27.9.2016 marjapilami

Kivat jutut, stressijutut, matkat ja vaatekaapit

Viime päivinä en oo oikeen ollut kuvausmoodissa. Haluisin vaan läiskiä tänne blogiin mun mielenmaiseman, kaikkine outoine väreineen ja kuvioineen. Ehkä sitten hahmottaisin itsekin, että missä nyt mennään. Kuten kenties joka syksy, mun maailma tuntuu jotenkin uudelta. Viikko hiljaista mietiskelyaikaa ois nyt tosi jees.

Siitä aina huomaan, että käy aivot tosissaan kovalla, kun alan nukkumaan ihan hulluna. Esimerkkinä tän vuoden alku, jolloin ekat kaksi kuukautta uuden duunin aloittamisen jälkeen nukuin kymmenisen tuntia tauotta joka ainokainen yö. Eilen simahdin kuudelta yöunille. Siis kello 18. Siitä kylläkin syytän poikkista, joka houkutteli sänkyyn halailemaan. Kyllähän sen tietää jokainen, mitä spoonailusta maanantaina seuraa.

Mutta silti. Päässä raksuttaa. Toivottavasti ei sentään mikään aikapommi.

Tänään halusin myös kertoa vähän rakkaudesta Kööpenhaminaa kohtaan.

Tää toimikoon alustuksena tulossa olevalle postaussarjalle, joka on jo alkanut kirjoittamaan itse itseään ja käsittelee sitä, miten oudolta Helsingin reissu tällä kertaa tuntui. Köpis ei vielä oo ihan koti, mutta jotain sinne päin. Ainakin enemmän kuin Stadi, ja se on aika hurjaa se.

Pyöräilin äsken pitkin poikin Nørrebrota ja mut täytti onnen tunne. Sellainen vaatimaton ja melko arkinen, mutta se sai silti suun hymyyn. Alkuillan aurinko oli kirkas, kaupunki näytti kauniilta. Jengi kilkutteli pyöriensä kelloja, hengaili terasseilla lämpimästä päivästä nauttien, mä ajoin kantiksen ohi ja pysähtelin liikennevaloissa. Ohitin katuja, jotka on mulle tuttuja ja päädyin alueelle, jossa en oo ennen käynyt. Eksyin vähän ja katoin puhelimesta karttaa ihmeissäni, miten mä voin aina vaan mennä jotenkin ohi tai väärään suuntaan.

Elämä täällä on, haasteista huolimatta, aivan ihanaa. Eipä se ikinä mitenkään rikkoutuisi.

Ihan pikkuhiljaa Köpis on alkanut muuttamaan muakin jotenkin paremmaksi.

Sananen tästä ajanjaksosta vielä. Mun pää on niin täynnä ideoita ja tarinaa, mutta mä en vaan ehdi. En vaikka oon yrittänyt herätä aamulla vähän aikaisemmin ja venyttää iltoja (paitsi kun nukahdan kuudelta). Kaikki kivat jutut ja stressijutut ja matkat ja hajonneet vaatekaapit on nyt tässä yhtenä sykkyränä. Siksi siis

a) blogin aihepiiri poukkoilee minne sattuu ja

b) postaustahti saattaa olla tulevina viikkoina hieman tavallista harvempi. Ei kylläkään kovin harva, koska tää on mun happy place.