Erkkerin luuranko

Nørrebro Summers

Aika on jumittanut jo kauan remppavaiheessa. Mä oon vähän kärsimätön sielu, joka haluaa saada kaiken sekunnissa valmiiksi. Eihän muutaman viikon remontti oo mitään, tiedostan sen.

Nyt on kuitenkin aika siirtyä seuraavaan ajanjaksoon, nimittäin huomenna on edessä muutto uuteen kotiin (iik huomenna!!). Yhä edelleen on paljon pientä tehtävää ja viimeisteltävää, mutta nyt alkaa jo valo pilkahdella tunnelin päässä.

Mun puolesta joku olisi voinut pakata mun tavarat ja kantaa ne vimpan päälle fiksattuun ja kiillotettuun uuteen asuntoon mun lekotellessa pitkällä kylpylälomalla - mutta koska elämä vaan ei mee niin, on tää just hyvä näin. Se tunne, kun korkataan pullo viiniä uudessa kodissa ja kilistellään kovan työn tulokselle, saattaa olla aika palkitseva.

Huomenna. Tai ainakin viikonlopun aikana.

Viimeaikojen suurimpia edistysharppauksia on ollut erkkerin palauttaminen loistoonsa. Oli niin mahdottoman jännää ja juhlavaa, kun saatiin se purettua suojauksistaan ja kantaa uusi, juuri kyseistä paikkaa varten hankittu penkki sen omalle paikalle. Nyt näkyvillä on siis erkkerin tulevan sisustuksen kalpea luuranko; tarkoituksena on maustaa ikkunan edusta väreillä säilyttäen kuitenkin tilan ilmavuus ja avaruus.

 

 

Ikkunan karmit täytyy vielä maalata ja joku taisi mainita patterimaalista jotain, mutta se on hienosäätöä sitten kun kaikki muu on jo reilassa. Suunnittelen ulkoistavani tehtävän kullalleni, ja keskittyväni itse sisustustyynyjen ja kukkaruukkujen värikoordinointiin.

 

 

Mitäs pidätte uudesta penkkitulokkaasta?

---

The bay window got a bench buddy.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

BLOGLOVIN'

BLOGIPOLKU

BLOGIT.FI

Kommentit

hanna kovanen

Apua, näyttää aivan täydelliseltä !

Saanen kysellä mistä tuo tuoli on? Mun on pakko päästä kuvaamaan sun kämppä mun blogiin, heh, kun seuraavan kerran saan omat luuni raahattua Köpikseen :D

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos <3 Ja hah, tervetuloa vaan - toivottavasti meillä on siinä vaiheessa ovet paikoillaan ;)

Sohva on Bahnen Mexico-mallistosta. Oon kuolaillut sen tuoliversiota vuoden ajan ja juuri sopivasti tänä keväänä lanseerattiin sohva!

Kommentoi