Tuoksumuisto, aikamatka ja viime maaliskuu
Bangkokin lentokentältä, muutama kuukausi sitten, ostin tuliaiseksi kobravoidetta. Mustaa yrttimömmöä, joka vaikutti sopivan tujulta taloutemme urheiluhullaantuneen (vinkki: se en ole minä) kolotuksiin. Niin pieni hetki, niin arkinen ostos, niin koruttomasti joskus silloin aivan alkukeväästä autoin levittämään tököttiä niskaan. Muutaman kerran vain, kunnes ostos unohtui laatikon pohjalle ja lihassärkykin taisi helpottaa.
Sitten saapuivat puihin hiirenkorvat, pörrötakki vaihtui keväisempään ja jäi lopulta naulakkoon, uusi arki otti muotonsa ja elämä rullasi eteenpäin. Sillä kavalalla tavalla, kun muutosta tai ajan kulumista ei kunnolla huomaa, edes tunteita ei jotenkin pistä merkille. Vuodenaikoja, menneitä huolia, uusia haaveita, onnistumisia ja epävarmuutta. Kaikkea sellaista, melko tavanomaisessa mittakaavassa, ei täällä oo mitään nähtävää. Kukaan ei muista niitä enää, ihan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Paitsi sitten hupsista, akillesjänne kipeytyy lenkillä (vinkki: ei minulla), mä hengailen viileissä lakanoissa ja yhtäkkiä se kaikki toistuu. Yrttimömmön tuoksu luikertelee taas jostain, juurikin kobramaisena sieraimiin, ja vie mut niihin viikkoihin takaisin.
Aikamatka siihen kevyeen oloon, joka on kai mahdollista saavuttaa ainoastaan kahden duunin välissä. Varovaiseen odotukseen, tunteeseen, että tästä alkaa jotain tosi hyvää. Ja pelkoon siitä, etten jotenkin ookaan sitkeä enää ja epäonnistun. Siihen, kun rusketusraidat päivä päivältä haalenivat ja lomamuistot loittonivat. Kun koko kevät oli vielä edessä ja tuntui, ettei kesä tulisi milloinkaan. Irrallisuuteen, helpotukseen, jetlagiin. Silloin väsytti tosi paljon, oli aurinkoista mutta kirpeää.
Yhtä nopeasti kuin muistopyrähdys tuli, se myös lähti. Yritin vielä hetken roikkua epätodellisessa tunteessa ja sivelin kobravoidetta nenäliinaan, älkää kysykö miksi. Jotenkin sillä hetkellä tuntui, että jos unohdan, lakkaa se kaikki taas olemasta. Jos kukaan ei muista, ei voi kai laskea tapahtuneeksi. Jollain tavalla merkityksellinen lyhyt ajanjakso katoaa takaisin sinne, missä se varttia aiemminkin oli, pimeyteen.
Mietin niitä maaliskuisia päiviä, silloisia odotuksia ja tilanteeseen johtaneita juttuja. Seuraavaksi tosiaan alkoi jotain hyvää, kuten toivoinkin, ja lopulta kesäkin. Pelko siitä, etten oo enää sitkeä, ei ollut täysin aiheeton, mutta alan saamaan voimiani takaisin. Rusketusraidat kuluivat pois, eikä niitä oo sen koommin näkynyt.
Tuoksumuistot, elämän siisteimpiä juttuja.
—
Scent of a lotion suddenly brought me back to the confusing weeks of March.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:
Snapchat & Instagram @marjapilami