Lähiölenkki Hollywoodissa

Monta kertaa Hollywood Boulevardilla turistin roolissa Walk of Famin tähtiä kuvatessani olen pyöritellyt päätäni ja ihmetellyt, että kuka kumma lähtee juoksulenkille tänne turistien sekaan. Nyt tiedän vastauksen ja se löytyy peilistä.

tahti_0.jpg

Seuraava, joka pussaa Waltin tähteä, voi vielä maistaa meikäläisen juoksulenkkarit.
 

Ihan en kuitenkaan kotikylältä Mission Viejosta saakka lähtenyt isolle kirkolle lenkille vaan vietin muutaman päivän miniloman Los Angelesissa asuvan ystäväni nurkissa. Koska olemme reippaita tyttöjä, oli reissun teemana mm. tutustuminen lähialueen lenkkeilymaastoihin ja kuppikakkuihin. Sovitaan nyt kuitenkin, että palaan niihin leivonnaisiin hieman myöhemmin ja leikitään tämän postauksen verran salonkikelpoista urbaanilenkkeilijää.

Todellisuudessa emme kaupungin kaduilla viihtyneet muutoin kuin pakolliset siirtymämatkat. Se nyt vaan on niin, että jos sattuu asumaan kivenheiton päässä Walk of Famelta, sitä joutuu toisinaan lenkiltä palatessaan valuttamaan hikeä kadussa olevien tähtien päälle, joita innokkaat fanit sitten käyvät käpälöimässä ja pussailemassa. Turistien kiusaamisen sijaan todellinen kohteemme oli vartin päässä kaikesta hässäkästä sijaitseva paikallisten, niin tavisten kuin julkkistenkin suosima Runyon Canyon Park. Reittivaihtoehtoja puistossa on monia, joista valitsimme luonnollisesti sen haastavimman. Reilun kolmenkymmenen asteen helteessä, keskipäivän auringossa, tuo pitkä ja jyrkkä nousu ylös kukkulan huipulle oli melkoinen urakka. Polku ei missään tapauksessa ylöspäin mentäessä ollut juoksukelpoista, mutta pelkkä jyrkän rinteen kipuaminen kävellen tuntui niin pohkeissa, takamuksessa kuin auringonpoltteena paljaalla iholla. Uurastus kuitenkin kannatti, sillä näkymät huipulta olivat huikeat, sen mitä nyt hien ja aurinkorasvan silmille valumiselta näin. Paluumatka asfaltoitua kävelytietä pitkin alamäkeen tuntui lasten leikiltä kaiken kiipeämisen jälkeen.

runyon1.jpg

Se todellinen lenkkeilykohde, pitkä ja kuuma ylämäki Runyon Canyon Parkissa.

runyon2.jpg

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana kaupungista.

runyon3.jpgHuipulla ei tällä kertaa tuullut. Valitettavasti.

joogaa.jpgPuistossa voi myös halutessaan joogailla ja kotimatkalla paikata lenkillä syntynyt kalorivaje smoothiella. Ei meillä maalla vaan!

 

Jos siis olet tulossa käymään joko turistin tai työmatkalaisen roolissa täällä päin, suosittelen ehdottomasti lenkkareiden pakkaamista mukaan ja tutustumista Runyon Canyon Parkiin. Massiivisen kalorinpolton lisäksi paikka tarjoaa komeat näkymät yli suurkaupungin, hiljaisuutta kaiken hässäkän keskellä, silmänruokaa kovakuntoisten lenkkeilijöiden muodossa ja ylipäätään hieman toisenlaisen liikuntakokemuksen.

 

ps. Ilokseni voin kertoa, että temppuilevat keuhkoni ovat vihdoin alkaneet parantua ja oloni muutenkin kohentua! Tämä tietää hyvää aktiivilomaa Mammoth Lakesille, jonne suuntaamme heti huomenna!

 

 

Hyvinvointi Liikunta Matkat

Pettymysten treeniblogi

Tiedetään, tiedetään. Monelle teistä Onnenpäivä on varmasti ollut ennen kaikkea liikuntablogi ja treenijuttuni ovat olleet pääsyy koko blogin seuraamiselle. Ja joka kerta blogin päivittyessä olette toivoneet, että jospa sieltä nyt vihdoin tupsahtaisi jokin treenijuttu. Mutta ei. Pelkkää höpinää teksasilaisista varaosakauppiaista, kukkaruukuista ja milloin mistäkin jonninjoutavasta. Siksi tunnenkin piston sydämessäni ja olen kovasti pahoillani siitä, ettei treenijuttuja ole parin viime kuukauden aikana paljon irronnut.

Syy treenijuttujen vähyyteen on yksinkertainen. Jos ei ole treenejä, ei ole paljon kerrottavaakaan. Enkä minä ole niitä ihmisiä, joiden into riittää kuntoilusta kirjoittamiseen ilman, että on oikeasti kyseisiä asioita tekemässä. Siksi olen suosiolla kirjoittanut kaikesta muusta maan ja uloimman ilmakehän tietämillä huitelevan V-käyrän väliltä.

Tilannehan on se, että olen sairastanut pian kaksi kuukautta. Kaikki alkoi Neitsytsaarilta palattuani omituisena flunssana, jonka helpotuttua sain treenattua vajaan viikon, kunnes sairaus palasi entistä voimakkaampana. Toinen käynti lääkärillä poiki epäilyn keuhkoputkentulehduksesta, jota hoidettiin astmalääkkein, antibiootein ja kahden viikon pakkolevolla. Flunssan oireet katosivat lopulta levon aikana, mutta syystä tai toisesta vuosikausia hiljaiseloa elänyt astma päätti herätä henkiin ja vetää melko rautakuntoisen naisen pohjamutiin silmänräpäyksessä. Kun ei lepo, lääkkeet eikä mikään muukaan tuntunut olotilaan vaikuttavan, aloitin parin viikon makoilun jälkeen kevyet salitreenit ja kävelylenkit. Jos treenasin hitusenkaan liian kovaa, oli tuloksena iltaan mennessä yskimistä, hengenahdistusta ja kurjaa oloa, vaikka treenin aikana olo olisi hyvä ollutkin. Niinpä olenkin ihan viime päiviin saakka tehnyt vain lihaskuntoa ylläpitävää, superkevyttä salitreeniä ja polkenut rauhallisesti kuntopyörää lähinnä aikani kuluksi. Ja ei, tämä ei ole ollut sellaista treeniä, että siitä kannattaisi blogia kirjoittaa.

Nyt tunnelin päässä näkyy kuitenkin heikko valo. Juhannusmatka puhtaaseen vuoristoilmaan Big Bearille ja siellä tehty pieni päivävaellus lupailivat varovasti toipumisen merkkejä. Vaikka edellispäivän nesteytys oli suoritettu kaikella muulla paitsi vedellä tai urheilujuomalla, selvisin vaelluksesta kunnialla eivätkä astman oireet ilmaantuneet edes illalla. Seuraavana aamuna rohkaisin mieleni ja kävin pienellä hölkällä (jalkoja riivannut mystinen kipu sentään saatiin hoidettua pois päiväjärjestyksestä!) eikä sekään tuntunut erityisen pahalta. Eilen, ensimmäisenä lomapäivänäni, kävin uudelleen hölkkäämässä lähijärven ympäri ja uskaltauduin treenaamaan salillakin vähän reippaammin. Ja tadaa, olen vieläkin hengissä! Ehkä siis vihdoin astman akuuttivaihe antaa periksi kaikkien elimistööni työnnettyjen sumutteiden ja lääkkeiden edessä.

haikkaamassa.jpg

Juhannuspäivän haikkaus Big Bearilla.
Siinä kävellessä taisi puhalluttaa yhtä sun toistakin reippailijaa, terveydentilasta riippumatta…

 

Tästä pienestä valonpilkahduksesta innostuneina päätimme, että suuntaamme loppuviikosta lomanviettoon Mammoth Lakesille joko maasto- tai maantiepyörät Cadillacin takaluukussa. Jos siis kaikki menee putkeen, saatte ihan lähitulevaisuudessa lukea taas niitä treenijuttujakin täältä blogista.

Pahoittelut vielä mahdollisesta harmituksesta, mutta voinette uskoa, että liikunnan puute on harmittanut melkoisen paljon myös itseäni. Se nyt vaan on niin, että valitettavasti myös se sairastelu ja siitä toipuminen kuuluvat urheilemiseen. Viimeistään nyt, kun tämmöinen pitkäaikaisempi ja vähän pelottavakin sairastuminen sattui omalle kohdalle, sitä taas muistaa, ettei tässä mitään supernaisia olla eikä terveys ole mikään itsestäänselvyys, vaikka elintavat olisivat miten terveelliset tahansa.

 

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys