Sänkyhommeleita

Oon yrittänyt jo vuosia ylipuhua F:ää sellaiseen ihanaan kahden hengen jättipeittoon, mutta sitten tulisi kuulemma ero. Päädyttiin lopulta pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen (ja koska kyllä tätä parisuhdetta ihan mielellään jatkaa) päivittämään sänkyvarustuksemme kahteen 220-senttiseen peittoon. Hankinnan hyvä ja huono puoli oli tietenkin se, että kaikki vanhat pussilakanasetit kävivät samalla sekunnilla liian pieniksi ja kaupoille oli lähdettävä.

Mainitsinkin jo aikaisemmassa postauksessa, että Köpikseen on vähin äänin avattu yksi suosikkisisustuskaupoistani; Zara Home. Kävin siellä pariin otteeseen kuolaamassa kaikkea ihanaa ja raahasin lopulta himaan kalpean haaleanvihreät pussilakanat ja miljardi erilaista matchaavaa tyynyliinaa.

 

IMG_7752.JPG

IMG_7753.JPG

 

Meidän makkarista on tullut viime viikkojen aikana superviihtyisä paikka kiitos hempeiden, yksiväristen petivaatteiden ja ehjän, valkoisen vaatekaapin. Tykkään uudesta seesteisemmästä tunnelmasta.

Ja tosi kiva muuten, kun ei enää tarvii pelätä äkkikuolemaa päälle murenevan vaatekaapin muodossa.

Sängyn päällä killuvat pyöreä bambupeilihökötys ja viidakkotaulu taitavat molemmat päästä viime vuoden sisustushankintojen TOP 10:n.

 

IMG_7754.JPG

IMG_7755.JPG

IMG_7756.JPG

 

Behind the scenes -paljastus: näitä kuvia varten ajoin poikkiksen Xbox-ohjaimineen pois sängystä ja heitin valkoisen pyyhkeen telkkarin päälle, ettei ampumapelin ruma heijastus pilaisi harmonista tunnelmaa. Näin meillä. Ihan ku Strömsössä.

Leppoisaa sunnuntaita <3 Toivottavasti kaikki saa tänään pyöriä sängyssä.

Bedroom stuff.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä

Samppanjan arvoiset hetket

Ihmiset voi mielestäni jaotella kahteen lokeroon: niihin, joille perusperjantai on riittävä syy poksauttaa samppispullo auki ja niihin, jotka säästelee tuota fiinimpää juhlajuomaa vain erityislaatuisiin tilanteisiin. Jossain syvällä sisimmässäni haluaisin kuulua tuohon holtittomien elämästänautiskelijoiden ykkösryhmään, mutta en todellakaan kuulu.

Kuiva skumppa ajaa saman asian ja samppanjapullot pölyttyy kaapissa odottamassa sitä oikeaa hetkeä.

Juteltiin viime vuoden loppupuolella Köpis-bestikseni kanssa aiheesta ja tunnustauduttiin hamstereiksi. Kumpaisenkin kotitalouteen on päässyt kertymään useampi pullo samppanjaa, mutta me ei oikeen raaskita juoda niitä. Taidettiin me siinä hetki harkita yhden poksauttamista, mutta tehtiin sen sijaan tolkun ihmisinä suunnitelma (me molemmat rakastetaan kunnon vedenpitävää suunnitelmaa, siksikin varmaan ollaan niin hyvät frendit).

 

IMG_7737.JPG

 

2016 alkoi jo siinä vaiheessa olla taputeltu samppismahkujen osalta, mutta 2017 tulisi olemaan meidän vuosi. Juhlahetkien vuosi, jonka aikana me korkattaisiin toivottavasti useita kylmän kuplivia pulloja – hyvällä omallatunnolla.

Tuona iltana me listattiin tän vuoden suurimmat tavoitteet ja päämäärät, ja julistettiin niiden toteutuminen samppanjan arvoisiksi hetkiksi. Listalta löytyi isoja, hienoja juttuja, toistaiseksi toteutumattomia unelmia, muttei toivottavasti mitään epärealistista kuitenkaan. Seuraavia elämän kohokohtia. Niitä on just sen verran monta, että saatetaan päästä varastoistamme eroon – tai sitten ei.

Onneksi listaa voi aina täydentää, kun keksii jotain uutta.

 

IMG_7738.JPG

 

Ai niin muuten. Meikäläinen pääsi tällä viikolla poksauttamaan vuoden ekan pullon. Kerron syystä lisää vähän myöhemmin.

Poks! Ihanaa lauantaita <3

Late last year me and my friend made a list of champagne-worthy goals for 2017. First bottle has been popped.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli