Viikon(lopun) fiilistelyä

Miks sun blogin nimi on Lily? Onks se joku sun taiteilijanimi vai?

Okei mut mitä bloggaamisesta siis saa, vai teet sä sitä ihan harrastuksena?

Monta lukijaa sulla on?

Saattekste paljon ilmasta tavaraa?

Sattuneista syistä (joista yhden jo tiedättekin, toista ette ihan vielä) oon tällä viikolla käynyt monta hyvää ja huvittavaakin keskustelua mun blogista ja bloggaamisesta yleensä. Aihe kiinnostaa ja herättää uteliaisuutta. Moni tuntuu ihmettelevän, miten sitä aina vaan jaksaa kirjoittaa, kun itse näkee sen niin, että näin kauan maltoin pysyä pöytälaatikossa.

Viikko on pitänyt sisällään myös paljon yskimistä ja jonkin verran itsesääliä. Eilen alkoi viimein elämä voittaa ja olin taas oma riehakas itseni. Sovin jopa yhdet viinittelysokkotreffit kantabaariin blogin kautta. Mun miespuolinen duunibestis vaati saada tietää, miksei sen inboxiin ikinä tipahtele moisia ehdotuksia tuntemattomilta mimmeiltä. Niin. En viittinyt kertoa, että tää on mulle jo ainakin viides kerta vuoden sisään.

 

IMG_6157.JPG

 

Kotona on valloillaan lievä sotku ja kaaos. Kukatkin homehtuivat vaasiinsa. (Oikeesti, kenen kukat homehtuu vaasiinsa?) Oon kipeenä ilmeisen epäjärjestelmällinen. Viikonloppuna me palataan takaisin ruotuun. Oon väläytellyt poikkikselle romanttisen viikonlopun konseptia, mutta ei kyllä me ensisijaisesti siivotaan ja pyykätään.

Oon elellyt absolutistina jo kaksi viikkoa, eli viinille en sanoisi ei. Enkä dumplineille. Mmm.

Tiedossa siis jälleen sen sortin viikonloppu, että päiviä on liian vähän suunnitellun tekemisen määrään nähden. Ainakin, kun yhtälöön heittää vielä muutamat Gilmoren tytöt.

 

IMG_6149.JPG

 

Meininki ei ehkä oo ihan yhtä villiä, kuin viis vuotta sitten, mutta ainakaan tässä vaiheessa ei voi ikinä tietää juonko illalla kuplia vai roseeta tai mille kirpparille sunnuntaina päädyn. Ehkä ostan uuden kasvin tai värjään kulmakarvat. Ties vaikka saatais toinenkin lamppu eteisen kattoon jo tässä vaiheessa, vaikka se ei oo odottanut pahvilaatikossaan kahtakaan kuukautta. Kaikki on viikonloppuna mahdollista.

Nauttikaa, söpöliinit!

 

IMG_6154.JPG

It’s been a good week and TGIF.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä

Lilyn suositeltujen blogien joukkoon, jee!

Voihan riemu!

Eilisen ehdottomasti paras sähköposti tuli Lilyn toimitukselta ja siinä kerrottiin, että rakkauslapseni Nørrebro Summers koreilee jatkossa portaalin suositeltujen blogien joukossa. En kyllä olisi voinut mahtavampaan seuraan päästä. Huh. Ja jee. Ja vau. Ja iiks.

Olo on kuin Oscar-voittajalla.

 

IMG_6147.JPG

 

Nørrebro Summers ei kuitenkaan omaksu jatkossakaan diivan elkeitä, vaan täällä tohelletaan entiseen malliin.

Oon joskus aiemminkin kirjoittanut siitä, miten blogista on tullut mulle lyhyehkön olemassaolonsa aikana supertärkeä. Ja kirjoitan niin taas. Kuvaaminen ja tekstien raapustelu on parasta terapiaa. Ja rentoutumista. Ja kaikkea kivaa. Suosikkihetket ovat niitä, kun kommenttiboksissa kuhisee tai joku painaa sydännappulaa. Toivottavasti tiesitte tän jo, mutta sanon silti:

Te, armaat lukijat, ootte ihan paras puoli bloggaamisessa.

Sen takia pyrin riipimään päivityksen kasaan vaikka kuinka väsyneenä tai flunssassa. Otan taas kuvan viherkasvista, jos en muuta keksi. Teidän fiilistely ja tuki merkkaa mulle niin paljon, että haluan pitää omasta tontistani huolen. Ihania ootte.

 

IMG_6158.JPG

 

Blogi on vasta 5-kuukautinen raakile, joten se vielä kehittyy ja hakee suuntaansa. Kuten tähänkin saakka, kommentit, kysymykset ja postaustoiveet ovat enemmän kuin tervetulleita. Odotan innolla uusia tuulia!

En oo ihan varma, miten ilmaisisin kiitollisuuteni tsempistä ja mukana hengailusta. Ja mikä olisi hyvä tapa toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi. Joten tässä ensi hätään (Instagramissa jo nähty) vuohivauva kukkapensaassa, olkaa hyvä:

 

IMG_5547.JPG

 

Koska ei oo tietääkseni mitään parempaa, kuin vuohivauvat. Ja te! Pussss <3

I’m excited about blogging and baby goats.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä