Sisustuspaineita ja tuparit peruttu
Rauhallista, hyvää elämää. Arjesta nauttimista. Rentoutumisen opettelua. Täydellisyydentavoittelusta luopumista. Omien fiilisten kuuntelua. Stressin välttelyä. Tässäpä joitakin elämäni tärkeitä teemoja – joiden kanssa olen aina kamppaillut ja joiden suhteen oon kerta kaikkiaan päättänyt tsempata.
Mä en halua elää stressinmuotoinen kivi rinnalla, elämää suorittaen. En vaan enää suostu tekemään itselleni niin. Ansaitsen parempaa ja aion priorisoida oman mielenrauhani. Oon tukka putkella juoksuun niin tottunut, että siitä muotista pois opettelu on osoittautunut hankalaksi – onneksi oman ideologiani mukaan mikään kiire ei ole minnekään, hengittele vaan. Opettelen rauhassa ja armollisesti.
Mutta piru vie opettelen.
Erittäin klassinen ja ”mun näköinen” haaste, joka rintaani on kalvanut viimeaikoina, on meidän tuparit, jotka pistettiin kalenteriin 18.6. kohdalle. Sinnehän on vielä aikaa, kyllä me ehditään, hyvä että on joku porkkana motivoimassa sisustamaan ja puunaamaan kämppä kuntoon, otetaan ihan rennosti, hauskat bileet niistä tulee.
Ja oon todella halunnut ja yrittänyt ottaa rennosti. Paasaanhan mä usein käytännöllisen ja mukavan arjen puolesta. En aikonut välittää siitä, onko meidän vessan peili korjattu, keittiön kaapit maalattu ja naulakko eteisessä. Tahdoin kokata mutkattomat tarjoilut, pyytää jengiä tuomaan omat viinit mukaan jos kovasti janottaa, tietää, että meidän kämppä on jo tosi hyvässä kondiksessa – riittävän hyvässä tupareihin jo nyt.
Väkeä kutsuttiin urakalla. Kaikki saa tulla, ota avec mukaan jos sellainen on. Näistä tulee kivat juhlat.
Ja sitten se pieni ääni alkoi kuiskimaan mun pään sisällä:
kyllä se naulakko on oltava,
keittiön kaapinovet pitäisi saada siistiin kuntoon,
kylppärin peili on suorastaan nolo eikä huoneessa ole mattoakaan,
pikkuhuone ja eteiskäytävä on aivan tyhjät vielä,
kirjahyllyn haluan ennen juhlia,
oispa silloin jo vitriinikin,
täytyy ehtiä kiertelemään pikkuliikkeissä persoonallisia sisustusesineitä etsimässä,
näyttääköhän täällä muiden silmiin vielä kolkolta,
lamppuasiat pitää ainakin saada kuntoon.
Puuh. Apua. Muistuttakaahan vielä, missä kohtaa oman kodin rakentaminen oli mukavaa aikaa? Ei ainakaan silloin, kun vaivihkaa luo itselleen sisustuspaineita ja stressaantuu keskellä kauneinta kesää. Pistää vielä kymmeniä tuparikutsuja menemään ja asettautuu tukevasti puun ja kuoren väliin. Aivan omasta, vapaasta tahdostaan. Vain koska on kärsimätöntä ja aktiivista sorttia.
En nähtävästi ole vielä zen-opinnoissani niin pitkällä, että pystyisin välttämään moisia tilanteita. Mulla on taipumus tyrkätä aivan liian monta rautaa tuleen kerralla ja sitten ahdistua. Onneksi olen kuitenkin jotain oppinut: joissakin tilanteissa on täysin sallittua hengittää syvään, naurahtaa itselleen ja heittää hanskat hallitusti tiskiin.
Mä oon perfektionisti, mä haluan järjestää isot tuparibileet lähes valmiissa kodissa. Sellaiset juhlat siis minulle suotakoon. Ja mikä tärkeintä, haluan nauttia järjestelyvaiheesta. En suostu stressaamaan täysin turhaan, onnellisen asian äärellä. Ratkaisu oli helppo:
tuparit on peruttu. Siirretty tuntemattomaan, myöhempään ajankohtaan.
Tilalla on jotakin rennompaa pienellä porukalla. Tuntuu hyvältä ja huojentuneelta. Nyt aion ottaa iisisti, nauttia niin sisustushommista kuin villeistä, vapaista kesäilloistakin. Ei olla jäniksen selässä ei. Näin se vanhakin koira oppii uusia temppuja – joskin hitaasti ja kantapään kautta.
—
Our housewarming party is postponed and it feels stress-free.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE: