Täydellisen Loman konsepti hakenut vuosien varrella muotoaan. Oon testannut sinkkuaikoina villejä bailulomia (voi luoja, enää en pysy hereillä yhteentoista), poikkiksen kanssa eri variaatioita kaupunkilomista lökölomiin ja saarihyppelyihin, matkoja lähelle ja kauemmas. Samalla kun nykyiset lomamieltymykset ovat asettuneet uomiinsa, on alkanut myös päästötietoisuus nostaa päätään: mä lennän aivan saakelisti liikaa. Ei siinä vielä kaikki, että lennän yleensä lomalle jonnekin, lentelen myös säännöllisesti Suomeen ja teen satunnaisia työmatkoja lentäen. Ei hyvä, ahdistaa ja hävettääkin.
Nyt Sisilian reissun aikana kävi viimeistään selväksi, että jos asiaa pysähtyy huolella tarkastelemaan, niin en mä totta puhuen edes halua tehdä lomallani juuri mitään. Musta on ihanaa, että on lämmin ja voi viettää suuren osan ajasta ulkona eikä tartte jännittää sään pilaavan kaikki suunnitelmat (niin siis mitkä suunnitelmat?). Toisaalta myös muutama pilvi ja kohtuuden rajoissa pysyvä sade ei haittaisi yhtään. En halua makoilla lomalla montaa päivää himassa, koska silloin se ei tunnu oikealta lomalta ja mua vaan alkaa väsyttää ja laiskottaa. Tahdon päästä irti arjesta, tutuista rutiineista ja tavallisesta ympäristöstä – silti tietty tuttuus ja mukavuus ei haittaa. On kiva nähdä ja kokea, mutta toisaalta en tahdo sitoutua pakollisiin juttuihin tai mihinkään mikä muistuttaa suorittamista. Tahdon elää päivän kerrallaan spontaanisti, olla ympäristössä jossa on mahdollista vaikka tehdä joku kiva päiväretki tai sitten päättää aamulla että tänään ei by the way tehdä yhtään mitään. Ja tuntuu siltä, että mitä enemmän elintaso tosielämässä nousee, sitä enemmän mä kaipaan lomalla sellaista luonnonläheistä yksinkertaisuutta. Rakastan esteettisiä yksityiskohtia, tiettyjä ylellisyyksia, majapaikan näppärää sijaintia ja niin edespäin, mutta en mä kaipaa lomalla luksusta. Joku söpö pieni mökki vesirajasta, kiitos.
Sisilian reissun aikana pysähdyin muutaman kerran oikein ihmettelemään, miten suurta rauhan ja onnellisuuden tunnetta mä koin tosi tavallisten asioiden äärellä. Nyrkkipyykkäys, pyykkipoikien nipistäminen ropisevan märkiin vaatteisiin, kahvin keittäminen mutteripannulla, aamiaisen kasaaminen värikkäälle tarjottimelle ja illallisen kattaminen terassille. Se kun luin varjossa murhadekkaria tai mutustelin jätskiä, ostin sulavalla italian kielitaidollani (köhömm) tuoretta leipää kylän marketista. Simppeleitä, tavanomaisia, arkisia asioita, jotka eivät oikeastaan katso laisinkaan paikkaa.
Miksi siis tarttisi joka kerta jahdata entistä eksoottisempaa ja elämyksellisempää matkakohdetta, jos mä vaan käytännössä haluan hengailla menemään, lukea, syödä ja keittää kahvia?
Toimikoon tää oivallus ohjenuorana niin mun seuraaville matkasuunnitelmille kuin arkielämällekin. Jos voisin jotenkin kanavoida saman onnen pyykkäämiseen ja kokkaamiseen kotioloissa, niin johan oltaisiin aika hyvän elämänlaadun äärellä.
—
Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta