Toimiiko lämpösuoja oikeasti

Yksi hiustenhoidon steppi, jonka meikäläinen on melkeinpä kokonaan jättänyt rutiineistaan pois, on lämpösuojien käyttö. En ole oikeastaan koskaan uskonut, että ne varsinaisesti pysäyttäisivät kuumuuden itseensä, eikä hius pääsisi yhtään kuumenemaan. Kihartaminenhan perustuu siihen, että hius oikeasti kuumenee.

Ainoa syy, miksi olen tällaisia suihkeita käyttänyt, on ollut niiden hoitavuus ja se, että kihara on tuntunut pysyvät hiuksessa kauemmin, kun alla on ollut jokin muotoilusuihke. Mutta suurimman osan ajasta olen vetänyt kihartimen tai suoristimen aikalailla kylmiltään hiukseen, jos nyt pesun jälkeen käytettävää latvahoitoainetta ei oteta huomioon.

Toimivatko ne?

Ja teoriani sai vahvistuksen tällä viikolla, kun luin Hesarista artikkelin juuri samaisesta aiheesta. Siinä haastateltiin asiantuntija Raija Karaa, joka kertoi, että lämpösuojasuihkeet eivät tosiaankaan suojaa lämmöltä, mutta lisäävät hiukseen liukastavia ainesosia, mitkä lopulta kyllä suojaavat hiusta. Tosin eri tavalla, kuin tuotteiden nimestä voisi ajatella. Rauta nimittäin liukuu hiusta pitkin paremmin ja kiharasta tulee tasaisempi ja kauniimpi. Lisäksi ne voivat sisältää muoveja, joiden läpi ilman kosteus ei pääse kiharoita pilaamaan. Näin siis juuri se kestävyys paranee.

Kunhan rauta liukuu hiusta pitkin tasaisesti, ei hiusten muotoilu silloin tällöin vaurioita hiusta. Jos latvaosa on vauroitunut ja rauta jumittuu karheampaan latvaosaan, hius voi koaguloitua. Tällöin hiuksen keratiiniproteiini muuttuu kovemmaksi ja joustamattomaksi alfa-keratiiniksi, mikä näkyy hiusten katkeiluna hiusta harjattaessa. Tätä koaguloitumista kannattaa siis yrittää välttää juurikin liukastavilla muotoilutuotteilla ja puhtailla ja ehjillä muotoiluraudoilla.

En siis aio heittää omiakaan ”lämpösuoja”tuotteita romukoppaan. Niistä voi oikeasti olla hyötyä hiusten suojaamisessa koaguloitumiselta ja ne antavat kampaukseen kestävyyttä. Lisäksi kannattaa muistaa hiuslakka, jonka muovit myöskin suojaavat kiharaa kosteudelta. Lämpösuoja siis suojaa, mutta hiuksen kuumenemista ei mikään ainesosa estä.

LUE MYÖS:
Paras hiustensuoristaja ja -kihartimet
 6 ammattilaisen vinkkiä kestäviin kiharoihin
Miksi hiuksissa ei pysy kihara

kauneus hiukset
Kommentit (3)
  1. Roosa / SOS
    26.7.2019, 09:57

    Niin mielenkiintoinen postaus! Puhuin juuri aiheesta yhdellä PR-toimistolla poiketessani, enkä ollut koskaan aiemmin tajunnut edes miettiä, etteivät lämpösuojat todellisuudessa suojaakkaan lämmmöltä! Itsellä on tällä hetkellä käytössä hiuksille ”aurinkosuoja-suihke”, mutta mietityttää onkohan siitäkään loppupeleissä paljoa hyötyä…

    http://www.shadesofscandi.com

    1. No siis tuostakin on puhuttu ja tuossa samaisessa jutussa sama asiantuntija sanoo että ei ole koska aurinkosuojatuotteiden tarkoitus on suojata eläviä soluja. MUTTA kirjoitin tästä viime kesänä jutun, että hiuksissa suojatuotteilla on eri tehtävä: ne suojaavat hiuksen keratiinia hajoamasta. Siksi loppukesästä hiukset voivat olla katkeilleet, koska keratiinia on UV:n takia hajonnut. Ja se on ihan tutkittu juttu eli kannattaa ehdottomasti jatkaa käyttöä! https://www.lily.fi/blogit/nude/uv-suoja-hiuksille/

  2. Käyn tällähetkellä itse parturi-kampaajan koulutusta, missä opin, että lämpösuojasuihke on oikeastaan kehitetty vain kuluttajan tarpeita varten ja saman asian ajaa kaikki muotoilutuotteet, jotka muodostavat kalvon hiuksen pinnalle ja ”suojaavat” hiusta lämmöltä. Mutta mitään ns. ainesosaa ei ole olemassa, mikä oikeasti suojaisi muotoilurautojen lämmöltä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *