Suosikkeja ennen ja nyt

Sain vähän aikaa sitten melko kiinnostavan postaustoiveen yhdeltä lukijaltani. Hän pyysi kertomaan entisiä suosikkituotteitani ja mihin ne ovat vaihtuneet ja miksi.

Koska testaan kymmeniä tuotteita kuukaudessa, suosikkini voivat uutuuksien myötä vaihtua tiuhaankin. Siksi päätin mennä ihan vuosien taakse, melkeinpä tämän blogin alkulähteille eli vuoden 2012 tienoille. Silloin lempparit olivat pidempiaikaisia, koska uusia mahtavuuksia ei tullut eteen (tai postiluukusta) niin usein.

1.jpg

Primer:

L’Oréal Paris Studio Secrets Resurfacing Primer >> Benefit The POREfessional Face Primer

Primer tuli meikkikuvioihin mukaan aika myöhään ja L’Oréal Paris Studio Secrets Resurfacing Primer taisi olla ensimmäinen, jonka itselleni ostin. Muistan sen olleen hyvin kuivaa ja vahamaista ja luultavasti ihan puhdasta silikonia. Se kyllä piti rasvoittumisen poissa, mutta oli ehkä liian kuivaa meikäläisen makuun.

Olen aina hakenut primerilta vain kykyä pitää rasvoittuminen kurissa. Siksi suosikkini ovat aina olleet juurikin silikonipohjaisia silottajia. Nykyisin käytän kulttimainetta kantavaa Benefit The POREfessional Face Primer, jota ostan aina lisää ulkomaanreissuilta. Se ei tunnu iholla kuivalta, eikä saa korosta ihon kuivia kohtia. Meikki pysyy kuin tauti koko päivän ja yön!

2.jpg

Meikkivoide:

Lumene Seerumimeikkivoide >> Oriflame TheOne Illuskin Aqua Boost Foundation ja Estée Lauder Double Wear Stay-in-Place Makeup

Olen aina rakastanut Lumenen meikkivoiteita ja erityisen palavasti Seerumimeikkivoidetta, jonka valmistus kuitenkin lopetettiin jokunen vuosi sitten. Sittemmin olen joutunut etsimään uusia suosikkeja muualta.

Ennen en käyttänyt eri meikkivoiteita arki- ja juhlapäivinä. Nykyisin haluan arkena vain pientä tasoitusta ja juhlaan täysin virheettömän pohjan. Siksi nykyisin käytän ah niiiin ihanaa Oriflamen TheOne Illuskin Aqua Boost Foundationia arkisin (postaus) ja jos haluan siitä erityisen läpikuultavan, sekoitan mukaan vielä Lumenen Hyaluronitiivistettä (postaus). Juhlameikkiin käytän aina Estée Lauder Double Wear Stay-in-Place Makeup -meikkivoidetta, joka on todella pigmenttinen eli meikistä tulee jo pienellä määrällä peittävä, eikä yhtään pakkelinen.

3.jpg

Peiteaine:

Make Up Store Cover All Blue >> Clinique All About Eyes Concealer >> Make Up Store Cover All Blue ja Tarte Shape Tape

Peiteaine on aina aiheuttanut mulle harmaita hiuksia. Muistan jo yläasteella hävenneeni perinnöllisesti tummia silmänalusiani ja taisin jo seiskaluokalla marssia Porin Sokokselle pyytämään apua ongelmaani. Myyjä kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan kaikista peittävin on Make Up Storen Cover All Blue, johon rakastuin sitten ihan välittömästi.

Olen käyttänyt tätä peiteiainetta tähän päivään saakka, vaikka tein ehkä vuoden hairahduksen Clinique All About Eyes -peiteaineen puoleen. Nyt olen palannut MUSin peittariin, mutta käytän sitä vain harvoin ja valitusti, koska nykyinen purkkini on lopussa ja tuote on uudistettu edellisen ostokertani jälkeen. Kuulemani mukaan uusi ei ole täysin samanlainen kuin tämä vanha Cover All Blue, jaiks!

MUSin rinnalle on tullut myös Jenkeistä ostamani Tarten Shape Tape ja se on kyllä ihmeellinen aine. Se ei ihan riitä yksinään peittämään silmänalusiani, mutta käytän sitä korostuksissa ja kirkastamaan kasvojen keskiosia. Se on peittävämpää kuin entinen lempparini Urban Decay Naked Skin Weightless Complete Coverage Concealer ja se levittyy paremmin. Siitä tulee jännästi myös aika mattapintainen ja lähes puuterisen tuntuinen levityksen jälkeen. Lisäksi olen nyt taitanut löytää ihan uuden aarteen tähän kategoriaan, joten siitä lisää myöhemmin!

4.jpg

Puuteri:

Lumene Touch of Radiance Matta Meikkipuuteri >> Lumene Sheer Finish Loose Powder ja Maybelline Fit Me Matte+Poreless Powder

Käytin ennen meikkipuutereita ja minkäpä muun merkin kuin Lumenen. En tiedä yhtään mikä idis meikkipuuterin valitsemisessa oli, sillä sehän on tavallista puuteria peittävämpää ja voi jopa tehdä pakkelimaista jälkeä meikkvoiteen päällä käytettynä.

Irtopuutereita en käyttänyt ennen ollenkaan, mutta nykyisin rakastan tehdä kevyen bakingin kasvojen T-alueelle ja silmänalusille. Ja jos en jaksa käytä kastelemassa Beautyblenderiäni (first world problems, I know), käyn kasvot nopeasti läpi Maybellinen kivipuuterilla, joka myös kulkee aina laukussa mukana. Ja nyt kun tuota Lumenen irtopuuteriani ei sitäkään enää valmisteta (argh), hakusessa olisi joku samanlainen kaveri. Ideoita?

5.jpg

Kulmakynä:

Lumene Blueberry kulmakynä >> Urban Decay Brow Beater Microfine Brow Pencil ja Maybelline Brow Precise Micro Pencil

Lempikulmakynäni ovat vaihtuneet ihan viime aikoina vaihtuneet aika tiuhaan, sillä en ole niiden kanssa niin nirso, kuin monien muiden meikkien. Kunhan kynässä on pieni ja terävä kärki ja sävy on todella kylmänruskea. Ja tietysti harja toisessa päässä on plussaa.

Ensimmäinen kulmakynäni oli se perinteinen Lumenen Blueberry sävy 2. Käytin sitä vuosikaudet, mutta jatkuva teroitaminen ja vähän piirretynnäköinen jälki alkoivat ottaa hermoille ja päätin kokeilla suosittua Mac Eyebrows -kynää sävyssä Stud. No sehän vei sitten sydämeni myöskin vuosiksi, enkä ajatellut minkään olevan koskaan niin hyvä. Kuitenkin viime vuosina markkinoille on tullut todella paljon hyviä kulmakyniä (postaus kolmesta parhaasta) ja Macin kynä on alkanut tuntua jopa liian pehmeältä ja pigmenttiseltä. Viime aikoina eniten käytössä onkin ollut Urban Decayn Brow Beater ja Maybellinen Brow Precise Micro Pencil, joiden jälki on Macia hillitympää.

6.jpg

Ripsiväri:

Maybelline Volum’ Express The Colossal >> Maybelline Volum’ Express The Colossal Big Shot

Ripsaritkin ovat sellaisia, joita vaihtelen usein, sillä niidenkään ei tarvitse täyttää miljoonaa vaatimusta toimiakseen. Olen hauskasti palannut ikisuosikkini hieman muuntuneeseen versioon ja jos yksi ripsari pitäisi nyt valita lemppariksi, se olisikin juuri tämä Maybellinen uutuus. Muita nykysuosikkeja on Oriflame 5-in-1 Wonder Lash ja Isadora Flashing Volume. Näillä saan meikäläisen miniripsistä edes näkyvät. Nyt testaan yhtä luonnonkosmetiikan ripsaria mikä sekin vaikuttaa oikein potentiaaliselta!

Huulipuna:

Haha siis meikäläinenhän on blogin alkuaikoina julistanut, etten osaa käyttää huulipunia (postaus, huomaa upeat meikkikuvat). Sittemmin asia on kääntynyt päälaelleen ja nykyään en osaa olla ilman huulipunaa! Alkuaikoina suosikkimerkkejäni taisi olla Gosh ja Make Up Store, nyttemmin lempparipunia on niin paljon, ettei niistä viitsisi edes valita vain yhtä tai kahta. Siksipä listaus: Clinique Pop Liquid Matte, Stila All Day Liquid Lipstick, NYX Soft Matte Lip Cream, NYX Liquid Suede Cream Lipstick, Nars Velvet Matte Lip Pencil, Pixi Mattelustre Lipstick yms yms yms.

7.jpg

Kuultotuote:

Lumene Beauty Base Crystal Radiance Primer ja Benefit High Beam >> Maybelline Master Strobing Stick

Kuultotuotteet taas ovat vuorostaan sellaisia, joilta vaadin tarkat ominaisuudet. Se ei saa olla hileinen, vaan jättää iho kuulaaksi. Lisäksi plussaa tulee helposta levitystavasta ja siksi valitsinkin uudeksi lempparikseni Maybellinen Master Strobing Stickin, jonka voi levittää parissa sekunnissa puikosta iholle puuterisen TheBalm Mary-Lou Manizerin sijaan.

Ennen rakastin Lumenen itseasiassa primeriksi tarkoitettua Crystal Radiance Primeria. Siinä oli niin kaunis lämpimän shamppanjainen sävy ja iho jäi uskomattoman kuulaaksi ja terveennäköiseksi. No, totta kai senkin tuotanto lopetettiin, joten siirryin todella voimakkaan kuullon antavaan Benefit High Beamiin. Nykyisin tykkään inan luonnollisemmasta kuullosta, joten siksi tämä lähes helmenvalkoinen kirkkaan korostuksen antava neste on jäänyt taka-alalle.

8.jpg

Luomiväripaletti:

Urban Decay Naked >> Anastasia Beverly Hills Modern Renaissance ja theBalm Meet Matt(e) Trimony

Luomivärit joutuvat myös läpikäymään hyyvin tarkan seulan. Luomivärin pitää olla pigmenttinen, tasaisesti levittyvä, eikä pöllyävän kuiva. Paletista taas pitää löytyä juuri oikeat sävyt omaan käyttöön.

Urban Decayn Naked-paletti oli ensimmäinen kalliimpi palettihankintani. Siinä ei edelleenkään ole sinänsä mitään vikaa, mutta juuri sen sävyjä tulee todella harvoin tarvittua. Siksi sen on arkikäytössä syrjäyttänyt theBalmin Meet Matt(e) Trimony. Anastasian paletti taas oli pakko ottaa mukaan, koska merkin luomivärit ovat parhaita koskaan kokeilemiani. Sävyt tuossa paletissa on kauniita, mutta niitä tulee käytettyä vähän harvemmin esimerkiksi vain bilemeikeissä. Paras silmämeikinpohjustusaine ei ole muuttunut koskaan, se on edelleen Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion.

Hah enpä muuten ole koskaan tajunnut, että iso osa mun lemppareista on Maybellinelta 😀 I’m a drug store queeeeen! En myöskään osannut hahmottaa, kuinka pitkä tästä postauksesta tulisi, sori siitä. Jätin siis muutaman kategorian pois, joissa ei niin selkeitä entisiä tai nykyisiä lemppareita edes ole. Kiinnostaisiko teitä muuten samanlainen postaus hius- tai ihonhoitotuotteista?

Kommentit (20)
  1. http://marykay.fi/fi/mary-kay-mineral-powder-foundation-ivory-2

    Kesäisin tämä on ihan luottotuotteeni. Laitan puhdistetuille ja kosteutetuille kasvoille suoraan ja pysyy mattana koko päivän. Jos kovin hikoilee, täytyy vaan yrittää olla pyyhkimättä kasvoja ja silloin ei tarvitse edes lisätä päivän aikana. Talvisin laitan nestemäisen foundationin ensin ja tätä puuterimaista vain häivähdyksen, kuin viimeistely/kiinnityspuuterina.

    1. Aaaa niin tää on niinku meikkipuuteri siis? Mä en jotenkin ole kaverustunut niiden kanssa koskaan, ei tunnu peittävän tarpeeksi :/ Miten mä en oo tainnut koskaan kuulakaan tällaisesta merkistä! 😮

      1. Hassua kyllä, että pääkaupunkiseudulla on eniten ihmisiä, mutta vähiten niitä, jotka on Mary Kaysta koskaan kuullukaan tai saati sit kokeillu ihonhoitotuotteita ja meikkejä. 😀 Ehkä se, ettei tuotteita mainosteta missään ja niitä saa kokeilla ja ostaa vain konsulteilta. Itse olen käyttänyt tuotteita jo 8 vuotta, mutta edelleen törmään ihmisiin, joille on ihan uutta 🙂

  2. Tosi kiva postaus! Osaisitko kertoa mistä Shape Tapen saisi tilattua parhaiten?

    1. Paras, ja luultavasti ainoa, tapa tilata Suomeen on Tarten omilta sivuilta. Kuulemma yli 75 euron tilaukset saa ilman toimituskuluja, mutta tietysti sitten pitäisi hyvänä kansalaisena maksaa tullimaksut 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *