Vauva-arki on ihanaa, mutten ehdi kertoa sitä

Vauva on kuukauden ja yhdeksän päivän ikäinen, kuulemma. Käytiin keskiviikkona lääkärissä bebeni ekassa tarkastuksessa ja siellä väitin kivenkovaan, että hänen ikänsä oli silloin kuukausi ja yksi päivä, mutta olin noin viikon väärässä. Unohdin samaisena päivänä poikkiksen kanssa jubaillessa tyystin myös englanninkielisen penkki-sanan, bench, ja olin vaan että chair, stair, mikä ihme se tossa oven ulkopuolella on millä istutaan. Älkää edes muistuttako siitä kiusallisesta puhelusta neuvolaan, kun mulla ei ollut hajuakaan lapseni sotusta. Yritetään antaa vauvalle D-vitamiinitipat joka päivä, muttei iltapäivällä enää muisteta annettiinko ne viimeksi tänään aamulla vai eilen aamulla, it’s all a blur.

Kun reilu viikko sitten postasin Instagramiin kuvan vauvani ekan täyden kuukauden kunniaksi, leuhkin kuvatekstissä nukkuvani kahdeksan tunnin yöunia. Niinhän se jinxaus sitten toimii, että siitä samaisesta yöstä lähtien bebe päätti muuttaa tutun rytminsä ja skipata aamun unipätkän kokonaan. Kahdeksan tuntiani kutistui maksimissaan kuuteen ja aivotoiminta on sen mukaista. Onneksi pärjään vanhana insomniapotilaana kuuden tunnin tirsoilla loistavasti, mutta huomaan päivän varrella just kaikkia outoja unohduksia ja hölmöjä kikatuskohtauksia.

Päivät hujahtaa ohi silmänräpäyksessä ja beben päikkäreillä viettämä aika on vähentynyt hurjasti ekoista viikoista, jolloin pystyin hengailla menemään tuntikausia omia juttujani tehden hänen nukkuessaan. Nykyään on aika kovat paineet siitä, mitä noiden tsägällä muutaman kallisarvoisen vapaatunnin aikana tekee – kirjoitanko blogipostausta, soittelenko kamujen tai perheen kanssa, käynkö kävelyllä, vietänkö parisuhdeaikaa, kuuntelenko äänikirjaa, siivoanko vai tuijotanko tyhjyyteen tekemättä ei kiitos yhtään mitään. Säätkin olivat jonkin aikaa niin upeat, että järkättiin useana päivänä putkeen kahvitteluja ja kekkereitä meidän pihalla. Puuh.

Elo vauvan kanssa on edelleen ihanaa, mutten valitettavasti meinaa ehtiä kertoa sitä! Aion kuitenkin yrittää, sillä pää on täynnä inspiraatiota, ideoita ja ajatuksia. (Voisko joku sponssata mulle sellaisen Stephen Hawking -tyyppisen koneen, jota voin operoida silmämunallani kun imetän vauvaa ja joka kirjoittaa puolestani kun käteni ovat poissa pelistä mutta aivoni veitsenterävät?)

Kuten aina kiireen ja höttöisten ajatusten hetkellä (se siitä aivojeni veitsenterävyydestä), turvaudun nyt ranskalaisiin viivoihin. Tässä hajanaisia kuulumisia vauvan ekan kuukauden ja risat varrelta:

• Nukumme yhä auvoisasti perhepedissä, vaikken ikinä olisi uskonut tähän tilanteeseen vapaaehtoisesti päätyväni. Mun piti olla niin kovista, niin kovista, ja opettaa vauva heti omaan sänkyynsä nukkumaan. Suustani on kuultu myös sanat vauva nukkuu kanssani 18-vuotiaaksi. 
• Oon omaksunut vauvalle puhuessa saman kirkkaan lässytysäänen, jolla puhuin koiralleni 11 vuoden ajan. Valitettavasti takaraivosta pursuaa tutun äänen mukana muutakin: kutsun lastani vahingossa toistuvasti koiraksi! :D Vaikka haukku on ollut koirien taivaassa kohta seitsemän vuotta, lausun automaattisesti sellaisia juttuja kuin hieno hauva ja maailman paras koira ja vielä yksi tassu. WTF!? Univelat ei varmaan varsinaisesti auta asiaa. Huokailen helpotuksesta kun kukaan ei ymmärrä suomea, koska muuten oisin jo varmaan jossain hoitolassa lukkojen takana.
• Oon petrannut aika paljon vaunulenkeissä! Homma sujuu jo usein kuin rasvattu, ja kruisaillaan menemään milloin läheisen pikkukaupungin kaduilla, milloin rantatiellä ja milloin supermarketissa. Enpä oo aiemmin kokenut kaupan shampoohyllyllä putelia valitessa vastaavaa voiman ja vapauden tunnetta kuin nyt pienen vauvan kanssa, koronakevään erakoitumisen jälkeen.
• Oon jäänyt ihan jäätävään sokerikoukkuun. Mässytin raskauden loppuaikoina noin neljä jätskiä päivässä, mutta syytän silti addiktiostani sellaista ihme sokeritablettia jonka kätilö työnsi suuhuni synnytyksen loppumetreillä kun voimani alkoivat ehtyä. Yhtenä iltana kun olin yksin (tai no siis vauvan kanssa kaksin, mutta sitä ei vielä ihan lasketa) himassa, etsin epätoivoisesti jotain makeaa kaapista ja löysin vain yhden semimuumioituneen viinikumin keittiön laatikon pohjalta. Söin sen.
• Itkin onnesta vähintään kerran joka ikinen päivä siihen saakka kun vauva oli yhden kuukauden ikäinen. Siinä kohtaa onni vähän tasaantui, ja nykyään pillitän vain erityisestä syystä – kuten vaikka varhain tänä aamuna kun vauva harjoitteli ihanaa pikku hymyään.
• Kirjoitin ennen synnytystä pitkän postauksen siitä, etten ymmärrä miksi vauvavuosi on parisuhteelle niin rankka. Postaus oli humoristinen, mutta siinä oli sellainen ylevä ei meille ainakaan -kaiku. En ikinä ehtinyt viimeistellä postausta ja se jäi ennen vauvan tuloa julkaisematta – ja nyt en enää halua julkaista sitä, koska se kuulostaa suoranaiseta v*ttuilulta minulle itselleni. Vauva-aika tosiaan on parisuhteelle kryptoniittia! Kirjoitin vuonna 2016 siitä, miten muutto unelmakotiin oli meille kova paikka ja riideltiin aika paljon. Vauvan tulo on samanlainen kokemus, mutta miljoona kertaa vaikeampi. Ollaan sisuunnuttu bebeen ehkä kolmesti kuukauden ja yhdeksän päivän aikana, mutta toisillemme tekisi mieli huutaa viisi kertaa päivässä. Ja me siis yleensä nahistellaan kunnolla noin kerran vuodessa. Tilanne vaikuttaa onneksi helpottavan arjen ja rutiinien rullatessa koko ajan paremmin, mutta viimeksi eilen korotin poikkikselle ääntä syystä että hän mielestäni heitti mulle tutin liian aggressiivisesti eikä edes yrittänyt tähdätä käteen. Vuorovaikutuksestamme saisi kirjoitettua huonon sitcomin.
• Oon ollut todella onnellinen meidän talosta ja pihasta näinä aikoina. On parasta kävellä paljain varpain nurmikolla, kutsua tyyppejä kylään ja nostaa vauva köllimään viltille varjoon. Toisaalta välillä turhauttaa, ettei uudesta kodista ja sen tarjoamista humputusmahdollisuuksista pääse minivauvan kanssa täysillä nauttimaan. Yritän ottaa tilanteen kärsivällisyysharjoituksena ja muistaa, että ne harvinaiset hetket kun lopulta pääsen juomaan sen viinilasin rauhassa parvekkeella tai ummistamaan aurinkotuolilla silmäni, maistuvat tuhannesti makeammilta nyt kun niin ei pääse milloin vain tekemään.
• Duunijutut tuntuvat todella kaukaisilta! En meinaa käsittää, että mulla on työpaikka ja on olemassa myös ura-Marja. Poikkiksen entinen työkamu lounasti meidän pihalla tuossa yhtenä päivänä ja keskusteltiin työjutuista. Myöhemmin poikaystävä sanoi, että oli ollut ihan outoa yhtäkkiä kuunnella mua puhumassa terävästi aikuisten asioista kun oon kuukausien ajan vellonut raskaus- ja vauvapäissäni himassa (jäin osittaiselle saikulle ja etätöihin jo tammikuussa, eli kotona oon tosiaan ollut jo piiiiitkään). Ei oo kyllä tällä hetkellä yhtään ikävä oravanpyörään, voisin tehdä muutaman vauvan ja jäädä kotiäidiksi loppuiäkseni (kysykää mielipidettäni uudestaan puolen vuoden päästä).
• Mun piti omaksua seuraavat asiat äitiyslomalla: autolla ajo, tanskan kieli ja intialaisen ruoan valmistus. Alkaa uhkaavasti vaikuttaa siltä, että ainut uusi asia jonka omaksun on lukuisten tuutulaulujen sanat.
• Kaikesta turhauttavuudestaan, outoudestaan, hitaudestaan ja nopeudestaan huolimatta viimeinen kuukausi ja risat on ollut elämäni parasta aikaa. Jostain tän sekoilun ja ajoittaisen univelan keskeltä vapautuu ilmaan sellaisia suunnattoman onnen hippusia, joita on vaikea sanoin kuvata. En voi vieläkään uskoa, miten söpö ja hassu, maailman paras hauv… kröhöm, siis vauva, me saatiin!

Yritän palata blogin pariin pian uudestaan, mutta saattaa hommassa hetki taas vierähtää. Tän postauksen kirjoittamiseen meni nimittäin vaatimattomat kymmenen päivää. Otsikko ja aihekin vaihtui moneen kertaan, kun tilanne eli koko ajan ja ehdin kyhätä yhden kappaleen kerrallaan. Mutta I did it!

Ja hei – tähän loppuun yleinen kiitos blogiin ja someen kommentteja jättäneille. Yritän vastata kaikille, mutta aikataulusyistä, univelasta ja sekalaisesta säädöstä johtuen viivettä on ja joskus vastaus peräti unhoittuu. Poden tästä huonoa omaatuntoa. Viestit ja kommentit ovat kuitenkin ihania ja tekevät mut iloiseksi, eli keep ’em coming :)

Mahtavaa viikonloppua sinne! Pusss.

P.S. Muistutuksena vielä, että ahkerimmin käytössä oleva somekanavani on tällä hetkellä IG. Nähdään siis siellä!

—

Facebook | Bloglovin | Instagram