Loppukesä ja uudenlaisen alku

On käsittämättöntä, että tämäkin päivä jo koitti. Kesän alussa poikaystäväni hulppea 3,5 kuun isyysvapaa tuntui loputtoman pitkältä, sellaiselta ajalta jossa ehditään tehdä lukuisia päiväretkiä läheisiin kaupunkeihin ja söpöihin satamiin, sisustaa talomme viimeisteltyyn kondikseen ja opettaa mut ajamaan autoa (ostettiin varta vasten automaattivaihteinen auto marraskuussa jotta mäkin pystyisin ajamaan, mutten oo suostunut koskeakaan mokoman rattiin… sen piti olla kesäprojekti!). Silmänräpäyksessä sisustukseltaan tyystin keskeneräisessä talossamme asustelee vastasyntyneen pikkurääpäleen sijasta vanttera kuusikiloinen vauva joka kiljahtelee ilosta, tarttuu käsillään kaikkeen mihin ylettää, tahtoo kovasti nousta selällään maatessaan istumaan, nauraa ja komentaa.

Ja poikaystäväni palasi tänään töihin.

Vieräytin aamulla muutamat kyyneleet poikkiksen tehdessä lähtöä töihin. Katsoin kun isä pussaili liikuttuneena pikkuista tytärtään, vakuutti palaavansa illalla taas kotiin. Tytär hymyili aurinkoisesti takaisin, väläytteli muikeaa, leveää hymyään. Meidän kaikkien elämä muuttuisi jälleen.

Vaikka olo on jokseenkin haikea (ja hemmetin outo talossa ypöyksin nököttäessäni kun vauvakin nukkuu paraikaa pihalla), odotan uutta vaihetta vähintäänkin mielenkiinnolla. Oli ihanaa ja korvaamattoman tärkeää meille kaikille, että poikaystävä sai jakaa kanssamme vauvan ekat mullistavat elinkuukaudet, tutustua rauhassa lapsoseensa ja ottaa kunnon breikin tavallisesta arjesta. Mutta toisaalta hänen läsnäolonsa on laiskistanut mut kavereiden ja sosiaalisen elämän suhteen – on ollut niin helppoa vaan hengailla perheen kesken, pysytellä meidän omassa kuplassa. Toki koronakin on vaikuttanut sosiaaliseen elämään tosi negatiivisesti, kun kaikkia menoja pitää siltäkin kantilta punnita.

Tässä noin puolen vuoden melko eristäytyneen elon kohdalla täytyy tunnustaa, että mulla on ihan kamala ikävä omia ystäviä, omia menoja, omia puuhia, omaa vapautta, omaa elämää. Toki elämä on vauvan takia muuttunut ja mikään oma ei tällä hetkellä oo samalla lailla omaa kuin ennen vauvaa – vapaudesta puhumattakaan. Mutta silti, odotan innolla uudenlaista kipinää mennä ja tehdä, keksiä mulle ja bebelle aktiivisesti kivaa puuhaa. Mä niin toivon (kuten varmasti meistä jokainen), ettei koronan takia enää uudestaan tartte kykkiä kuukausikaupalla himassa erakkona ja että päästään nauttimaan elämästä nyt syksyllä.

Nämä ainakin on mun to do -listalla tuleville kuukausille:

  • Köpis! Ennen taloon muuttoamme kelailin matkaavani kerran viikossa Köpikseen kamuja tapaamaan ja cityelämää fiilistelemään. LOL. Kävin Kööpenhaminan keskustassa jouluostoksilla ja seuraavan kerran nyt elokuussa. Ei hyvä. Tästä edespäin pyrin ihan oikeesti käymään beben kanssa Köpiksessä kerran viikossa, ellei koronatilanne tuo mutkia matkaan.
  • Aloitetaan elokuun lopussa vauvajumppa. Viiden vuoden takainen Marja ois mielummin hypännyt kerrostalon katolta asfalttiin, mutta näin se elämä muuttuu – eikä edes tee mieli hypätä asfalttiin miltään korkeudelta!
  • Mulla on orastavia uusia kamuja täällä uudessa kotikaupungissa (kirjoitan aiheesta lisää erillisessä postauksessa joskus), ja toivon että syksyn mittaan hengaillaan enemmän yhdessä. Ois ihanaa, kun täällä naapurustossa ois vaunulenkki- ja brunssikaveri.
  • Aion alkaa liikuttamaan ruhoani. Mun viimeinen raskauskilo tipahti pois viisi viikkoa synnytyksen jälkeen vaikka mussutin karkkia all day every day – mikä on kätevä juttu, muttei varsinaisesti motivoinut mua terveellisten elämäntapojen pariin. En oo koskaan ollut yhtä jäätävän huonossa kunnossa kuin nyt, raskausajan monen kuun liikuntakiellon ja tämän karkinmussutuskesän jälkeen. Selkäkin on mm. imetyshommeleista johtuen niin kipeä, että välillä tekisi mieli amputoida koko kroppa kaulasta alaspäin ja jatkaa elämääni samettityynyn päälle asetettuna puhuvana päänä. Joten nyt aion ryhdistäytyä ja jumpata kotona.
  • Tahdon kokata enemmän. Ollaan poikaystävän kanssa maailman huonoimpia ruokasuunnittelijoita, eletään ateriasta toiseen sellaisella apua hirveä nälkä just nyt mitä syödään -taktiikalla (paitsi siitä pidän aina huolen että kaapissa on karkkia!!!). Nyt kun larppaan oman elämäni kotiäitiä, aion petrata tässä ja kokata enemmän sekä järkevämmin. Jopa leipaista piirakan.
  • Panostan siivoukseen ja sisustukseen. Mulla alkaa oikeesti palaa käämi siihen, ettei olla vieläkään saatu taloa edustuskuntoon, säilytysratkaisuja optimaalisiksi ja että täällä on välillä tosi sotkuista. Siisteydellä ja viihtyisyydellä, arjen kauniilla raameilla, on niin suuri vaikutus mun oloon ja elämänlaatuun, että pakko ottaa itseä niskasta kiinni tämänkin suhteen. Onneksi vauvan mielestä on hirmuisen hauskaa istua sitterissä ja katsella kun aikuinen siivoaa – tämä voikin olla yksi päivien ohjelmanumeroista.
  • Toivon, että blogille jää rielusti aikaa myös jatkossa. Nyt ainakin vaikuttaa lupaavalta, kun tämänkin postauksen ehdin kirjoittaa vaikka poikkis on töissä 😀 Blogista ja somesta on ollut äärettömän paljon iloa, seuraa ja vertaistukea raskauden ja vauvakesän aikana. Tosin uskon, että usean postauksen viikkotahtiin en enää ennätä… varsinkin kun pitää myös viihdyttää vauvaa, sosialisoida, jumpata, siivota ja kokata.

Vaikka tästä on taas tulossa helteinen loppukesän päivä, huomaan singahtaneeni poikaystävän töihinpaluun siivellä terhakkaan syysmoodiin. Ilmassa maistuu uusi ja innostava, ai kun tykkään tästä vuodenajasta.

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *