Kohtalon järjestämiä kohtaamisia

Meitä ihmisiä on kahteen junaan, toiset uskovat puhtaaseen sattumaan ja toiset tapahtumien syvempään tarkoitukseen, kohtaloon. Itse kuulun heihin, joiden mielestä on hieman lohduttavaakin ajatella, että kohdatuilla tapahtumilla ja ihmisillä on elämässämme jokin tarkoitus, että asiat menevät lopulta kuten niiden kuuluukin mennä ja niin ikävillä kuin ihanillakin ihmisillä on oma luonnollinen tarkoituksensa maallisen vaelluksemme varrella.

Jokin aika sitten mieheni bongasi Facebookista ilmoituksen, jossa kaksi suomalaisnaista etsi väliaikaista majoitusta omilta kotikulmiltamme. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat, meillä oli talossamme muutama ylimääräinen huone, riittävästi tilaa neljälle ja miehen pinnassa juuri sen verran löysää, että kestäisi hetken kolmea naista saman katon alla. Jokunen viikko myöhemmin, eräänä pimenevänä iltana, seisoi ovemme takana matkalaukkuineen kaksi ennalta tuntematonta ihmistä, Katja ja Tea.

Mikä täydellinen ajoitus ja ajatus kohtalolta.

Kotimme on muutaman viime viikon aikana täyttynyt positiivisesta energiasta, innostuksesta ja ilosta, joka on tarttunut myös minuun. Tiedättekin ehkä sen tunteen, kun aito innostus ja siitä syntyvä energia on niin voimakasta, että se tarttuu kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin, vaikkei ymmärtäisi itse asiasta hölkäsen pöläystä. Sellaista energiamäärää ei yksi ihminen pysty millään ilveellä itsekseen luomaan. Ja juuri tuo positiivisen energian määrä, elinvoima ja innostus on sitä, mitä ahdistuksesta toipuakseni tarvitsen.

kukkuloilla.jpg

Mutta kerrotaanpa sananen näistä mahtavista ihmisistä, joiden kanssa tiemme ovat hetkeksi yhtyneet. Katja ja Tea ovat elämäntaidon valmentajia (Spiritual Life Coach), jotka tulivat tänne suuren meren taakse kouluttautuakseen Santa Monican yliopistossa spirituaalisen psykologian maistereiksi. Lisäksi näillä naisilla on sellaisia erityistaitoja (meikäläisen mielestä puhutaan lähestulkoon superkyvyistä), joita haluan ehdottomasti päästä lähitulevaisuudessa hyödyntämään. Vai mitä mieltä olette, eikö taito tehdä elämäntarkoituksen kartoituksia kuulostakin aika huimalta ja mielenkiintoiselta kyvyltä?

Tämän lisäksi Katja on Usui Reiki Master, eli hän antaa Reiki-energiahoitoja ja Tea taas on Light Grids –menetelmän taitaja, joka auttaa sisäisen valon löytämisessä ja joka puhdistaa mahdollisista tunteiden ja ajatusten aiheuttamista tukoksista. Lisäksi Tea on hiljattain valmistunut Hatha/Vinyasa joogan opettajaksi, joten kun en itse saanut aikaiseksi mennä joogan luokse, tuli jooga minun luokseni. Kätevää!

Koska tiedän, että moni meistä on puolisalaa näistä henkimaailmaa liippaavista jutuista kiinnostunut tai ainakin halukas ymmärtämään omaa syvempää olemusta ja tarkoitusta paremmin, otan asiakseni kokeilla näitä Katjan ja Tean elämänpolkua valaisevia metodeja ja kertoa täällä blogissa minkälaista valaistumista olen asioiden suhteen kokenut. Varsin mielenkiintoisia juttuja on siis tiedossa lähitulevaisuudessa, sekä minulle että teille lukijoille!

 

Mutta palatakseni siihen kohtaloon, kumpaan koulukuntaan te kuulutte? Siihen, joka uskoo kaikkien kohtaamisten olevan vain sattumaa, vai siihen joka uskoo, että kaikilla tapaamillamme ihmisillä on jokin erityinen, pienempi tai suurempi tarkoitus?

 

Katjan ja Tean oma blogi: www.spiritofnorthernlights.com/spiritual-journey
Katjan nettisivut: www.elamantaidonvalmentaja.katjarusanen.com

 

Kommentit (18)
  1. Haluaisin kovasti ajatella, ettei kohtaloa ole olemassa. Mua ahdistaa ajatus, etten itse pystyisi vaikuttaa omaan elämääni. Tuntuisi jotenkin, että mun autonomiaani loukattaisiin. Lisäksi miellän kohtoon vetoamisen jotenkin vastuun siirtämiseksi. Niinkun, että jos jotain pahaa tapahtuu, niin siitä ei voi oikeasti syyttää ketään, koska loppujen lopuksi kaikki toimii vain niinkun heidän on ”tarkoitettu”. Ja toisaalta kukaan ei myöskään voisi ottaa kunniaa hyvistä teoistaan, koska nekin on jotenkin heistä riippumattomia.

    Mutta joskus huomaan kyllä ajattelevani noin, varsinkin jos oon joutunut kärsimään jostain. Että toi kärsimys on osa jotain ”isompaa kuvaa” ja että se johtaa johonkin hyvään. Mutta toisaalta kun ajattelee sitä näin rauhallisena, niin en tiedä onko se muka parempi, että se kärsimys on osa kohtalon suunnitelmaa, kun että se on sattumien summaa tai että joku on siitä vastuussa ja että siihen ehkä voi jopa vaikuttaa muutkin kun joku isompi voima. Kummassakin tapauksessa se kärsimys on kärsimystä. Ja mitä jos sen kohtalon suunnitelma onkin semmoinen, josta mä en välitäkkään? Musta kohtalo kuulostaa itse asiassa diktatuurilta! Ja mä en kannata diktatuuria. 😉

  2. En usko kohtaloon täysin sokeasti, mutta noin 80% kyllä 🙂 

    Uskon että pystytään itse hyvin pitkälti vaikuttamaan mihin suuntaan meidän elämä menee, mutta asiat joihin ei voi vaikuttaa täytyy vaan osata hyväksyä.

    Ihan varmasti olen tehnyt virheitä jotka ovat jättäneet hyviä asioita taakseni, ilman mitään sen suurempaa syvää tarkoitusta. Mutta niin myös moni hyvä asia on tullut eteeni ihan vaan jotta olen voinut löytää sen kautta jotain paljon suurempaa kuin ensin olisi osannut arvata. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *