Keskeneräistä työtä ei oo kiva esitellä
Oon kokenut tässä viimeisen viikon aikana ahaa-elämyksen talon sisustuksen suhteen, tai että miten eri tavalla eri ihmiset – no siis minä itse verrattuna tyyliin kaikkiin muihin maapallolla – näkevät meidän kotimme ulkoasun. Koska meillä on joka huoneessa huonekaluja, jopa koriste-esineitä, ja täällä pystyy elämään jo ihan mukavaa elämää, näkee meillä vierailevat tyypit ja oma poikaystäväni talon sisustuksen käytännössä valmiina. Minä puolestani, oman elämäni vastaavana sisustusarkkitehtina, koen ettei sisustusprojektia oo vielä edes kunnolla aloitettu. Se, että me ollaan tiputettu aiemman kotimme kamat niille parhaiten uudessa kodissa sopiviin paikkoihin, ei tarkoita sitä, ettäkö allekirjoittaisin talon nykyisestä ulkoasusta vielä juuri mitään.
Runko alkaa olla kuosissa, suurin osa pintarempasta tehty, mutta sisustaminen – sitä täällä ei ole vielä tapahtunut.
En mäkään, tietenkään, kyläile kavereilla ja ala heti mielessäni listaamaan niiden kotien mahdollisia puutteita, vaan silmät hakeutuu automaattisesti kauniiseen. Ymmärrän siis, että ulkopuolisille (ja sille samaiselle poikaystävälle, jolle riitti että se sai uuden näppäimistön pelitietokoneeseensa) meidänkin koti näyttäytyy jo nättinä, valmiina. Mutta omia juttuja kohtaan sitä vaan on aina paljon ankarampi ja silmät hakeutuu kauniin sijaan rumaan tai keskeneräiseen. On ihanaa kun meillä käy vieraita, mutta koen pakonomaista tarvetta seurata heidän katsettaan ja huomautella kaikkea sellaista kuin tää on siis vaan tilapäisratkaisu, ai juu tää ei oo jäämässä tähän, tähän me ollaan mietitty jotakin tällaista, tästä puuttuu vielä tää. Elämässä on aika paljon tärkeämpiä juttuja kuin sisustus, mutta mulle tapahtuu tällä hetkellä niin vähän (ellei erästä vatsan seudun mullistusta lasketa), että jotenkin talohommat tuntuu erityisen merkityksellisiltä.
Vähän karsastan kotimme esittelyä vieraille nykyisessä kiusallisessa välitilassa, kun täällä näyttää jo kohtuullisen hyvältä. En tiedä onko sanoissani mitään järkeä, mutta oletan että taidemaalarit ja muut käsillään askartelijat ymmärtävät 😀 Ei keskeneräistä työtä oo kovin kiva esitellä! Varsinkaan jos jengi luulee, että se on valmis!
Karsastuksesta huolimatta, tässä muutama kuva meidän olohuoneesta – keskeneräisenä, tyhjänä, aika kolkkona.
Insta-stooreja seuraavat tarkkasilmäiset jo tosin tietävät, että viime päivinä tääkin nurkkaus on kokenut pieniä edistysaskeleita. Sohvamme sai kaveriksi rahin ja kasvit vaihtelevat paikkaa harva se päivä. Seuraavaksi hakusessa olisi uusi sohvapöytä, matto sekä muutama hylly seinälle tikashyllyä korvaamaan. Seinä sohvan yläpuolella on vielä aivan paljas, mutta ei kovin kauaa. Ja sekin päivä on koittanut, kun meidän on pakko hankkia kotiimme verhot (blää).
Nytpä siis jatkan tätä kärsivällisyysharjoitusta, jota myös talon sisustamiseksi talvella ja raskaana kutsutaan, ja yritän keskittyä vähän enemmän niihin juttuihin, jotka kodissa on jo hyvin. Kuten vaikkapa siihen, että saatiin vihdoin muutama lamppu kattoon, eikä täällä oo iltaisin enää sysipimeää.
—