Kun luulen voivani suunnitella tulevaa
Huhhuijjaa 2016. Ollaan jo aiemminkin puhuttu siitä, että kuluva vuosi on ollut tosi merkillinen ja merkityksellinen. Heittämällä mun elämän parhaita vuosia, joskin lisäksi haastavimpia ja stressipitoisimpia. Monet isot ja pienet haaveet on käyneet toteen, mutta oon saanut huomata myös niiden varjopuolet. Kaikella on hintansa.
Suurimpia lottovoittoja on ollut mun duuni. Se, miten jo alkujaankin kiinnostava pesti on vaivihkaa kasvanut joksikin ihan muuksi ja opettanut enemmän kun kaikki aiemmat duunit ja koulut yhteensä. Mutta. Mutta. Vuoden määräaikaisuus, tuo peijooni. Ajatus siitä on vainonnut koko ajan takaraivossa.
Joten ehkä vuoden keskeisin opetus onkin tää:
Kaikista tärkeintä mulle on, että luulen voivani suunnitella tulevaa. Mä haluan unelmoida ja tehdä to do -listaa pitkälle eteenpäin ja tuudittautua siihen, että mä ja nää mun pläänit ollaan turvassa.
Eihän sitä ikinä voi tietää, mitä tuleman pitää. Terveys voi pettää itsellä tai läheisellä, duunissa voi tulla yt:t tai potkut. Kämppä palaa poroksi, remppa mennä vikaan. Ties vaikka kaikkien suunnitelmanpilaajien kuningas, kuolo itse, korjaisi meikäläisen pois ennen kun ehdin edes tiskikonetta tyhjentää. Tai herran pieksut – mitä jos ne haaveet vaikka vaihtuu toisiin? Never know. Eikä tuo oikeestaan oo niin relevanttia. On sitä aina ennenkin muuttuvista tilanteista selvitty (kuolemasta ei sentään, tietääkseni). Ainut mitä mä tässä hetkessä tarviin ollakseni onnellinen ja zen on se, ettei tartte kroonisesti stressata ja olla epävarma.
Autuas luulo. Luulo siitä, että I’ve got this.
Kai just siksi tää vuosi on ollut niin pirun raskas. Oon saanut oppia, että määräaikainen työ ei varsinaisesti sovi mun persoonalle. On ollut sanalla sanoen haastavaa, kun kaikki suunnitelmanraakileet lässähtää mustaan aukkoon tammikuun jälkeen. Reissataan sitten, jos. Rempataan sitten, jos. Alotan tän prokkiksen sitten, jos. Meidän talous on hyvissä kantimissa, jos. Kesällä sitten vois, jos. Ja kelatkaa, enää kaks kuukautta jäljellä. Tammikuuhun loppuu meikän suunnitelmat tältä erää.
Mä haluun tuudittautua. Hurjan ajanjakson jälkeen. Ois kiva vihdoin suunnitella jotain, vaikka ensi alkuun viiden vuoden tapahtumat.
Blogia seuraavat ovat jo varmaan huomanneet, että oon ollut relax ja onnellinen viime aikoina, kaikesta yllämainitusta huolimatta. Kas kummaa. Muutama postaus takaperin jo mainitsinkin, että oon onnistunut jostain kaivamaan aimo annoksen mielenrauhaa. Oon ihan varma, että kaikki kääntyy parhain päin. Ihan pian tää homma selviää. Ja sitten mä suunnittelen pääni puhki, ohh. Tuudittaudun niin että paukkuu.
Pusss. <3
—
Life really can’t be planned ahead… but gosh, I do love to plan.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: