Big Bang ja metalliset huulipunat

En olisi koskaan uskonut pitäväni metallinhohtoisista tai kimalteita sisältävistä huulipunista, sillä käytän yleensä turvallisen luonnollisia huulikiiltoja tai mattapunia. Urban Decayn Vice Lipstick– lanseeraustilaisuudesta sain goodie bagin mukana testiini Metallized-sarjan huulipunan nimeltä Big Bang, joka on juuri tällaisia pieniä metallisia hippuja sisältä huulipuna.

 

udmetallic1pieni.jpg

 

Kuinkas kävikään, ihastuin sävyyn ensikokeilulta koska se ei ollutkaan niin kimalteleva kuin oletin sen olevan. Tykkään kirkkaan pinkeistä huulipunasävyistä mutta arastelen niiden käyttöä, sillä varsinkin runsaspigmenttiset sävyt tuntuvat loistavan kilometrien päähän enkä tunne oloani silloin kotoisaksi. Big Bang on kaunis ja raikas sävy ja huolimatta pinkeistä kimalteistaan se ei ole liian silmiinpistävä huulipuna. Meikkisiveltimellä levitettynä sen saa levitettyä vielä kevyemmin huulille jolloin se on kaunis läpikuultava pinkki. 

Koostumukseltaan tuote on voidemaisen pehmeä ja täyteläisen oloinen. Huulipunissa on käytetty mm. Aloe Vera-uutetta, jojobaöljyä ja avokadoöljyä, jotka ravitsevat ja pehmentävät huulia. 

 

udmetallic3pieni.jpg

 

Vice- punat on pakattu kauniisiin metallihohtoiseen hylsyihin ja sävyjen nimet ja tyypin näkee pohjasta helposti.

 

udmetallic4pieni.jpg

 

Tämä sävy pääsi jo käyttöön lauantaisissa rapujuhlissani enkä usko että tiemme erkanee vielä pitkään aikaan, Big Bang nimittäin sopii hyvin juhlapunaksi sekä tumman että vaalean silmämeikin kanssa.

 

udmetallic2pieni.jpg

 

Urban Decay Vice huulipunat on myynissä UD:n myyntipisteissä Sokoksilla ja niiden suositushinta on n. 19 euroa. Big Bang- sävyn lisäksi löydät myyntipisteistä 99 muuta ihanaa huulipunasävyä mattaisista mega matte-koostumuksista aina voidemaisempiin puniin. 

*tuote pr-näyte.

Kommentit (5)
  1. Nätti sävy, joka sopii sulle loistavasti. 🙂

  2. Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    8.8.2016, 08:44

    Supernätti sävy! Uskon, että tämä olisi aika täydellinen syksypuna 🙂

    1. Joo syyspunaksi sopii hyvin! Niiden ainaisten tummien viininpunaisten ja ruskeiden syyspunien rinnalle kiva vaihtoehto! 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *