21.10.2016 marjapilami

Syksyfani

Sehän me jo tiedetään, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja ja vahvatkin mielipiteet saattavat vaivihkaa vaihtua toisiin. Tosta noin vaan, hupsista. Kuten vaikka silloin, kun eräänä päivänä olinkin koukussa korianteriin, joka siihen saakka oli maistunut saippualta.

Mä odotan aina syksyn fiilistä innolla, mutta kyllästyn vuodenaikaan nopeasti. Liityn siihen marisevaan, palelevaan ihmisjoukkoon, joka venailee kesää tai edes joulua. Tää taitaa olla ensimmäinen vuosi ikinä, kun huomaan rakastavani syksyä.

Tällä hetkellä lähes jokainen tyyppi ympärilläni tuntuu valittavan pimeydestä, tuulesta, sateesta ja kylmyydestä. Lehdet ja blogit pursuaa Näin selviät -kirjoituksia. Porukka riuhtoo pahantuulisina sateenvarjojaan ja örmyilee metroasemilla. Ja mun mielestä tää on aivan ihanaa. Mua ei oo hetkeen kiinnostanut muoti tai ulkonäkö, ja vaellan ympäriinsä karvahuppuisessa toppatakissa, lenkkareissa ja pipossa. Takin sisällä on lämmintä, kotona tunnelmallista. Aika on otollinen hiljaisuudelle ja omille kotijutuille. Musta on tullut syysihminen.

Täydellisen syysperjantain resepti oli tällä kertaa yksinkertainen. Mun viinideitti peruuntui, eikä mua haitannut pätkääkään jäädä kotiin palloilemaan. Pikasiivous, kynttilät palamaan ja sohvalle nauttimaan kauniista, hiljaisesta, siististä kodista. Kirjoittelen blogipostauksia, mietiskelen omiani, yritän olla vetämättä suklaaövereitä (failed).

Vaikka oon tuhlannut ihan liikaa rahaa kaikkeen hölmöön, söpöön ja melko tarpeettomaan viime aikoina, oon onnellinen, että sain kynttiläkokoelmani ruotuun ennen syyssäiden vyörymistä Köpikseen. Muun muassa kuvissa näkyvä Bahnen tuikkulyhty on tällaisena hämäränä fiilistelyiltana ihan täydellinen kaveri (kuvissa ei tietty oo hämäryydestä tietoakaan, koska otin ne viime lauantaina keskellä kirkkainta päivää). Kynttilä sai kaverikseen kaktuksen ja valkoisen pullon, ja seurakunta palloillee puisella lautasella sohvapöydällä.