Ensimmäinen boxikokemus – luonnonkosmetiikan Jolie box

Kosmetiikkaboxit ovat loistava tapa tutustua uuteen kosmetiikkaan, mutta en ole niitä koskaan tilannut. Kuukausittainen yllätysboxi kuulostaa toisaalta ihanalta juuri yllätysten vuoksi, mutta toisaalta riskinä on se, ettei joku tuote miellytäkään. Ja sekös harmittaa, varsinkin kun yritän pitää purkkimäärää jotenkuten aisoissa ja yritän kuluttaa kaikki tuotteet pohjia myöten loppuun ennenkuin ostan uuden. 

Jos jonkun boxin tilaisin, se voisi mahdollisesti olla luonnonkosmetiikkaa, sillä olen ihan ummikko luonnonkosmetiikan suhteen. En oikein edes osaa ostaa tuotteita kaupoista, koska en tunne brändejä, en tiedä millaisia tuotteet ovat laadultaan ja lisäksi olen tarkka tuotteiden tuoksumaailman suhteen. 

 

Jolie Box huhtikuu8.jpg

 

*Jolie box on luonnonkosmetiikan boxi, joka on jännittävä tapa tutustua luonnonkosmetiikan maailmaan. Boxin sisältö on kuukausittain rakennettu jonkin teeman ympärille ja se sisältää 4-6 tuotetta, joista vähintään 2 on normaalikokoista tuotetta.

Boxin tuotteet on valittu niin, että ne sopivat kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille ja mukana on Jolien bestseller-tuotteita ja limited edition tuotteita. Boxin mukana tulee teemaan liittyvä kirje, jossa on tarkempaa kuvausta tuotteista, raaka-aineista ja tuotteiden käyttötarkoituksista. 

 

Jolie Box huhtikuu7pieni.jpg

 

Sain testiini huhtikuun boxin, jonka teema pursuaa kevättä ja se sisältää tuotteita kevättä ja kesää kohden. Mukana tuleva kirje kertoo tarkemmin tuotteista ja se on mielestäni iso plussa boxille, sillä tuotteet eivät kerro minulle mitään, enkä välttämättä olisi päässyt yhtä hyvin niihin sisälle. 

Ensimmäisenä kiinnostukseni herätti minikokoinen jauhedeodorantti nimeltä The Ohm Collection Deo Dorant. Jauhemuodossa oleva deodorantti on alumiiniton ja se tuoksuu herkulliselle laventelille. Deodorantin tehokkuus perustuu villinä luonnossa kasvaneisiin, luomuviljeltyihin ja kylmäpuristettuihin kasveihin. Tuote on vegaaninen ja sen kestoksi luvataan puolisen vuotta. Tuotetta on saatavilla kahdessa eri tuoksussa.

Jauhedeodorantti kuulosti oudolta, mutta se toimii siten, että jauhetta otetaan pieni määrä sormenpäihin ja levitetään kainaloiden iholle. Tuotetta voi käyttää myös kesällä varpaisiin. Testasin deoa pari päivää ja tuote piti kainalot kuivina ja tuoksuttomina, vaikka vähän jännitin miten se toimii. 

 

Jolie Box huhtikuu5pieni.jpg

 

Toinen täysikokoisista tuotteista on CÍME Recette De Purete -puhdistusöljy, joka lupaa puhdistaa vedenkestävänkin meikin. Käytän itse päivittäin öljyputsareita kaksoispuhdistuksessa, joten kiva kokeilla vaihteeksi luonnonkosmetiikan versiota.

Öljy on tarkoitus laittaa kuivalle iholle, kostuttaa sormenpäät ja hieroa öljyä, jolloin se muuntuu emulsiomaisemmaksi. Verrattuna käyttämiini öljyihin, koostumus on aika jämäkkää, mutta vesi pehmentää sen liukuvammaksi. Tuoksu on mieto, jollain tavalla hennon eteerinen ja miellyttävä. Tuote jättää iholle jonkinlaisen pinnan ja sitä sai huuhdella aika pitkään pois. Tunsin, että kasvot oli pestävä vielä vaahdolla, ennenkuin ne tuntuivat puhtailta. 

 

Jolie Box huhtikuu3pieni.jpg

 

Toinen täysikokoinen tuote, Iroisie Premier Soin Anti-âge – voide on deodorantin tavoin laventelin tuoksumaailmassa. Voide on päiväkäyttöön tarkoitettu ja ihanteellinen meikinalusvoiteeksi. Laventelin tarkoitus on ehkäistä tulehduksia ja se toimii antibakteerisesti ja helpottaa ihon hormonaalisia oireita. Kevyt emulsiovoide sopii normaalille, rasvoittuvalle ja herkälle iholla. Kuivaihoiselle suositellaan käytettäväksi lisäksi kosteuttavaa seerumia.

Raaka-aineina voiteessa on etelänarnikki, joka elvyttää pintavedenkiertoa, sekä suojaavaa ja kosteuttavaa merilevää. Luulin tuotteen olevan kuvauksen perusteella kevyempää koostumukseltaan, mutta se on aika täyteläistä ja tuntui kosteuttavan ihoani ihan hyvin. Alle laitoin hoitovettä ja seerumia tuomaan lisäkosteutta ja se on riittänyt pintakuivalle iholleni. Tuotteen tuoksu ei ole miedommasta päästä, mutta itse tykkään laventelista, joten pidin siitä. Mielestäni tuoksu ei kuitenkaan jää iholle vaan se tuoksuu hetken aikaa tuotetta, kun levitän tuotteen. 

 

Jolie Box huhtikuu4pieni.jpg

 

Matkakokoisena tuotteena boxissa on Weleda Arnica Sports Shower Gel– suihkugeeli, joka on raikas, ihanan pehmeästi vaahtoava suihkugeeli. Tuote ei kuivata ihoa ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tässäkin on laventelia tuoksua, mutta raikas rosmariini tuo potkua ja raikkautta joukkoon. Voisin käyttää päivittäin eikä tuote ole mielestäni mitenkään sporttihenkinen nimestään huolimatta. 

 

Jolie Box huhtikuupieni1.jpg

 

Testikokoinen pakkaus on tuotteesta Sóley GLÓey Purifying Exfoliator-kuorintavoide. Rakeet ovat oliivirakeita ja lisäksi tuotteessa on kookos-, manteli-, ja aprikoosiöljy kosteuttamassa ja pehmittämässä ihoa. Rakeet olivat miellyttävän tuntuisia ja pieniä. Kasvot eivät tuntuneet kiristävän nahkeilta kuorinnan jälkeen ja iho jäi miellyttävän pehmeäksi. 

 

Jolie Box huhtikuu2pieni.jpg

 

Huhtikuun teema ja laventeli upposi minuun, sillä tykkään laventelin tuoksusta, ulkonäöstä ja väristä. Laventelin tuoksu taitaa jakaa kahteen leiriin, joten jollekin toiselle boxissa voisi olla liikaa saman tuoksumaailman ympärillä olevia tuotteita.

Boxin tuotteista oikeastaan kaikki jäi minulla käyttöön, joten tykkäsin boxin sisällöstä. Minipurkki jauhedeodoranttia lähtee matkalle mukaan pienen koon vuoksi ja päivävoide on ollut nyt ilmojen lämmetessä riittävän kosteuttavaa iholleni. Tällä hetkellä käytössä ollut Biothermin puhdistusöljy alkaa olla loppunut, joten boxin mukana tuleva öljy jää myös käyttöön. Se vaatii mielestäni vaahdon tai miselliveden parikseen, jotta saan toivomani puhtauden tunteen iholle.  

 

Jolie Box huhtikuu6pieni.jpg

 

Boxin arvo on kaksinkertainen ja lisäksi mukaan saattaa silloin tällöin livahtaa esim. raakasuklaata tai muita herkkuja. 3kk boxi hinta on 79 euroa ja 6kk boxi on 139 euroa.

Boxia voi tilata *täältä:

 

Oletteko te boxien tilaajia? Tai tilaako joku juuri Jolien boxia? Millaisia kokemuksia? 

 

*postauksen tuotteet saatu

*postaus sisältää affiliate-linkkejä 

 

 

 

Kauneus Iho Meikki Testit

Toimivat ja edulliset Makeup Revolutionin meikkisuihkeet

Olen koukuttunut meikinkiinnityssuihkeisiin ja ne ovat avaintuotteita kestävään meikin salaisuuteen. Normaalisti päivän aikana katoavat poskipunat ja aurinkopuuterit ovat paikoillaan vielä tuntienkin jälkeen, eikä kiiltelevä otsani tarvitse puuteria. Myös liian puuterinen, kuiva ja pakkeloitu meikkipohja pelastuu meikinkiinnityssuihkeilla ja ihosta tulee kuulaamman näköinen.

Vaihtelen suihkeita vähän vuodenajan mukaan, kesällä iholleni päätyy kiiltelyä hillitsevät suihkeet, kun taas talvella kosteuttavammat suihkeet ovat selkeästi miellyttävämpiä käytössä.  

 

Makeup Revolution Pro Fix suihkeet2pieni.jpg

 

Jokin aika sitten Suomeen ja Prismoihin rantautuneella lontoolaisella Makeup Revolution-sarjalla on valikoimissaan meikinkiinnityssuihkeita vähän edullisemmasta hintaluokasta. Olen päässyt tutustumaan sarjaan aika kattavasti ja valinnut sieltä suosikkituotteitani ja niihin kuuluvat ehdottomasti meikinkiinnityssuihkeet. Hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia tuotteita on verrattu jopa kulttimaineisiin Urban Decayn vastaaviin suihkeisiin. 

Oma suosikkini suihkeista on PRO FIX Amazing Makeup Fixing Spray, joka kiinnittää meikin ja se pitää meikin selkeästi paremmin paikoillaan, kuin ilman suihkeita. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ja se lupaa suojata meikkiä myös sääolosuhteilta, eli vaikka vesisade yllättäisi, niin meikkipohjan pitäisi pysyä paikoillaan. Vesisade- tai hikijumppatestiä en ole kokeillut, mutta sen sijaan tarkastelin peilistä otsani kiiltotilannetta työpäivän aikana ja suihke selkeästi hillitsee myös rasvoittumista. Tuote ei tee ihoa mattapintaiseksi mutta auttaa sen verran, ettei tehnyt mieli lisäillä puuteria.

PRO FIX Oil Control Fixing Spray pitää sen sijaan ihon selkeästi mattaisempana, eikä otsa tunnu rasvaiselta. Oil Control-suihkeet tekevät usein iholle ikäänkuin hennon kalvon ja ne tuntuvat kuivemmalta. Siitä syystä olen itse tykännyt Amazing Makeup Fixing Spraysta enemmän, sillä se tuntuu jättävän ihon pinnan kuulaammaksi. 

Suihkeet ovat kätevässä laukkukokoisessa 100 ml pullossa. PRO FIX-suihkeet eivät tuoksu nenääni oikeastaan miltään. Mikään hienojakoisin suihkahdus pumpusta ei tule ja kasvot ovat kosteat hetken aikaa. Ohjeistuksessa sanotaan, että tuote kannattaa suihkuttaa 20-25 cm etäisyydeltä, mutta itse olen suihkuttanut tuotetta jopa 30-40 cm etäisyydeltä. 

 

Makeup Revolution Pro Fix suihkeet7pieni.jpg

 

Makeup Revolutionilla on lisäksi PRO BASE Aqua Priming Base– kosteuttava pohjustussuihke, joka on tarkoitus laittaa iholle ennen meikkiä hoitotuotteiden jälkeen. Vitamiineja sisältävässä tuotteessa on jokin tuoksu, ehkä aavistuksen ruusuinen. Tuotetta voi suihkia myös päivän aikana meikin päälle raikastamaan kasvoja.

 

Makeup Revolution Pro Fix suihkeet3pieni.jpg

 

Mielestäni suihkeet ovat noin yhdeksän euron hintaansa nähden yllättävän hyviä kiinnityssuihkeita. Ne pitävät meikin paremmin paikoillaan, hillitsevät otsan kiiltelyä ja ovat kaikin puolin kelpotuotteita. En nyt itse lähde vertaamaan tuotteita UD:n suihkeisiin, mutta eivät ne oikeastaan tunnu eroavan niistä huomattavasti.

Pääsin testaamaan suihketta myös ”ääriolosuhteissa”, sillä unohdin kerran aamutokkurassa lisätä silmämeikinpohjustusta ja tajusin asian vasta luomivärin levityksen jälkeen. Muistin kuulleeni, että joku käytti suihkeita kiinnittämään luomivärit jälkikäteen ja suihkutinkin tuotetta varovasti silmät tiukasti kiinni(!) myös silmäluomille. No, ihan niin heavy-tuote suihke ei ollut, että luomivärit olisivat pysyneet rasvoittuvilla silmäluomillani ja päivän päätteeksi luomivärit olivat vähän kasaantuneet. 

 

Makeup Revolution Pro Fix suihkeet6pieni.jpg

 

Tuotteita on saatavilla osasta Prismoista ja täällä https://www.foodie.fi/products/collection/makeup-revolution

 

Oletteko jo testailleet Makeup Ravolutionin tuotteita? Miltä ne vaikuttavat teidän mielestä? Onko jotain suosikkeja? 

 

*kaupallinen yhteistyö

*tuotteet saatu testiin 

 

 

 

 

Kauneus Meikki Testit