Me juhlittiin keskiviikkona F:n kanssa 5-vuotista yhteistä taivalta meidän ekoista treffeistä laskettuna. Helatorstain 2013 iltapäivänä käppäilin lievässä krapulassa Havis Amandalle, jossa mua odotti tosi kiinnostavalta tuntunut, Helsingissä duunin takia asuva tanskalainen jäbä, kenet olin tavannut baarissa edellisenä lauantaina ja jolla oli muistaakseni ihan mielettömän huumaava hymy ja joka oli tosi pitkä. Oltiin lauantaina puhuttu jotain siitä, että paikallinen opas olisi hauska lisä sen kaveripiiriin. En siis ollut varma, että onko tyyppi musta romanttisessa mielessä kiinnostunut vai treffataanko ihan vaan kamuina (kyllä mä suoraan sanottuna hieman arvelin että kiinnostusta on todennäköisesti ilmassa… mutta mistä noista miehistä ikinä tietää, varsinkaan tanskalaisista).

Tuo oli sitä aikaa elämässäni, kun mikään ei vielä ollut kovin tasaista, enkä ollut ikinä kunnolla oikeesti seurustellut. Näin jälkikäteen ajateltuna ajankohta oli juuri tuolloin oikea rakkaudelle – en etsinyt sitä, mutta olin valmis. Muistan noihin aikoihin miettineeni paljon parisuhteita konseptina, ja sitä miten hassulta tuntuu ajatella että kaksi tyyppiä jaksaa hengailla valtaosan ajastaan yhdessä vuosien ja vuosien ajan. Itse olin vanhana kunnon skeptikkona laskeskellut, että meikäläinen selviää oikean tyypin kanssa maksimissaan noin viisi vuotta, mutta en kyllä enempää. En voinut käsittää, etteikö viidessä vuodessa ehtisi käydä läpi suhteen koko kaaren, kaluta kaiken mitä irti saa ja sitten erota tyytyväisenä että selvisi niikin mittavasta yhteisestä taipaleesta. Little did I know, ja toisaalta miten olisin voinutkaan tietää kun en ollut koskaan kokeillut.

Suurimpana mysteerinä kuitenkin pidin sitä, että miten suhteessa saa kulumaan vuositolkulla tylsistymättä kuoliaaksi. Mistä teillä riittää puhuttavaa? Mitä te teette kaiket päivät? Voiko se sama juttu pysyä aidosti kiinnostavana? Miten sitä jaksaa ja aikaa saa kulumaan vuodesta toiseen?

Tosielämä on nyt opettanut, että rakastuneena viisi vuotta menee yhdessä hujauksessa ja että ajatuskin elämänkumppanista, parhaasta kaverista, hengailutyypistä, syömiskaverista, luottohenkilöstä, tärkeimmästä tsempparista, naurattajasta, kanssamatkaajasta, kämppiksestä, suuresta rakkaudesta luopumisesta saa kyyneleet silmään. Yhteinen elämä ei oo aina helppoa eikä toisinaan edes kivaa, mutta suurimpana osana päivistä tiedostan olevani aivan pirun onnekas ja onnellinen että oon löytänyt näin mahdottoman hyvän, luotettavan, kiltin, hauskan, fiksun, kuuman ja turvallisen miehen.

En silti edelleenkään oikein meinannut käsittää, että miten pirussa tässä on jo viis vuotta vilahtanut ja mitä ihmettä me ollaan touhuttu tää aika. Mutta koska tein F:lle vuosipäivälahjaksi pienen kirjasen meidän miljardeista Facebook-viesteistä ja yhteisistä valokuvista näiden viiden vuoden ajalta koottuna (ollos hyvä – idean saa vapaasti kopsata), tiedän nyt senkin.

Näin me ollaan meidän ekat 5 vuotta kulutettu:

– Ollaan makoiltu uimarannoilla, intoiltu kesästä, valitettu helteestä ja liian kylmästä vedestä.

– Ollaan koettu vuodenaikojen vaihtumisia, iloa ja ärtymystä niistä, sääilmiöiden tuomaa jännitystä. Vaikkapa se yksi kerta kun ensimmäisenä Köpis-syksynä täällä oli ihan järjetön myrsky, tavaraa lenteli ilmassa ja F lähti kypärä päässä meidän ympäriinsä poukkoilevia terassikalusteita pelastamaan.

– Ollaan selvitty pitkistä, kylmistä talvista. En ole itsekään varma miten.

– Ollaan suunniteltu arjen ruokia. Siis oikeesti, kun kahlasin meidän Facebook-chattia viiden vuoden ajalta läpi, musta tuntui että joku 30% ajasta mietittiin että mitä syötäisiin tänään.

– Ollaan mökötetty. Tai ehkä lähinnä mä oon.

– Ollaan suunniteltu lukemattomia matkoja, joista suurin osa on toteutunut mutta ei vielä kaikki. Tai ehkä lähinnä mä oon.

– Mä oon mankunut koiranpentua noin seitsemän kertaa vuodessa.

– Ollaan kasvatettu huima arsenaali insidevitsejä ja naurettu niiiiiin paljon yhdessä tai ruutujen takana toisillemme näpytellen. Voi itse asiassa olla, että oon nauranut viimeisten viiden vuoden aikana enemmän, hysteerisemmin ja kovempaa kuin koko aiempina vuosinani yhteensä.

– Ollaan keksitty lukuisia uusia sanoja ja niiden käyttötapoja sekä englanniksi että suomeksi, ja otettu ne sulavasti osaksi arjen puhekieltämme.

– Ollaan oltu ihan tavattoman innoissaan vaikka mistä.

– Ollaan oltu näreissään vaikka mistä ja joskus kiukuteltu.

– Ollaan keksitty toisillemme kymmeniä ja taas kymmeniä toinen toistaan oudompia lempinimiä, joista osa on pysynyt mukana kuukaudesta tai vuodesta toiseen ja osa unohtunut nopeasti. 

– Ollaan jaettu toisillemme noin kolme miljoonaa eläinvideota.

– Ollaan lähetetty toisillemme noin kahdeksan ja puoli miljoonaa emojia, GIFiä ja tarraa.

– Ollaan juhlittu suuria uutisia, isoja onnistumisia ja tehtyjä projekteja, joista suurin osa tuntuu jo hirmu kaukaisilta, suorastaan vaatimattomilta.

– Ollaan eletty sitä vaihetta, kun meillä ei vielä ollut avaimia toistemme kämppään ja arki oli jatkuvaa koordinaatiosekoilua ja alaovella venailua.

– Ollaan muutettu yhteen ja liimattu mun sukunimi tarralla asunnon postiluukkuun, F:n sukunimen viereen.

– Ollaan tehty toisillemme lukematon määrä pieniä ihania asioita ja yllätyksiä. Jotain pientä kivaa varmasti joka viikko.

– Ollaan molemmat saatu upouusia ystäviä, sekä ystävystytty toistemme ystävien ja ystävien puolisoiden kanssa.

– Meidän elämästä on kadonnut ihmisiä, joiden kuvittelin pysyvän tiiviisti mukana aina.

– Ollaan kehuttu toisiamme ja pakahduttu ylpeydestä aina silloin tällöin.

– Ollaan unelmoitu yhdessä ja erikseen vaikka mistä. Osa unelmista on käynyt toteen, osa vielä ei, osa onneksi ei.

– Ollaan vietetty kokonaisia viikonloppuja ja lomia niin tiiviisti yhdessä, että Facebookin arkistoista ei löydy yhtäkään viestiä siltä ajalta. Muuten ei kulu päivääkään, etteikö Messenger piippaisi ainakin jossain välissä.

– Ollaan koettu sekalaisia villityksiä, harrastuksia ja hurahtamisia, joista varmaan kaikki on sittemmin joko laantunut tai unohtunut kokonaan.

– Ollaan riidelty ja opeteltu pyytämään anteeksi.

– Ollaan pakattu omaisuutemme pakuun ja muutettu yhdessä Tanskaan.

– Ollaan hiljalleen kasvettu aikuisemmaksi ja alettu keksimään millaista elämää me sitten isona halutaan elää.

Ja suunnilleen näin se 5 vuotta hurahti. Välillä turhautuneena, välillä innostuneena, välillä vähän hukassa, välillä raivoissani, välillä erityisen onnellisena, välillä huolestuneena, usein leppoisan arkisena, mutta aina vaan rakastuneena. Enkä kyllä missään vaiheessa oo ehtinyt miettimään, että miten ajan saisi kulumaan. Love you babe <3

(Kävin tuossa referoimassa rakkaalleni postauksen sisällön ja varmistin, että sitä ei haittaa tällaisen siirapin taikka yhteiskuvien julkaisu. Se alkoi tehdä oksennusääniä, sanoi well that’s just disgusting ja kääntyi takaisin läppärinsä puoleen. Oletan että se oikeesti tarkoitti että of course babe, you’re the most adorablest ever, love you soooooo much.)

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta