Makeup Revolutionin edullinen ja monipuolinen Glow- paletti

Olen nostanut blogissani esiin muutamia suosikkituotteitani Suomeen keväällä rantautuneesta Makeup Revolution sarjasta. Sarjaa on saatavilla Prismoista ja se on todella tervetullut sarja markettimerkkien valikoimaan mielenkiintoisten ja hinta-laatusuhteeltaan hyvien tuotteiden vuoksi. Maailmalla sarjaan ovat ihastuneet niin kuluttajat kuin ammattilaisetkin ja moni tuote on verrattavissa kalliimpiin kilpasisaruksiinsa. 

Ihan ensimmäiseksi ihastuin voidemaiseen contour-palettiin, jossa oli yllättävän hyvät sävyt jopa vaalealle iholle. Toiseksi ihastusta aiheutti meikinkiinnityssuihkeet, joita on verrattu jopa kulttimaineisiin Urban Decayn meikinkiinnityssuihkeisiin. 

 

makeup revolution palettipropieni.jpg

 

Luomiväripaletit ovat olleet myös vaihtelevasti mieleeni, joissain paleteissa on todella hyviä kermaisia ja pigmenttisiä sävyjä, mutta en ehkä lopulta innostunut niistä yhtä paljon kuin sarjan kasvopaleteista. Parhaimmistoa ovatkin mielestäni contour- ja highlight-paletit, sillä niissä on pigmenttiä ja hyviä sävyjä. 

 

Makeup Revolution Pro Glow2pieni.jpg

 

Yksi paletti, josta innostuin oikeastaan vähitellen enemmän ja enemmän on Ultra Pro Glow– paletti, joka sisältää kahdeksan highlight-sävyä, jotka sopivat moneen ihonsävyyn. Osalle sopii selkeästi paremmin kultaiseen taittavat sävyt ja toisille, kuten minulle taas shampanjaiset sävyt. 

 

Makeup Revolution Pro Glow3pieni.jpg

 

Paletissa on sävyjä vaaleasta shampanjasta pinkkiin, persikkaiseen ja kultaiseen. Poskipäiden ja nenänvarren lisäksi vaaleimpia sävyjä voi käyttää silmän sisänurkassa tai miksei luomivärinäkin, joten paletti on mielestäni varsin monikäyttöinen. Makeup Revolution kehottaa kokeilemaan sävyjä myös suihkeiden kanssa kostella levitettynä, jolloin niistä irtoaa vielä enemmän pigmenttiä ja kiiltoa. 

 

Makeup Revolution Pro Glow1pieni.jpg

 

Olen sarjaa käyttäessäni tehnyt yhden lisähuomion palettien suhteen, josta annan sille lisäpisteitä. Olen nimittäin pudottanut paletteja monta kertaa lattialle ja yksikään värinappi ei ole mennyt rikki. Halvemmissa ja kuivemmissa luomiväreissä ja puutereissa tämä tapahtuu yleensä ensimmäisestä lattialle putoamisesta. 

 

Makeup Revolution pro glow swatchit.jpg

Makeup Revolution Pro Glow7.jpg

 

Palettia on saatavilla osasta Prismoista ja sen lisäksi sitä on saatavilla Foodien verkkosivuilla täällä. Paletin hinta on n. 13 euroa, joten yhden värinapin hinnaksi tulee alle 2 euroa. Monesta Makeup Revolutionin paletista löytyy peili, joka kruunaa paletin, mutta tästä paletista se valitettavasti puuttuu. 

 

Oletteko jo kokeilleet Makeup Revolutionin meikkejä? Vinkkejä hyvistä tuotteista otetaan vastaan! 

 

 

*tuote saatu testiin

*kaupallinen yhteistyö 

 

 

Kauneus Meikki Testit

Hurmaava ja tehokas C-vitamiini seerumi

Olen viime aikoina yrittänyt oikein toden teolla imeä tietoa erilaisista kosmetiikan raaka-aineista ja varsinkin ikääntymisen ehkäisyyn vaikuttavista raaka-aineista. Olen aiemmin kirjoittanut blogissani A-vitamiinista ja retinoleista (täällä), sekä erilaisista hapoista (täällä). 

A-vitamiinia ja retinolia pidetään tehokkaimpana kosmetiikan raaka-aineena ja lääketiedekin tunnustaa niiden vaikuttavan ihon ikääntymisen ehkäisyyn. Toisena tehokkaana vitamiinina heti A-vitamiinin jälkeen pidetään C-vitamiinia, eli askorbiinihappoa. 

C-vitamiini uudistaa ihoa, edistää kollageeniin muodostusta ja suojaa ihoa auringon haittavaikutuksilta, joten sitä suositellaan käytettävän erityisesti aamuisin. C-vitamiini suojaa ihoa myös saasteilta, stressin vaikutuksilta ja se on hyvä antioksidantti iholle. 

C-vitamiinia on monissa tuotteissa, mutta ollakseen oikeasti tehokas sen prosentuaalinen määrä tuotteessa tulee olla korkea. C-vitamiinin ongelma on myös siinä, että altistuessaan valolle ja ilmalle se menettää tehonsa, jonka vuoksi sitä tulisi säilyttää pimeässä ja oikeanlaisessa pullossa, esim. pumppupullossa. Kun C-vitamiinia sisältävä seerumi muuttuu oranssisemmaksi, se on alkanut mennä piloille ja tuotteen hyöty on poissa. 

C-vitamiini on kuitenkin niin suosittu raaka-aine, niin valmistajat kehittävät siitä jatkuvasti pysyvämpiä ns. stabiloituja muotoja.  

 

Nowexpert C-vitamin booster2.jpg

 

Novexpertin Vitamin C Booster on stabiloitu C-vitamiiniseerumi, joka sisältää peräti 25% C-vitamiinia, joka on todella paljon. Tehokkaasti uudistava ja kirkastava tuote on anti-age-tuote, joka vahvistaa ihon kollageenin tuotantoa. Tuote vähentää pigmenttimuutoksia, kirkastaa ja siloittaa ihoa. Tuote on luonnonkosmetiikkaa, se sopii myös herkälle iholle ja sitä voi käyttää seerumina tai sekoittaa toiseen tuotteeseen. 

En ollut käyttänyt C-vitamiinituotteita ihollani aiemmin, joten tottumattomana tuote kihelmöi aluksi. Koska käytän happotuotteita ja retinolia säännöllisesti niin tuntui, että iho alkoi kuivumaan, joten harvensin tuotteen käyttöä joka toiseen päivään. Parin viikon jälkeen iho tuntui tottuneen tuotteeseen ja lisäsin sen päivittäiseen käyttöön. Ainoastaan silloin, kun käytän retinolituotteita en laita C-vitamiina tai muita happotuotteita iholle. Edelleen, jos iholla on haavoja tai rikkinäisiä kohtia, niin seerumi kirpaisee hetkellisesti. 

 

Nowexpert C-vitamin booster1.jpg

 

Novexpertin Vitamin C Booster on yhtä ihanan tuoksuista, kuten viime vuonna ihastuksia aiheuttanut hyaluronihapposeerumi Novexpert Booster Serum with Hyaluronic Acid, jonka valitsin vuoden parhaimmaksi seerumiksi täällä. C-vitamiini boosterin karkkisen sitruksinen tuoksu on yhtä herkullinen ja olen ainakin näiden kahden tuotteen perusteella ihan myyty sarjalle. 

En osaa sanoa, onko ihoni parin kuukauden käytön jälkeen huomattavasti kirkastunut tämän tuotteen avulla, sillä käytän muutenkin paljon kirkastavia ja kuorivia tuotteita. Sameaa ihoa minulla ei ole kuitenkaan ollut aikoihin ja iho on myös tasaisemman tuntuinen. Olen ollut myös huomaavinani, että mustapäiden määrä olisi vähentynyt, mutta se voi johtua kaikkien happotuotteiden kuorivasta yhteisvaikutuksesta. 
 
Nyt kesän kynnyksellä tuote on joka tapauksessa loistotuote aurinkoa vastaan. Mitä vanhemmaksi tulen, pisamani ovat alkaneet muuntua epämääräisiksi pigmenttiläiskiksi, joten odotan miten C-vitamiinituotteet vaikuttavat siihen puoleen kasvoillani. 
 

Tuotetta on saatavilla Sokoksista. 

Onko joku käyttänyt tuotetta? Tai onko C-vitamiinituotteisiin tykästyneitä? 

*tuote saatu testiin 

 

Kauneus Iho Meikki Testit