Harjunpää – Väkivallan virkamies – Matti Yrjänä Joensuu 1976

Harjunpää – Väkivallan virkamies – Matti Yrjänä Joensuu (1976) 269 sivua – Otava

Löysin mökiltä muutaman Harjunpää-kirjan, joista Väkivallan Virkamies on ilmeisesti ensimmäinen. Tykkään pohjoismaisista dekkareista ja olen ahminut kaikki Jo Nesbon Harry Hole-sarjan kirjat. Odotinkin aika paljon tältä suomalaiselta klassikkodekkarilta. Petyin pahasti.

Pidän aivot narikkaan-dekkareista sen takia, että niissä on yleensä alkoholisoitunut tai muuten rikkinäinen poliisi, joka joutuu selvittelemään kummallisia rikoksia. Juoni kulkee nopeasti ja koko ajan tapahtuu.

Harjunpää – Väkivallan virkamies on toisenlainen kirja. Ensimmäiset viisikymmentä sivua käydään läpi lähinnä poliisiaseman sisustusta ja sitä millaista on olla tylsässä kokouksessa tai odottaa puhelimen soimista. Jännitystä rakennetaan kuvailemalla sitä, kuinka paljon päähenkilöä pelottaa aina yötöihin lähtiessä. Kotona on perhe, joka tavataan lähinnä puhelimen välityksellä. Jossain kirjan puolessa välissä sitten tapahtuu. Harjunpää lähtee kolleagansa kanssa työkeikalle. Tämä keikka osoittautuukin vääräksi hälytykseksi ja poliisit palaavat nolostuneena takaisin työpaikalle.

Kirjan murhatapaus on tyypillinen suomalainen rikos. Alkoholisoitunut eläkeläinen kuolee känni-illan päätteeksi. Rikosta selvitetään ja jossain kohtaa tuntuu siltä, että kirja pääsee todella käyntiin. Sitten taas Joensuu käyttää pitkän aikaa kertomalla miten tapaus olisi voinut selvitä, jos poliisit olisivat haastatelleet oikeaa henkilöä, mutta inhimillisen virheen vuoksi tämä jää tekemättä. Tällä halutaan varmaankin painottaa sitä, miten sattumanvaraista poliisinkin työ oikeasti on. 

Henning Mankkelin dekkarissa poliisi menee talonäyttöön ja löytää luurangon sattumalta talon pihalta. Joensuun kirjassa poliisi olisi voinut löytää jotain, mutta sattumalta ei löydäkään.

Kirjan ainoa murhatapaus ratkeaa sitten aivan kirjan viimeisillä sivuilla. Syyllisistä ei anneta mitään vihjeitä ennen tätä.

Harjunpää – Väkivallan virkamies voisi olla oppikirja siitä, millaista poliisin työ on oikeasti ollut 70-luvulla. Tylsää odottelua ja väärien hälytysten perässä juoksemista. Oikeita rikoksia selvitetään haastattelemalla kymmeniä ihmisiä, jotka eivät tiedä mistään mitään. Talonmiehen asunnossa haisee kissanpissa ja tupakka käryää. Väkivallan uhka leijuu jatkuvasti mielessä ja pelko on aina läsnä.

Kirjassa kuvataa kuoleman jälkeen ruumiille tapahtuvia asioita hyvin realistisesti. Missä vaiheessa mikäkin osa ihmisestä turpoaa ja mitä nesteitä valuu minnekin.

Kirja on voinut julkaisuajankohtanaan olla hyvin järkyttävä teos. Nykyään kaikissa poliisisarjoissa tapahtuu kammottavampia asioita, eikä pelkkä ruumilla mässäily anna lukijalle juuri mitään. 

Odotin lukevani jännittävän kesälomakirjan, mutta sain tylsän dokumentaarisen teoksen poliisin elämästä 70-luvulla. Tuntuu siltä, että minua on huijattu. Eikö sinustakin tuntuisi huijaukselta, jos Dan Brownin seuraavassa kirjassa Robert Langdon vain tutkisi vanhoja uskonnollisia symboleita kirjastossa, eikä mitään tapahtuisi?

Harjunpää – Väkivallan virkamies lyhyesti

2/5 Helsinkiläisen väkivaltapoliisin tylsää arkea 70-luvulla

Hyvää

  • Hieno aikamatka 70-luvun Helsinkiin
  • Ilmeisen realistinen kuvaus

Huonoa

  • Tylsä
kulttuuri kirjat

Vaimotesti – Graeme Simsion (2014)

Vaimotesti – Grame Simsion (2014) Suomentanut Inka Parpola – 333 s Otava

Pikkuhiljaa neljääkymppiä lähestyvä genetiikan professori Don Tillman ei ole löytänyt itselleen sopivaa vaimoa. Ihmissuhteet ovat tuottaneet Donille epäloogisuudessaan monenlaisia pulmia. Ratkaistakseen vaimo-ongelman, päättää Don tarkastella asiaa tietelliseltä näkökannalta ja hän aloittaa Vaimotestin. Vaimotestissä potentiaalisten kumppanien on täytettävä kyselylomake, jonka perusteella Don selvittää, onko yhteiselolle mahdollisuuksia. 

Kyselylomakkeessa on vaatimuksia lempijäätelöstä painoindeksiin, koulutustasoon jne. Näiden tavoitteena on estää uusien Aprikoosijäätelökatastrofien syntyminen. Valitettavasti naiset eivät olekaan kovin mielissään vaimotestistä. Loppujen lopuksi testin mukaan parhaiten menestyvät kumppanit eivät käytännössä sovikaan Donin vaimoiksi. Don päätyy kollegansa Genen huijaamana treffeille Rosien kanssa. Rosien pisteet vaimotestissä ovat todella huonot, mutta jostain syystä Rosiesta on vaikea päästä eroon.

Tämän juonikuvauksen perusteella jokainen lukija osaa varmasti arvata mitä kirjassa tapahtuu. Vaimotesti on Graeme Simison esikoisromaani. Simison kertookin, että hän on oppinut kirjoittamaan käsikirjoituskurssilla. Vaimotesti voisikin olla täydellinen romanttinen komediaelokuva. Siinä on hauska lähtöasetelma ja sopiva määrä kiinnostavia hahmoja.

Päähenkilö Don on omalla alallaan lahjakas, mutta sosiaalisesti melko kömpelo. Kirjassa kerrotaan, että Donilla on todettu nuoruudessa useita mielenterveyden ongelmia, mutta kertojana hän kuitenkin tekee selväksi, ettei koe olevansa minkäänsorttinen potilas. Tämä käy hauskasti ilmi, kun Don kutsutaan pitämään luentoa autistisille lapsille. Hänelle vihjaillaan monessa kohtaa, miten hän pystyy varmasti samaistumaan näihin lapsiin. Don ei tunnu täysin ymmärtävän minkä vuoksi näin olisi. Hänellä vain sattuu olemaan minuutilleen aikataulutettu elämä ja täydellisen looginen tapa suhtautua maailmaan.

Donin kollega ja läheisin ystävä on Psykologian professori Gene, jonka henkilökohtaisena tavoitteena on harrastaa seksiä jokaisesta maailman maasta kotoisin olevan naisen kanssa. Tämä tuo kontrastia Donin sosiaalisesti rajoittuneeseen elämään, sekä tietysti ristiriitoja Genen perhe-elämään. Rosie taas on kirjan villi kortti, mysteerinainen jonka menneisyys on täynnä salaisuuksia.

Vaimotesti on täydellinen lomakirja. Se on humoristinen romaani, jota lukiessa on välillä pakko nauraa ääneen. Se herättää ajatuksia parinmuodostuksesta, ihmissuhteiden epäloogisuuksista, autismin kirjon erilaisista oireista ja näiden asioiden yhteensovittamisesta.

Goodreadsin arvosteluissa kirjaa on kritisoitu siitä, että se tekee autistimista pelleilyä ja nauraa päähenkilön rajoitteille. Minä olen eri mieltä. Kirjassa esitetään mainiosti, miten eri tavalla maailman voi nähdä ja miten kaikista vastoinkäymisistä on mahdollista selvitä, kunhan vain näkee tarpeeksi vaivaa.

Kaikki Donin ystävät tukevat häntä parhaansa mukaan. Kirjassa tietysti nauretaan autismille tai aspergerin oireyhtymälle, mutta ei pahalla tavalla, vaan positiivisesti, yhdessä päähenkilön kanssa. Parhaimmillaan kirja antaa näkökulman aspergerin oireyhtymään ja siihen omalaatuiseen logiikkaan joka Donilla on. Muutama tunti kirjan lukemisen jälkeen huomasin ajattelevani asioita hieman samaan tapaan kuin kirjan päähenkilö. Useamman päivän päästä teoksen tapahtumat ovat kuitenkin unohtuneet, samalla tavalla kuin hömppäelokuvan katselun jälkeen.

Vaimotesti ei tee lähtemätöntä vaikutusta, mutta tarjoaa erinomaista viihdettä.

Vaimotesti lyhyesti

3/5 Täydellinen romanttinen komedia kirjan muodossa, pienellä kantaaottavalla näkökulmalla.

Hyvää

  • Don on hauska hahmo
  • Kevyttä huumoria, joka välillä onnstuu yllättämään
  • Helppo kirja

Huonoa

  • Kepeä kirja – ei jätä jälkeä
  • Ei suuria yllätyksiä
kulttuuri suosittelen kirjat