Lämpöistä joulua

Pimeys on viime aikoina niellyt mut, kirjaimellisesti. Kuluu viikkoja ja viikkoja, päivänvaloa ei näy missään. Lamaannuttaa. Oli tuossa yksi aurinkoinen lauantai, mutta se meni lähinnä koisiessa – kiitos edellisillan pikkujoulujen. Tää taitaa käydä mulle joka vuosi; joulukuusta helmikuuhun mulla ei vaan oo ylimääräistä annettavaa. Toissaillan mä koin asiakseni viettää sohvalla kirkasvalolamppua naaman edessä kaksin käsin kannatellen (no toinen käsi kohotti välillä punkkulasia) ja tadaa, vaikutus oli lähes välitön. Unohdin eilen juoda iltapäiväkahvitkin, kun olin niin pirun pirteä.

Muistuttakaa mua taas ensi vuoden marras-joulukuussa, että sitä lamppua kehiin ja äkkiä.

Tää joulukuu on lisäksi ollut vähän sellaista kriisien aikaa, mutta tunnelin päässä siintää jonkinlainen rauha. Mulle ehkä paras mahdollinen joululahja on se, että venähtäneet stressimöykyt alkaa vihdoin hellittää otettaan. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että ohjakset alkaa olla mun omissa käsissä. Jaksan levittää valoa ympärilleni, enkä vaan vello ahdistukseni ja kaamoskoomani kuplassa. Tekee mieli taas kirjoittaa.

F lähti tänään superaikaisin duuniin (joo lauantaina, se on aivan hullu) ja mä päätin herätä samaan aikaan, nauttia pitkästä vapaapäivästä. Puristin itelleni lasillisen mehua kylmistä appelsiineista, kaadoin ison mukillisen kahvia, paahdoin kaksi karjalanpiirakkaa ja julistin joulun virallisesti alkaneeksi. Olkoon seuraava viikko rentoa vellomisaikaa, ja vuosi 2018 vihdoinkin tavisvuosi. Pliis. 

Ihanaa joulua! <3

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta