Kiitos kesä, olit ihana ja tarpeeksi

Kesillä on tapana loppua liian aikaisin, siltä se ainakin yleensä tuntuu kun alkaa just päästä pitkien, valoisten päivien ja rosén makuun ja sitten onkin jo elokuu. Puhumattakaan viime vuoden kesästä, jota ei oikeastaan koskaan edes tullut – putkahti viikonloppuvieraaksi tasan kaksi kertaa, joista toisen mä olin tietty kauheassa flunssassa. Kesän jälkeen jää nälkäiseksi kesälle, saa pienen maistiaisen ja sitten tuo taianomainen vuodenaika taas karkaa ulottumattomiin pitkän syksyn ja talven ajaksi.

Kuten me kaikki tiedetään, tänä vuonna oli toisin. Jos jätetään karmaisevat syyt kuumuuden taustalla ruotimatta, niin kesä on ollut Pohjolassa aivan mahtava. Se näyttäytyi Köpiksessä ekaa kertaa jo maaliskuun lopussa, katosi hetkeksi ja sitten lopulta jatkui ja jatkui vaan. Toi tullessaan monet niistä jutuista, jotka on roikkuneet mun kesä to do -listalla siitä saakka kun tähän kaupunkiin muutin. Myönnettäköön, lista oli loppujen lopuksi melko lyhyt; antakaa mulle tarpeeksi aikaa maleksia ympäriinsä, juoda viiniä ulkona, hengailla niiden muutaman ravintolan terassilla joista en ikinä tunnu saavan tarpeekseni, lukea puistoissa ja haalia ihania muistoja tuleviin talviin.

Ja yhtenä tärkeimmistä, tää kesä on antanut mulle tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta mietiskellä omia prioriteetteja ja työstää ajatusta siitä, millaista elämää mä oikeastaan haluan päivästä toiseen ja vuoden ympäri elää. Se oli jossain päin Sisiliaa, kun kuva alkoi piirtyä suhteellisen selvänä päähän – niin kuin sekin, etten mä ehkä oikeesti keksi kovin painavia syitä sille, miksi kyseistä elämää pitäisi tarkoituksella vielä vuosia viivästyttää.

 

 

Kesä on kerrankin ollut tarpeeksi. Siitä sen viimeistään huomasi, kun treffattiin Susan kanssa toissaviikolla töiden jälkeen ja kummankaan ei tehnyt mieli roséta. Siis ei tehnyt mieli, kelatkaa. Kesä on kerrankin jatkunut niin pitkään, että oon kyllästynyt lempijuomaani. 

Syksy kauhistuttaa monestakin eri syystä, mutta enempää kesääkään en tällä hetkellä haikaile. En silläkään uhalla, että tää saattoi hyvinkin olla mun viimeinen Nørrebro summer – huuuh, miten järkyttävältä tuntuu kirjoittaa noin. Toisaalta just tällaisessa kesäkaupunkiähkyssä voi olla erityisen hyvä hetki muuttaa landelle, nyt kun ei oo enää niin hirmuisen nälkäinen tälle kaikelle. Kröhöm, vaikka musta jotenkin tuntuu ettei kulu muutamaakaan kuukautta kun jo muistelen tätä kesää täydellisen onnellisena, suorastaan pyhänä aikana jolloin kaikki oli aivan törkeän hyvin… ja sitten F saakin taas ojennella paperipussia hengiteltäväksi ja pyöritellä silmiään mun menolle. Ei se vaan aina tajuu (enkä kyllä tajuu itekään, mutta älkää kertoko sille).

Loppukesän yritän keskittää hetkessä elämiselle, en käyttää ihan kaikkea aikaani tulevaisuuden skenaarioiden puntaroimiseen ja sekalaiseen suunnitteluun. Niin ja suursiivoukselle, rappio on meinaan vallannut kotimme tässä kesän aikana ja muutama kasvikin on heitteillejätön tuloksena kuollut. Alkakoon taas uusi ryhdistäytymisen aikakausi.

 

Postauksen kuvat Usticalta.

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta