Talvinen nudelakka

Viime kesänä Espanjan matkallani haalin Kikosta uusia kynsilakkoja kokoelmaani ja ihastuin nudesävyyn 327, joka tuntui kuitenkin kesälakaksi liian viileän sävyiseltä ja se jäi odottamaan talvea. 

 

kikokynnetpieni.jpg

 

327 Nude on täydellinen talvisävy, se on mattainen puuteriroosa, joka taittaa aavistuksen verran violettiin. Lakka on peittävää ja vaatii levittäessä hieman huolellisuutta, jotta sen saa levitettyä kauniisti kynnen pinnalle. Yksi kerros jää helposti raidalliseksi, joten ihanteellinen paksuus on kaksi lakkakerrosta.

 

kiko lakka16.JPG

 

Jaksan hehkuttaa Kikon kynsilakkoja vuodesta toiseen, sillä ne ovat edullisia ja laadultaan todella hyviä lakkoja. Edullisimmat lakat maksavat 3,90 euroa ja lakkoja saa usein alennuksesta alle 2 euron. Värivaihtoehtoja on useita kymmeniä, joista on vaikea valita suosikkiaan, sen verran herkullisia sävyjä on tarjolla. 

Hinnat nähtyään voisi ajatella, että lakat ovat huonolaatuisia, mutta päinvastoin ne ovat kestäviä ja pysyvät juoksevina pitkään. Kaapistani löytyy pari vuotta vanhoja kynsilakkoja, jotka ovat edelleen käyttökelpoisia ja pulloissa on vielä puolet jäljellä, sen verran riittoisia ne ovat. 

 

kiko lakka00.JPG

 

Kikon liikkeitä löytyy ympäri Keski-Eurooppaa, mutta heiltä löytyy myös verkkokauppa ja kuljetus on Suomeen. Kikolla on myös muita ihan mahtavia tuotteita myynnissä, joista lempituotteitani ovat mm. harmaanruskea kulmakynä ja edullinen lasiviila kynsille. 

Oletko sinä kokeillut Kikon tuotteita? 

 

 

Kommentit (6)
  1. hermoraaste
    3.2.2016, 21:04

    Kikon vihreä peitevoideaine-juttu on pelastanut mun punaisena meikkivoiteen ja puuterin ja haarniskakypäränkin alta helottavan naaman! Kynsilakat on ihania ja värivalikoima on huikea, meikkisuditkin on ihan kelpokamaa. Viimeks ostaessani sain kaupanpäällisenä sinisen rajauskynän, joka on kyl ihan Urban Decayn kynien veroinen 🙂 Kiko on ihan mahtava!

    1. Eikö olekin! Mulla on myös yksi pullea häivytyssivellin, joka on myöskin kelpokamaa. Peitevoiteita en ole kokeillut, täytyypä tutustua! 🙂

  2. Ihanan varinen lakka! Mulla on vahan samanvariset Kikon lakat 319 ja 371. Ma olen tykannyt Kiko brandista melkein vuosikymmenen! Ensimmainen ostos oli aikoinaan aurinkopuuteri jonka ostin Milanon matkallani. Sen jalkeen olen todella monia meikkeja ja kynsilakkoja ostanut. Lempi tuotteeni ovat geelirajaus, kynsilakat ja muutama kiintea luomivari. Laitoin juuri tilauksen menemaan Kikon nettikauppaan. 🙂

    1. Sama juttu, Kikoon on päästävä joka reissuilla, jos vain maassa sellainen sijaitsee. Nettitilausta  harkitaan myös täällä paraikaa 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *