… on Serla, joka on laittanut vessapaperirulliin viestejä meille pöntön käyttäjille. Mutta ei joka pakettiin, että jännitys säilyisi. Näppärä innovaatio. Ehkä on monet kateellisia tämän innovaation keksijälle.

Varmasti on.

Muita hajatuksia:

Voisinko jo luopua pipostani ulkoillessa? (teinien mielestä se on mallia vauva-spurgu, kuvan nähtyäni omasta mielestä mallia urpo)

En voi, tarvii lisää aurinkoa.

Kannattaako sanoa jäniskoiralle, hiljaisessa metsässä rasahduksen kuuluessa, innostuneella äänellä ”onko se pupu?!?”  

Ei kannata, ei.

Kuka on kipannut hiekkaa rekkakuormallisen tai kaksi sille polulle jota me Tarkastajan kanssa kuljetaan?  Kiitos paljon, ei meitä haittaa vaikka joudutaan sen vuoksi kiertämään mutalammikon kautta.

Eipä.

Koiralenkillä alamäessä kulku on paljon sporttisempaa kuin ylämäessä.

Korjaus. Me mitään lenkkeillä. Maleksitaan hitaasti, pysähdytään usein, haistellaan pusikkoja (Tarkastaja), katsellaan lintuja (minä).

Metsästä muualle:

Onko savolaisessa kauppakeskuksessa paljon ihmisiä kun Jonne Aaron laulaa siellä muutaman kipaleen?

Kyllä on, massoittain. Ihmisiä vauvasta vaariin.

Juontajan kysyessä onko paikalla paljon Jonnen faneja, vauvat ja vaarit ja muut niiden väliltä ovat aika hiljaa. Hiljaisia faneja siis. Lähettiinpä kattomaan kun nuapuritkin läks.

Onneksi Jonne itse rähjäisensympaattisella olemuksellaan ja rosoisella laulullaan lämmittää savolaiset nuapurukset taputtamaan ja lauleskelemaan mukana.

Ja jonottamaan nimmareita.

Nyt lopetan.