Poikaystävä

Kun aloitin tämän blogin, olin miltei menettänyt uskoni. Siinä vaiheessa treffikumppaneita oli kertynyt 31 kappaletta vajaan vuoden aikana. Nyt tässä vaiheessa, kun miehiä on kasautunut 43 (Sami nro 42), vaikuttaisi siltä, että tuo lista ei pitene – ainakaan toistaiseksi. Minulla on poikaystävä!

Menin Samin luokse aiemmin illalla. Samilla on rankka työ ja pitkät päivät, kuten myös tänään. Raukka oli ihan naatti. Jouluna sairastettu korona vei Samilta voimat ihan kunnolla, joten raskas työ on tällä hetkellä aiempaakin väsyttävämpää. Päädyimme siis tilaamaan ruokaa ja katsomaan pöhköä leffaa, jotta saimme vatsat täyteen ja aivot narikkaan. Loikoilimme sohvalla taas tuhannen solmussa ja suukottelimme toisiamme elokuvan lomassa. Lopputekstien aikana suutelimme kunnolla, hassuttelimme ja pelleilimme. Kun olimme halanneet jonkin aikaa hiljaisuudessa, rohkaisin itseni ja kysyin suoraan, olemmeko yhä tapailuvaiheessa, vai ollaanko tässä jo tyttöystäviä ja poikaystäviä. Sami totesi, että eiköhän tässä ala tuosta jälkimmäisestä olla kyse.

Höpötimme sitten siitä, onko Sami nyt sitten minun poikaystäväni vai miesystäväni, että mikä tällaisille kolmekymppisille sointuisi paremmin. Sami oli sitä mieltä, että ”miesystävä” kuulostaa vanhalta mieheltä. ”Kumppani” ja ”partneri” kuulostavat korvaani liian platonisilta ja liike-elämään viittaavilta, joten kaipa tuo ”poikaystävä” sitten on paras vaihtoehto.

Kotimatkalla Samin luota lähetin heti viestin kolmelle ystävälleni, jotka ovat eniten perillä tästä meidän kuviostamme. Kerroin, että Sami on nyt minun poikaystäväni. Hassua, miten sitä on olevinaan aikuinen, kunnes ihastuu. Olen humpsahtanut ajassa 20 vuotta taaksepäin ja lähettelen intopekkana hölmöjä pariutumisviestejä. On toisaalta Samikin kertonut jo kaikille ystävilleen minusta ja osalle näyttänyt kuviakin. Eräs ystävä oli todennut, että näytän tismalleen Samin naiselta.

En suoraan sanoen voi vieläkään uskoa, miten mutkattomasti ja ihanasti tämä meidän tarinamme on tähän mennessä edennyt. Olen tottunut siihen, että viimeistään tässä vaiheessa, kun seurustelusta aletaan keskustella, mies säikähtää, pimahtaa, ja ottaa ritolat. Samilla vaikuttaisi myös olevan jalat maassa ja järkeä päässä, mikä sekään ei ole sanottu. Samin kiltteys, ymmärtäväisyys ja empatiakyky tuntuvat hyvin poikkeuksellisilta tässä sekopäisessä minä-maailmassa. Kaikkinensa kiitän onneani, että vaikka petyin 42 kertaa, tapasin lopulta tällaisen huipputyypin. Tinder ei välttämättä olekaan täysin saatanasta.

Tämä on siis tällä erää viimeinen kirjoitus, jonka linkkaan teeman ”sinkkuus” alle. Elämme jännittäviä aikoja.