Ne elää, ne elää!
Oon kirjoittanut blogissa kasveista jo monta postausta ja maininnut siitäkin, miten ne yleensä ei selviä meikäläisen hoidossa hengissä kovin kauaa. En oo suostunut lannistumaan: haluan kotiini kaupunkiviidakon. Haluan oppia viherpeukaloksi. Tällä kertaa muistan kastellakin niitä.
Ja kyllä, vuosi 2016 on se vuosi, jolloin vihreät tyypit tuntuvat elinvoimaisilta, riehaantuneiltakin, mun huomassa. Ihmeitä tapahtuu.
Osa kasveista on asustellut meidän uudella kämpällä jo puolitoista kuukautta – ja voi paremmin kuin koskaan. Oon painanut villasella lähes kaikkia saamiani ohjeita. Oikeesti, kuka muka voi tarjota kukkasilleen valoisan aina varjossa olevan paikan, mullan joka on jatkuvasti kosteaa, muttei liian märkää, tasaisen 18-asteisen puolipilvisen säätilan ja viherkeijun taikapölyä? Humpuukia, sanon minä.
Kolme asiaa on nyt toisin kuin ennen:
1) Oon totta vie muistanut kastella kasvejamme säännöllisesti. Ihan omin hellin kätösin tunnustelen multia pari kertaa viikossa ja tarjoilen vettä sen mukaisesti. Täytän aina kastelukannun vedellä kastelurundin jälkeen, jotta se on taas valmiina tositoimiin heti tarvittaessa.
2) Ostin säkillisen kukkamultaa ja siirsin kasvit pois muoviruukuistaan. Jostain luin, että kasvien tulisi antaa olla muoviruukuissa joitakin viikkoja, jotta pääsevät sopeutumaan uuteen ympäristöönsä – tunnollisesti siis odotin ennen toimenpidettä. Parin kasvin elinvoimaisuus ja kasvuvauhti lisääntyi lähes silmissä, kun pääsivät kunnolliseen ruukkuun. (Psst! Uusi ruukku saa olla korkeintaan vähän edeltäjäänsä suurempi. Älkää kysykö, miksi.)
3) Valo. Ikinä en oo asunut näin valoisassa asunnossa ja sen huomaan onnellisista kasveista. En tosiaan totellut mitään ohjeita kasvien sijoituspaikan varjoisuuden suhteen, vaan olen laittanut kukkaset sinne, missä ne näyttää mielestäni näteiltä. Ja taktiikka on toiminut hyvin, ainakin näin reilun kuukauden kokemuksella arvioituna. Toisaalta luulen että kohdat 1 ja 2 ovat jo omiaan pieniin ihmeisiin.
Erkkerin tyyppi on riistäytynyt käsistä. Näiden kuvien ottamisen jälkeen oon jo joutunut kietomaan sen yläsuuntaan, jotta pysyy aisoissa.
Ylläolevassa kuvassa etualalla olevan kasvin ostin muistaakseni Ikeasta ja se kuuluu suurimpiin suosikkeihini. Se ilahtui uusista mullista ehkä kaikista eniten (tai sitten se kasvaa silkasta ylpeydestä, kun tietää olevansa lempparini).
Makuuhuoneen ikkunalaudalle siirtynyt palmukasvi meinasi kokea karun kohtalon. Lepattamaan jäänyt verho oli nimittäin töytäissyt raasun ikkunalaudalta lattialle, jossa se makasi tiedottomana tultuani töistä kotiin. Pikaisen ensiavun jälkeen se vaikutti toipuvan ennalleen, mitä nyt toisella puolella on kalju läikkä kohdassa, joka iskeytyi lattiaan.
Keittiössä vallitsee kaaos, mutta sinnekin on yksi kasvi päässyt patsastelemaan. Kyseisen yksilön meinasin hukuttaa liiallisella vedellä ja se vaikuttaa sairaalloiselta… katsotaan siis mitä sille käy.
Selviytymisprosentti kasveilla mun residenssissä näyttää siis olevan vahvaa 80 prosentin luokkaa. Luku, johon olen erittäin tyytyväinen. Ja muille heiveröisestä viherpeukalosta kärsiville yksi ajatus pureskeltavaksi:
On täysin ookoo tuoda kotia kaunistamaan vaikkapa tulppaanikimppu, joka kuihtuu varmasti alle viikossa. Miksi pitäisi siis soimata itseään tumpeloksi, jos ei saa viherkasveja säilymään hengissä kuukautta pidempään? Sehän on viikkokausia enemmän kuin ne tulppaanit. Älä siis anna viherpaineiden estää kahdeksan uuden ruukkukasvin ostamista.
—
My plants have survived longer than expected.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: