6.4.2016 marjapilami

Miksi rakastuin

Kuten aiemmin todettu, oon ihan ummikko Köpiksessä, en osaa kieltä ja kaupunkikin oli mulle vieras kun muutettiin tänne viime kesänä. Jossain vaiheessa syksyä, kauan ennen vakituisen työpaikan löytämistä ja taloudellista turvaa, mä kehitin pakkomielteen asuntoilmoitusten selailuun.

Ja hupsistakeikkaa, johan tuli kaupungin kartta ja postinumerot tutuiksi.

Samalla mä aloin hahmottamaan sitä, millainen mun unelmien koti sitten olisi, kun meillä olisi sellainen mahdollisuus ostaa.

Niin ja tietysti – millainen kämppäunelma olisi realistinen ja sopivan haalean vaaleanpunainen.

Mä olin jo jonkin aikaa varovaisesti tiiraillut meidän Nørrebron kämpän ilmoitusta, kun lopulta – halleluja – koitti aika astella kohti asuntonäyttöjä. Käytiin muutamassa näytössä ennen kuin päästiin kattelemaan tätä yksilöa ja olihan ne ihan kivoja… Mun sydän oli kuitenkin jo alustavasti varattu, mutta pelkäsin että kun F näkee kämpän niin ehkei se jotenkin innostu siitä (kenties, koska herra haaveili tapahtuma-aikaan kokonaisesta talosta).

Kierreltiin näytössä huoneita muiden uteliaiden joukossa aikamme kun kaksi viilipyttyä konsanaan, kunnes F lopulta hihkui mun korvaan:

I freaking love it! Ja se oli vähän niin kuin siinä sitten.

Meidän syyt ihastua kämppään oli hieman erilaiset, jännä kyllä mun oli enemmän siellä jossain tunteiden päädyssä kun toisella kolkutteli järki.

Isoimmat syyt mulle oli tietysti koko ja sijainti. Nørrebrohon en olisi väkisin änkenyt, ellei ois sopivaa kotia löytynyt, mutta oli se siellä suosikkien joukossa ehdottomasti (koska viinibaarit, kahvilat, kaverit ja tunnelma). Mutta ne pikkujutut (ha, vai muka pikku) jotka viimeisteli tunteen oli vähintään yhtä merkittäviä.

Kuten vaikkapa…