Tamperelaisen peruskoulun opettaja on alkanut hoitaa sosiaalityöntekijän tehtäviä. Erona on vain se että lastensuojelussa lapsella on oikeus tukihenkilöön jos sosiaalityöntekijä haluaa kuulla häntä, koulussa ei. Saako opettaja tai koulukuraattori tosiaan kuulustella lapsia mielin määrin ilman tukihenkilöä, tai ilman että asiasta edes ilmoitetaan huoltajalle?
Ei saa. Tässä on toimittu vähintään hyvän viranomaiskäytännön vastaisesti. Koululla on velvollisuus ilmoittaa huoltajalle kaikista lasta koskevista asioista. Hyvän tavan mukaista olisi ollut soittaa ja kysyä, että missä mennään? Että tulisitko koululle keskustelemaan asiasta? Miksi koulu ei toiminut näin?
Siihen ei ole vastausta. On vain tunne, että asioita tehdään huoltajan selän takana. Lasten koulu on sujunut viime aikoina paremmin. Itse olen tosin ollut paljon poissa kotoa työn takia. Yhden lapsen tunteenpurkauksen takia lapsi otettiin kuulusteltavaksi: käskettiin piirtää, mitä äiti tekee kotona. Lapseni oli piirtänyt äidin nukkumassa, yövuoron jälkeen. Isäpuoli oli kotona. Tästä tulee varmaan taas uusi lastensuojeluilmoitus.
Välillä minulla on sellainen olo että tekisi mieli pakata kamat ja muuttaa etelään. Vaikka mitä yrittäisi, aina onnistuu toimimaan jotenkin väärin. Ainakin viranomaisten mielestä. Paukut eivät aina riitä kodin ja työn yhteensovittamiseen. Siihen ei ole saatavana mitään apua. Aika ajoin tunnen riittämättäömyyttä. Afrikassa meillä olisi oma taloudenhoitaja. Toisaalta suomalainen koulutus on kuin laittisi rahaa pankkiin.
Opettaja ei soittanut, ei laittanut tekstiviestiä, whatsapp -viestiä tai wilmaviestiä. Minä laitoin hänelle viestiä, joihin hän kertoi palaavansa työajalla. Eikö opettaja voi vastata vanhemmalle akuutissa tilanteessa työajan ulkopuolella? Pitääkö tässä miettiä taas koko viikonloppu, mitä opettajan päässä liikkuu? Minä en saa verottaa hänen vapaa-aikaansa, mutta hän saa pilata minun viikonloppuni. Reiluako?!
Ei kai tässä auta muu kuin alkaa rustata uutta yhteydenottoa koulutoimenjohtajalle ja hyvinvointipalvelujen johtajalle, vaikka olisi miljoona muutakin asiaa tehtävänä…
Luokkakaverini peruskoulusta osti uuden auton kun 37v tuli mittariin. Toinen luokkakaveri julkaisi kirjan. Kolmas erosi ja värjäsi hiukset violetiksi. Eilen hiihtolenkillä kuulin että hiihtokaveri oli ostanut omakotitalon. Sitä ennen hän sai lapsen.
Kolmeakymmentä ikävuotta kriiseilin vuosia etukäteen. Nyt on päällä neljänkympinkriisi vaikka 38 ei ole vielä tullut edes mittariin.
Selkeästi tämä neljänkympin kriisi liittyy työhön ja taloudelliseen pääomaan siinä missä kolmenkympin kriisi liittyi perheen perustamiseen.
Siinä mielessä tuntuu mielenkiintoiselta että olen juuri mennyt naimisiin, vaikka se olisi oikeastaan pitänyt tehdä 10 vuotta sitten. Toisaalta olen aloittanut myös uuden työn ja taloudellinen tilanteeni on parempi kuin koskaan ennen, vaikka rahaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi.
Mielessä pyörii haave Norjaan muuttamisesta, Zambiassa lomailusta, ruskaretkestä Suomen lappiin ja Norjan vuorille. Tuntuu siltä että jos elämässä haluaa jotakin tehdä, sen on tapahduttava juuri nyt. Tai ainakin kahden vuoden sisään.
Kotona on lupa ottaa rennosti.
Onko elämää neljänkymmenen jälkeen? Varmasti. Itseasiassa
olen melko vakuuttunut siitä että keski-ikä on kulta-aikaa ihmisen elämässä.
Taloudellinen tilanne on usein hyvä ja lapsetkin ovat kasvaneet isoiksi. Päivin, 58, elämään kaivattua sisältöä tuovat lapsenlapset, joita saa hoitaa niin paljon kuin haluaa ilman pääasiallista vastuuta heistä.
Neljänkympin kriisi painottuu kohdallani myös ulkonäön parantamiseen ja kunnon kohottamiseen. Vuosikausia olen tehnyt töitä sen eteen että pääsisin takaisin normaalipainoon. Tämä täytyy tapahtua terveellisellä tavalla,koska nuorempana minulla oli taipumusta anoreksiaan. Nuorena haaveilin myös mallintöistä. Neljäkymppisenä aion olla oman elämäni supermalli. Myös seitsemänvuotias tyttäreni tähtää malliuralle. Hänestä voisi tulla miss-Suomi-2031. Ehkä tämä kunnallisvaaliehdokkuuskin, mihin minut saatiin suostuteltua, liittyy neljänkympin kriisiin.
Vaikka en elättele kovin suuria toiveita valtuustoon pääsemiseksi, se voisi olla ajankohtaista ja mahdollista jossain vaiheessa elämässä, esimerkiksi seuraavissa vaaleissa. Nyt täytyy tehdä pohjatyö sitä varten sekä olla tukemassa puoluetovereita. Kd. on saanut paljon aikaan kunnallistasolla ja valtakunnallisesti, mielestäni puolue on yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista jota äänestää, jos tavoitteena on parantaa heikompiosaisten asemaa. Itse haluaisin viedä kd.ta puolueena enemmän vasemmalle.
Elämälleni olen asettanut mm. sellaisia tavoitteita, että elämäni aikana haluan julkaista kirjan ja musiikkilevyn, toimia yrittäjänä ja pitää ainakin yhden näyttelyn.
Olen tehnyt muutamia omia kappaleita ja nyt etsin niille sovittajaa. Kuvaamataidollisia jykyjäni olen alkanut uudestaan pitää yllä uudestaan 10 vuoden taon jälkeen mm. perheenjäseniä malleina käyttäen lyijykynällä ja akvarellilla. Tarkoitukseni on pitää näyttely jossain vaiheessa.
Lasten hankinnan ja eron jälkeen olen alkanut taas harrastaa, mikä tuntuu erityisen hyvältä ja luo uskoa tulevaisuuteen.
Puoluetoverini ja esimieheni Sirpa Pursiaisen innoittamana voisin harkita myös valokuvausnäyttelyn pitämistä esimerkiksi paikalliskirjastossa. Vuoden aikana on kertynyt paljon hienoja luontokuvia, vaikka ne eivät ole mitään verrattuna innoittajani tajunnanräjäyttäviin revontuli valokuviin ja lähikuviin esim. karhusta ja muista kansalliseläimistä. Vaikka olen harrastanut valokuvausta jo pidemmän aikaa, tunnen silti olevani aloittelija, mitä tulee onnistuneisiin luontokuviin. Tosin
onnistuneet luontokuvat vaativat mm. päivitettyä tekniikkaa, johon minulla ei ole ollut laittaa tuhansia euroja ja useita vuosittaisia visiittejä luonnonpuistoissa, mikä sekin on ollut hieman hankalaa toteuttaa perheellisenä.
Lapset ovat olleet mukanani noin joka toisella reissulla. Talviaikaan haluaisin myöskin tehdä yönyliretkiä, mutta nyt viidentoista asteen pakkasella uskallus ei ole riittänyt, vaan odottelen hieman leudompia kelejä.
Tv.stä tuli jokin aika sitten sellainen luonto-ohjelma jossa kerrottiin erilaisista eränkävijöistä. Yksi pariskunta teki kahden kuukauden vaellus reissun pohjoisnavalle. Silloin mietin, että tulikohan tehtyä oikea ratkaisu hankkia lapset niin nuorena?
Omat lapsivapaat ovat ovat olleet maksimissaan vajaan viikon mittaisia ja sekin oli hirveän suunnittelun takana.
Tällä hetkellä
kriiseilen aika paljon sitä, mitä elämässä on jäänyt tekemättä sen vuoksi että olen saanut ensimmäisen lapsen 23- vuotiaana.
Ensimmäiset 10 vuotta olin yhtä vuotta lukuunottamatta lasteni totaaliyksinhuoltaja. Ei minulla ollut mitään viikonloppuvapaita, vuosikausiin itseasiassa!
Toisaalta olisin halunnut valmistua kahteen ammattiin, opiskella yliopistossa, matkustella ulkomailla, vaeltaa, käydä tanssikurssin ja laitesukelluskurssin, ajaa ajokortin, kilpailla Idolsissa, opiskella kuvataidetta kansanopistossa, ottaa laulutunteja, katuevankelioida, tehdä humanitaarista vapaaehtoistyötä ulkomailla, olla aktiivisesti mukana politiikassa, tehdä pyörävaelluksen, purjehtia ja harrastaa kuntosalia viidesti viikossa. Mutta minä valitsin toisin; valitsin lapset.
Silloin lasten saaminen tuntui kaikkein merkityksellisimmöltä asialta.
Kapinoin sitä ajatusta vastaan, että vanhemmuus ja vanhemman ’oma elämä’ olisivat jotenkin toisensa poissulkevia asioita. Miksei tässä yhteiskunnassa vanhemmilla saa olla omaa elämää?! Ja miksi se oma elämä, jos sitä on lasten saamisen jälkeen ollutkaan, niin usein pättyy eroon? Miksi?!
miksi se oma elämä.. pättyy eroon?
Haastattelin noin kymmentä tuntemaani ihmistä 30-60 ikävuoden väliltä. Petriina, 48, kokee eron hankalimpana asiana omaa henkilöhistoriaansa. Hän kertoo että
”Valitsisin lapselleni vastuullisemman isän”
jos voisi palata 10 vuotta taaksepäin. Positiivista on että ”Ikä on tuonut viisautta (toivottavasti) ja rohkeutta puuttua epäkohtiin” yhteiskunnassa.
Ikäkriisissä kyse on pohjimmiltaan ristiriidasta oman minän ja ihanne-minän välillä.
Alle puolet vastaajista oli kokenut varsinaisen ikäkriisin. Kaikki ikäkriisin kokeneet olivat nykyään sinut asian kanssa. Moni koki ”kasvaneensa aikuiseksi” vasta kolmikymmpisenä, ja se teki kolmenkympin kriisistä positiivisen. Monella oli toteuttamattomia haaveita.
Sakari, 38, kertoo että ”muistan että silloin mietin mielessäni paljonko elämää on takana ja paljonko sitä voisi olla edessä. Suomalaisen miehen keski-ikä on.. 75 vuotta.” Sakari kertoo myös että nykyään ” osaa nauttia enemmän elämän pienistäkin asioista. Osaa arvostaa terveyttä enemmän kuin ennen. Lasten kasvua on mukava ja samalla myös haikea seurata.
”Työssä olen itsevarmempi kuin koskaan.”
Jos Sakari saisi palata kymmenen vuotta taaksepäin elämässä ja muuttaa jotakin, hän olisi ottanut asuntolainan aiemmin.
Leena, 52, vastasi että ”on ajan haaskausta haikailla jotain muuta, mitä ei ole”. Hänen mielestään ihminen on ”sisäisesti niin nuori kuin tuntee.. positiivisuus iän myötä lisääntyy, osaa olla jo pienestä kiitollinen”.
Leena ei vaihtaisi mitään elämässään vaan kertoo, että kokemukset ovat tehneet hänestä juuri sellaisen kuin hän on.
Mielestäni Leenan kokemus (huonojen) kokemusten muokkaamasta persoonallisuudesta on eron kokeneiden ihmisten keskuudessa yleinen. Se edellyttää, että on päässyt sinuiksi eron kanssa.Leena on huomannut ikääntyessä kankeampi päiviä, mutta uskoo pysyvänsä kunnossa liikunnan avulla. Hänestä huokuu vahva luottamus Jumalaan ja yliluonnolliseen johdatukseen. Hän kertoo että
kaikesta on ennenkin selvitty.
Päivi, 58, kertoo, että kuudenkymmenen ikävuoden lähestyessä on alkanut pelätä ulkonäön menetystä mutta kertoo, että siitä selviää hyväksymällä että ”meidän ei tässä iässä tarvitse olla enää nuoria ja nättejä”.
Anneli, 31, on pettynyt siihen, että ei ole saanut vielä omaa perhettä, kotia ja lasta mutta on sisäistänyt että
kaiken ei tarvitse mennä perinteisen kaavan mukaan.
Pettymyksistä selviytymiseen on auttanut asioiden järkeistäminen, keskustelut ystävien kanssa ja se että välillä antaa itkun tulla.
Jos voisit palata 10 vuotta taaksepäin, mitä sinä tekisit toisin?
minä en aloittaisi suhdetta lapseni isän kanssa. En kadu lastani, mutta isää kyllä
Saa kommentoida!
Terveisin,
uusperheellinen yksinhuoltaja,
bloggari, vaikuttaja ja terveysalan ammattilainen,
