Kun omiin ajatuksiinsa voi luottaa – ero

Olen ollut elämäni aikana varsinaisessa parisuhteessa neljä kertaa. Neljä kertaa olen myös rakastanut. Ensimmäinen parisuhde kesti puolitoista vuotta, toinen viisi vuotta, kolmas seitsemisen vuotta ja tämä viimeinen puoli vuotta.

Vaikka edellisessä kirjoituksessani kerroin, että minun on vaikea luottaa omiin ajatuksiini masennukseni vuoksi, vaistoni kuitenkin pelaavat moitteettomasti. Vaikka olen aina kokenut alemmuutta älykkyyden perinteisessä merkityksessä huijarisyndroomaan asti, väitän, että minulla on tunneälyä. Olen yrittänyt selittää Samin vajavaista parisuhdeolemista hänen väsymyksellään, luonteidemme eroavaisuuksilla ja muilla seikoilla. En kuitenkaan ole päässyt yli siitä, että tämä ei ole tuntunut sellaiselta, kuin parisuhteen alun pitäisi tuntua. En ole kokenut huumaa Samin puolelta. Se on vaikuttanut myös minun huumaani.

Otin eilen puheeksi minua vaivaavat asiat ja meillä oli hyvä keskustelu. Sami myönsi, että voisi olla aloitteellisempi ja ottaa minua huomioon enemmän niinä päivinä, kun emme tapaa. Hetken aikaa kaikki oli hyvin, kunnes kysyin, että kai hän kertoisi, jos olisi muutakin. Sain epäröivän joon vastaukseksi enkä voinut jättää asiaa sikseen. Totesin, että ei kuulostanut vakuuttavalta ja kysyin, onko muutakin. Sitten Sami alkoi avautua siitä, että on viime päivinä pohtinut, miksei hän pysty edelleenkään vastaamaan rakkaudentunnustukseeni.

Parisuhteemme päättyi, koska hän ei rakasta minua. Olen kuulemma kaikkea, mitä hän naiselta ja tyttöystävältä toivoo, ja hän halusi rakastaa minua, mutta tunne ei vain koskaan syventynyt. En kirjoita tänään enempää, koska muuten alan jälleen itkeä. Olen itkenyt eilen ja tänään niin paljon, että minulla ei ole enää varaa syödä enempää särkylääkkeitä itkemisen aiheuttamiin päänsärkyihin. En myöskään halua mennä töihin silmät muurautuneina umpeen.

Nyt aion velloa pettymyksen, itsesäälin ja riittämättömyyden tunteissa jonkin aikaa. Juuri tällä hetkellä deittailuun palaaminen tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta enää ikinä koskaan milloinkaan. En jaksa tätä kelpaamattomuuden tunnetta enää. Ehkä joskus tulevaisuudessa tämäkin blogi kuitenkin palaa alkuperäiseen tarkoitukseensa ja jatkan siitä, mihin jäin – mieheen nro 44.

Niin ja jotta elämä olisi vielä hiukan ilkeämpää ja ironisempaa, eräs vanhimmista ystävistäni oli eilen synnyttämässä esikoistaan samaan aikaan, kun omat perhehaaveeni saivat taas potkun munille. Olen älyttömän onnellinen hänen puolestaan, mutta tuo ihana perhetapahtuma korosti taas sitä, miten kaikki ystäväni ympärilläni saavuttavat niitä unelmia, joita itse en ole lähelläkään. Luulen, että alan hiljalleen suunnata ajatukseni sellaiseen tulevaisuuteen, jossa minulla ei ole lapsia. Jore Marjarannan sanoin: haaveet kaatuu.

suhteet parisuhde sinkkuus rakkaus
Kommentit (1)
  1. Mie kans...
    5.5.2022, 20:49

    ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *