Amsterdamin terkut ja herkut

Täällä ollaan! Vierähti monta päivää hiljaiseloa (joskin sattuneista syistä oon ollut Instagramin puolella aktiivisempi kuin aikoihin), mutta nyt jälleen ryhdistäydyn bloggaajana. Ja muutenkin. Ihmisenä. 

Amsterdamissa oli hauskaa ja oli ihan parasta nähdä vanhoja kavereita. Moni kamu asuu Damissa jo valmiiksi ja me muut lennettiin sinne viikonlopuksi. Yritin houkutella jengiä muuttamaan laumana vuorostaan Köpikseen, muttei niille kuulemma tää kyläpahainen kelpaa.

 

IMG_6661.JPG

IMG_6640.JPG

IMG_6662.JPG

IMG_6663.JPG

 

Viikonlopun aikana tuli selväksi, ettei tässä enää ihan supernuoria ja jaksavaisia olla. Takana on ne ajat, kun pystyi viikonloppureissulla

a) juhlimaan aamuun asti ja

b) olemaan päivisin aktiivinen.

Nykyään se on joko tai. Välillä tuntuu, ettei oikein kumpikaan – jos sataa. Onneks ollaan sentään sinnikästä ja asialleen omistautunutta sorttia, joten saatiin kyllä päivien tunneista kaikki mahdollinen irti. Vaikkakin välillä vähän haukotutti. Ja livahdettiin poikkiksen kanssa hotellille suht ajoissa iltaisin (oon entinen bilehile, mun mielestä kello kaksi aamuyöllä on suht ajoissa).

 

IMG_6665.JPG

IMG_6668.JPG

IMG_6676.JPG

 

Reissun kohokohta oli hyvän seuran ja kivan kaupungin lisäksi lauantainen muutaman tunnin veneretki kanaaleita kierrellen. Ei siinä vaiheessa, kun ajauduttiin lievään merihätään ja karautettiin turistiveneen kylkeen, mutta muuten. Sääkin oli aivan ihana. Kesän vika päivä.

Syöminen oli kanssa jees. Ja kaikki ne kahvit ja viinit.

Ehdoton baarisuosikki oli Bar Botanique keskustan laitamilla. En taas muistanut yhtään kuvaa ottaa, mutta uskokaa. Upee mesta.

 

IMG_6715.JPG

IMG_6718.JPG

IMG_6719.JPG

Yllä olevan kuvan porukka oltais oltu me, jos veneilypäiväksi olisi valikoitunut sunnuntai.

IMG_6720.JPG

IMG_6721.JPG

 

Kotiuduttiin eilen illalla ja arki tuntuu superhyvältä nyt. Tällaisen kiireajan keskellä on niin ihana hengailla kotona iltaisin. Varsinkin parin perättäisen reissun jälkeen. F lähti tänään vielä muutaman päivän työmatkalle, joten saan olla himassa ihan zen ja hiljaa. Tai no en kyllä todellakaan zen, koska pitää muun muassa raivata vierashuone viikonlopun vierasta varten. Mutta silti, saan olla kerrankin yksin ajatuksineni (”Perus Suomi-erakko”, kommentoi kaveri kenelle tätä hetkellistä yksinäisyyttäni hehkutin.).

Arvaatte varmaan mitä tapahtui tänään kun pääsin töistä:

kävin hakemassa naapurin kiinalaisesta mun vakioannoksen ja söin sen Gilmoren tyttöjen seurassa. Reissaaminen on mahtavaa, mutta palaaminen vielä parempaa <3

 

IMG_6723.JPG

IMG_6724.JPG

IMG_6726.JPG

IMG_6727.JPG

 

Greetings from our trip to Amsterdam!

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat Höpsöä

Taas mennään

Kontrollifriikin perfektionistin pahin painajainen:

niin kiire, että asiat jää väkisinkin repsalleen. Ollaan lähdössä tänään poikkiksen kanssa Amsterdamiin juhlimaan mun bestiksen kolmekymppisiä ja tajuttiin aamulla, ettei kummallakaan oo yhtään puhdasta sukkaparia. Meiltä loppuu päivistä tunnit nykyään kesken, kumpikaan ei muista pyykätä. Havahduin myös siihen, ettei mulla oo matkan henkeen sopivaa mekkoa tai kenkiä. Tai mistä mä enää muistan, mitä kaikkea ullakolla olisi piilossa, mutta sinne ei ainakaan ehdi enää penkomaan. Taidan ostaa muutamat uudet sukat ja vetää mustat farkut ja nilkkurit -linjalla koko viikonlopun.

Ei kai se oo niin justiinsa (”Eipä!” perfektionisti sisälläni huokaa ja alkaa jyystämään kynsiään).

 

IMG_6628.JPG

IMG_6627.JPG

IMG_6629.JPG

 

Ei tarvinne ees sanoa, että kaikki ne kiireellisetkin kotijutut on jääneet taas hoitamatta. Se siitä vaatekaapista ja eteisen naulakosta. Vieläkin.

Yritän tässäkin nyt soveltaa ei kai se oo niin justiinsa -ajattelutapaa. Pääasia on, että F tuo mulle välillä kukkia (vaikkapa silloin kun tietää päiväni olleen ihan hirveä). Ja nään viikonloppuna mun parhaita kavereita kahden päivän ajan upeessa kaupungissa. Ja sitten seuraavana viikonloppuna toinen paras kaveri nukkuu meidän vierashuoneessa, jonka sisustukselle ei olla vieläkään tehty yhtään mitään. Ja ripustaa takkinsa keittiön oveen.

Lupaan itelleni, että aivan pian rauhotun hetkeksi. Viimeistään joulun tienoilla.

Ihanaa (ja toivottavasti rentoa) viikonloppua <3

On my way to Amsterdam for the weekend!

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä